Kotiseudulle

  Joululomafiiliksissä kotona hetki ennen joulunviettoon lähtöä. Poikien koulu loppui tälle vuodelle 22.12. ja meidän aikuistenkin työt saatiin valmiiksi. Pakattiin autolasti ihan niin kuin ennenkin ja lähdettiin joulunviettoon mökille. Tällä kertaa ei ruuhkassa ajamista, ABC-evästelyä ja yömyöhään kylmälle mökille saapumista, vaan ajeltiin se 15 kilometrin matka, sytytettiin takka ja aloitettiin joululoma.😊  Joululahjojen käärimistä takkatulen ääressä Pakkasta oli tänä vuonna reilut -15 ja kinkku oli tarkoitus saada aatonaattoyöksi leivinuuniin. Siinä sitä olikin mukava lämmitellä jouluvalojen laitossa kohmettamia käsiä. Pojat saivat jäädä aatonaattona kaksistaan koristelemaan kuusta, kun me suunnattiin lähimpään markettiin Ylivieskaan hankkimaan jääkaappi täyteen syötävää.  Pihalle päätyi "vähän" toispuoleinen kuusi Aattoaamuna kävimme vielä etsiskelemässä kuusen mökin pihalle ja toivottamassa papalle hautausmaalla hyvää joulua ennen joulupuuroa, saunaa ja iltahulinoita. 

  Mäkiraonmäen joulutunnelmaa Milloin olette ostaneet viimeksi arpoja? En minäkään varmaan viimeiseen pariinkymmeneen vuoteen paitsi nyt täällä viimeisen parin viikon aikana moneen otteeseen, kun olen osallistunut paikallistapahtumiin: Naisten myyjäisiin ja Mäen jouluun. Kun siskoni infosi minua naisten myyjäisistä, mainitsin niistä pojilleni, josta nuorempi tokaisi, ettei voi lähteä mukaan, kun ne on "naisten" myyjäiset. Oli ihan pakko kysyä siskoltani, voiko sinne pojat tai jopa miehet tulla ja kuulemma voi. Nuorempi otti silti varulta mukaan luistimet.😁  Matkalla myyjäisiin rapsakassa -15 pakkassäässä. Naisten myyjäisissä ei ollut tarjolla mitään miehiltä kiellettyä hämyistä erotiikkaa, vaan paikallisia käsitöitä, leivonnaisia sekä arpoja. Yhdistykset keräävät näin varoja omaan toimintaansa. Joka pöydällä oli omat arpajaisensa. Asiakkaan piti valita, haluaako tukea mitä yhdistystä tai kenen arpajaispalkinnot näyttävät houkuttelevimmilta. Arpajaisonni ei tällöin suosinut k

Kävelin äsken ajatuksissani työkaverini kanssa kohti bussipysäkkiä, kunnes tajusin, että en ole menossa kotiin Vantaalle vaan kotiin 500 kilometrin päähän junalla.🙈 Tätä reissua varten latasin koronapassin niin kuvana kuin sovelluksenakin sekä paperiversiona, jotta saisin limukkani haettua ravintolavaunusta ja istuttua työkavereideni kanssa glögillä. Jännittävä tämä uusi maailma, jossa pakkasesta sisään tullessa yrität kiskoa ensin maskin päälle ja samalla huuruisin silmälasein penkoa kännykkää ja koronapassia ja ajokorttia päästäksesi nauttimaan lämpimästä juomasta.😅 Toisaalta ihana nähdä, että elämä Helsinkiin on palautunut. Kahvilat ja ostoskeskukset olivat täynnä ihmisiä ja elämää, ja liikkeet saadaan pidettyä näin auki ja työntekijät töissä.👍 Käytin tilaisuuden hyväkseni hommailla joululahjoja, joita ei kotiseudulta saa. Kuljin eilen 22000 askelta kiertäen kaikki keskustan urheilukaupat.😃 Lopulta päädyin ostamaan lasten lahjojen lisäksi itselleni Aki Hintsan Tänään olen elossa

Tokaluokkalaisemme selitti puhelimessa innoissaan pari viikkoa sitten Vantaan kaverille puhelimessaan, kuinka täällä on ihan kaikki: "jalkapallomaali, kiipeilytelineet, liukumäet, koripallomaali ja vielä polttopallo-ympyräkin piirrettynä päiväkodin pihalle, voi kun oltais oltu täällä, olis voinut tehdä mitä vain." Mieleeni muistui ne pitkät yhdeksäntuntiset päiväkotipäivät, jolloin monesti noudin poikani a) makaamasta kaverinsa kanssa hiekkalaatikossa, b) päiväkodin puskasta piiloutuneena tai b) keinusta hyppimässä (jos sinne ei ollut enää jonoa viiden aikoihin). Pienellä päiväkodin pihalla ei voinut pelata jalista tai mitään muitakaan pallopelejä, kiipeilyteline oli köyhän miehen verkko, jossa pystyi korkeintaan roikkumaan, kaksi keinua nostettiin talviajaksi turvallisuussyistä pois, eikä liukumäkiä tai mitään muutakaan virikettä pihalla ollut. A:n sanoja lainatakseni, "ei kai me siellä puskassa oltaisi oltu, jos siellä olisi ollut jotain muuta". Eli isot peukut tä