Lauantaina iski epätoivoinen olo. Sipsien valinta paikallisesta S-Marketista takkusi. Halusin niin meidän lähimarketit takaisin. Haaveilin Citymarketin mustikkarahkasta, irtokarkkivalikoimasta tai vaikkapa vaatekaupoista, joihin voisi mennä hetkeksi hypistelemään kauniita vaatteita. Masentuneena mietin, enkö pääse enää koskaan kävelemään perjantai-iltaisin leffaan tai ravintolaan syömään. En aiemmin tajunnutkaan, kuinka itsestäänselvyytenä pidin monia lähipalveluita.
Haettiin A:n kummisetä juna-asemalta ja käytiin testaamassa viimeinenkin ravintola täältä. Nyt ollaan siis syöty grillillä, kahdessa lounasravintolassa, Thaimaalaisessa, kahdessa pitseriassa ja yhdessä kahvilassa. Kaikki on periaatteessa ihan syötävää, mutta ehdottomasti paras kokemus meillä on Thaimaalaisesta, jossa ollaan useimmiten lounasaikaan mieheni kanssa ainoat asiakkaat. Raikkaat salaatit ja hyvältä maistuva ruoka, johon ei ole kaadettu kilokaupalla suolaa, voita, juustoa eikä kermaa. Ja jälkkäri-tee hedelmineen, mitä muissa paikoissa voi vain toivoa.😍
Lauantaisen masennuspäiväni kruunasi uimahalli-käynti, joka ei mennyt ihan putkeen. Naisten suihku ja saunat olivat täynnä vauvoja ja taaperoita. Suihkut oli varattu niihin roikkumaan pistetyillä uimavaatteilla ja perheshamppoilla ja jo pukuhuoneessa olisin tarvinnut vähintään korvatulpat. Allas-alueelle menon jälkeen kumpikin lastenallas ja pore-allas suljettiin, kun pikkupiltit olivat laskeneet sinne jotain ylimääräistä.🙄 Kun yritin paeta hieronta-altaalle, kaikki loputkin lapsiperheet siirtyivät sinne. Hattua tarvii nostaa näille reippaille nuorille äideille, jotka lähtevät kymmenen lapsensa kanssa virkistäville lauantain kylpyhetkille.👍 Täällä alueella asuu paljon isoja perheitä. Nuorimmaiseni ei voinut uskoa, että hänen luokkakaverillaan on 14 sisarusta.😮
Sunnuntaina juhlittiin lisää 9-vuotiastamme 15-vuotta täyttäneen serkkunsa kanssa. Järkkäiltiin mukavat kekkerit meillä ja kisailtiin leikkimielisesti A:n Pemppelissä ja pihalla jännittävissä talvilajeissa. Mukava oli nähdä kaikkia Oulua myöten ja erityisesti mieltä lämmittää, että kaikenikäiset osallistuivat pallon potkimiseen ja frisbeen heittoon. Parastahan täällä on lähisuku. Ilman heitä olisimme varmasti kääntäneet auton nokan heti kesän jälkeen takaisin etelään. Siskot selittelevät viikoittain kaupunkilaisille epäselviä asioita ja pelkän etunimen perusteella löytyy yleensä tarkat tiedot kaikista tyypeistä täällä.😁
Pyöräni jarrut lakkasivat toimimasta eräänä kauniina päivänä. Ehkä alan kohta uskomaan, että täällä ei voi pyöräillä talvisin. A joku päivä tokaisi, että tämä on hänen "kovin talvi ikinä." Pojat ovat olleet kauhuissaan joka viikkoisista suksi- ja luistinhommista, mitä vuorotellen raahaillaan kouluun. A oli ekalla hiihtokerralla kiertänyt kilometrin raviradan neljä kertaa. Seuraavalla kerralla hän oli kaverinsa kanssa hoksannut, että nopeudella ei ole hiihtohommissa mitään merkitystä. Kuulemma kaksi kertaakin riittää ympyrää, jonka jälkeen voi hypätä suksien kanssa ojaan opettajaa piiloon.😂
En jaksanut maanantaina lähteä kummalliseen harrastukseeni, missä painellaan sappi-kohtia ja tärisytetään maksaa käyntiin. Mietin, että mitä tapahtuisi, jos lähtisinkin siksi ajaksi kirjastoon. Miten ihana lintsari-olo tuli hyllyjen välissä, kun kerrankin oli aikaa hypistellä kaikkia kirjoja, eikä tarvinnut kuunnella juttuja meridiaaneista ja kehopositiivisuudesta. Elämä on valintoja.😅 Ehkä silti raahaudun ensi viikolla sinne kuuliaisesti.
Kommentit
Lähetä kommentti