Kotiseudulle

  Maanantain lumimyräkkä Korjasin viime viikolla talvivaatteet pois ja otin ne maanantai-aamuna takaisin.😂 Ja koska kävely juna-asemalle ei ole kipeällä jalalla vaihtoehto, uhmasin terveyttä pyöräillen maanantai-aamuna ajotiellä autonrenkaiden jättämää jälkeä pitkin, koska 15 cm uutta lunta pyörätiellä ei houkuttanut senkään vertaa. Eilen sama juttu aamulla. Vanhemman poikamme kaverisynttäreille suunnattu trampoliini-ohjelma meinasi kaatua lumeen. J ennen kouluun lähtöään raivasi lunta epätoivoisesti trampalta pois, niin että tramppa voisi päivän aikana kuivua käyttökuntoon. 😅 En muista, että lapsena kevät olisi ollut näin kaukana. Onedrive muistutti edellisvuosien kuvista Vantaalta, joissa näkyi vihreää ja valkovuokkoja huhtikuun lopulla.⚘ Trampoliini taas lumen peitossa Keskiviikkona taas oli ihana keväinen +16 keli, kun pyöräiltiin A:n harjoituspeliä katsomaan jalkapallokentän vierelle. Ilo hyvästä säästä vaihtui vähän väliä kaatosateeseen, mutta se oli sentään vettä.😁  Harjoitus

Tällä viikolla olen päätynyt kehittämistyön umpikujaan kerta kerran jälkeen.😁 Pomoni kirjoitti positiivisesti kehityskeskustelulomakkeeseen, kuinka olen kokeilukulttuurin edistäjä ja rohkea uudistaja ja tästä rohkaistuneena olen väitellyt työkavereiden kanssa mm. siitä, millaisia henkilöstökoulutuksia meille pitäisi järjestää ja miten palvelujen saatavuutta pitäisi parantaa.😅 Vastauksena sain miniluennon siitä, kuinka webinaarit eivät sovellu koulutuksiksi ja kuinka etäpalveluihin satsaaminen vie meidän kaikki lääkärit.😲 Ihan piti alkaa jo muistelemaan kouluaikana käymiäni argumentoinnin ja väittelyn perusteita, mitä niissä sanottiinkaan.😁 Oikeasti paras kantapään kautta oppimani asia kaikessa kehittämistyössä on ollut jo pitkään se, että "kannattaa valita taistelut" ja toisaalta myös se, että "ole itse se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä".  Oikeasti olen ihan älyttömän innostunut uudesta työstäni ja myös huippumukavista työkavereistani.🤩 Kun vielä vuosi s

  Tällä viikolla mieltäni jäi raastamaan tieto alakouluikäisen lapsen loukkaantumisesta alikulkutunnelin pyörätiellä törröttävään rautapylvääseen.😢 Lapsen äiti tiedotti vaarallisesta pylväästä paikallisessa FB-ryhmässä. Hänen lapsensa ei ollut alikulun alamäessä pyöräillessään huomannut rauta-aidasta törröttävää palkkia, joka teki syvän haavan hänen jalkaansa ja ambulanssireissun ja pitkän toipumisen tapahtumasta. Tämä postaus synnytti paikallisissa paljon keskustelua. Tiellä törröttävästä pylväästä oli ilmoitettu jo viikko sitten kunnan tekniseen toimeen, mutta palkki käytiin korjaamassa vasta onnettomuuden jälkeen.😬 Tytön äidin viesti poiki pitkän viestiketjun kaikesta muustakin katujen laiminlyönnistä täällä. Joku oli hajoittanut myös autonsa viikonloppuna ajaessaan irronneeseen kaivonkanteen liikenneympyrässä ja peräänkuulutti AVI:lta korvauksia tähän. Yksi keskustelija kertoi valittaneensa AVI:lle kaikesta tienhoidosta tuloksetta. Yhdelle pyöräteistä valittavalle oli lyöty luuri

Leppoisat neljä päivää takana. Pitkiä yöunia, paljussa istuskelua, tulen tuijottelua, lautapelejä ja perheaikaa mökillä ja mummolassa.💓 Aivan timanttiset kevätkelit.🌞 Aurinko paistoi joka päivä, mutta ei vieläkään tarpeeksi, että lumesta olisi päästy eroon. Tämä on toinen kevät täällä maalla, enkä taida olla vieläkään sopeutunut tähän lumeen ja talveen täällä. Eniten ikävöin Etelä-Suomesta kevättä. Viime keväänä pääsin ensiapuna monet kerrat työreissuille Helsinkiin kävelemään rantoja. Alla olevan kuvan reissulla käveleskelin töiden jälkeen Jätkäsaareen metsästämään Verkkokaupasta legoja pojalleni nautiskellen samalla auringosta, merestä, kevättakista ja tennareista. Hyvästi toppapalttuut ja polviin asti ulottuvat Sievin jalkineen lämpökengät, jotka täällä ovat aina vain todellisuutta.😞 Pumppasin juuri äsken viisi kuukautta käyttämättä olleen pyöräni kumeihin ilmaa toivoen, että joku päivä näitäkin pyöräteitä voi ajaa.🙏  Sen verran lumi oli kuitenkin sulanut, että saatiin kaivettua

Eilen opettaja laittoi viestiä, että nuoremman lapseni läksyt olivat olleet tekemättä ja lapsi jäisi koulun jälkeen tekemään niitä. Kirjoitin whatsapp -viestin takaisin, että Oho, eipä huomattu, kun lapsi hoitaa kouluhommat itsenäisesti. Kun vastausta takaisin ei kuulunut aloin miettiä, onko läksyt oikeasti myös vanhemman läksyjä? Eikö riitä kysymys "onko läksyt tehty?" ja vastaukseksi jonkinlainen äänimerkki, josta voi päätellä että kaikki on kunnossa? Jos vanhempi koko ajan tarkastaa ja huolehtii joka asiasta, milloin lapsi oppii ottamaan vastuun omasta oppimisestaan? Töissä itsellä on myös kova luotto ihmisten itseohjautuvuuteen. Eilen sain siihenkin kolauksen, kun kuuntelin päivän työntekijöitä. Kehittämistyöstä ei voi millään laatia pesukoneen käyttöohjetta, jota kohta kerrallaan vain noudatetaan. Itselleni raskaan ja takkuisen päivän jälkeen purettiin tilannetta pomon kanssa. Onko niin, että yksinkertaisesti ollaan niin erilaisia? Hauska loppupää