Tällä viikolla tuntematon venyttelykaverini kertoi paikkakunnan papin törmänneen vahingossa tyttärensä uuden talon lasioveen. Mitään harkitsematta veistelin tähän, että jos kerta jeesuskin käveli vetten päällä, niin liekö tyyppi yrittänyt samaa lasioven kanssa.😂 Tämän sanottuani meinasin kadota nopeasti lattianrakoon.
Tiistaina kerroin uudelle työtuttavalleni Teams-palaverissa, että ihan kuin olisin palannut 20 vuotta ajassa taaksepäin, kun muutin tänne. Jos 90 prosenttia kansasta käyttää älypuhelinta, se sama porukka oppii myös käyttämään sähköisiä palveluita. Ihan turha opettaa puolidementoitunutta mummoa varaamaan aikoja netistä, mutta mitä jos pakotettaisiin se 90 prosenttia siirtymään 2020-luvulle ja käyttämään puhelimen sijasta nettiä? Palopuheeni jälkeen hymyilin vielä pitkään.
Halpahallin lounaalla sieppasin vahingossa ruotsinkielisen sanomalehden ja yritin epätoivoisesti saada jutuista selvää. Tulipa niin fiksu olo, kun alkuun luin jalkarahasta kaupunginpuiston uudistamiseen, kunnes tajusin, että sehän taitaakin olla käsiraha.😁 Vai onko se kuitenkin perustamisraha?
Helsingin yliopiston lehti kolahti meille tänne periferiaan.😍 Olen tilannut kesästä asti Keski-Pohjanmaata ja yrittänyt oikeasti opetella lukemaan paikallisia uutisia. Ensi kuussa sanon lehdelle hyvästit. En yksinkertaisesti muista hakea sitä postilaatikosta samana päivänä ja aviomieheni käyttää lehteä lähinnä sudokun ratkaisemiseen ja takan sytytykseen.
Lapseni vanhempainillassa etsittiin luokkaretkirahaston vastaavia. Kun vapaaehtoisia ei löytynyt, opettaja ehdotti meitä uusia. Kerroin, että käännetään luokkaretkirahat ja lähdetään etelään takaisin. 😁 Eivät kysyneet uudestaan.
Ensi viikolla aion olla taas rakentava, ystävällinen, hienotunteinen ja sopuisa. Tai mitä jos koitettaisiin kaikki yleisen passiivisagressiivisen hymistelyn sijaan ihan vain reippaasti sanoa ääneen, mitä ajatellaan ihan kaikella rakkaudella?
Kommentit
Lähetä kommentti