No niin, leikkauksesta ja sairaalareissusta selvitty joten kuten kotiin ja kuntoutuminen alkanut. Omakannasta löytyi tänään perjantain sairaalalähdöstä kirjaus: "Potilas kotiutuu hyvinvoivana". Jep, oksennuskippo kädessä ja 3 varalta repussa. 😰
Keskiviikkoaamuna heräsin klo 03.50 aamusuihkuun ja taksi nouti klo 5.00. Nautin hirveältä maistuvan vitamiinijuoman (ainoan sallitun) ja aamulla hetken mielessä kävi, että juoksenko vielä karkuun. Jos kuitenkin hajalla oleva polvi jotenkin korjautuisi itsestään kävelykuntoon, mutta joo, nokka kohti taksia ja Oulun tekonivelkirurgian polia.
Meidät leikattavat keräiltiin kirurgian odotusaulaan numerolappujen kanssa. Osa potilaista näytti saavan vielä siinä eteishallissa tilattuja verikokeita. Minut nouti ystävällinen nuori hoitaja, joka ohjasi minut tavaroineen naisten pukukoppiin, jossa sain pukea sairaalavaatteet päälle ja tunkea siviilitavarat valkoiseen jätesäkkiin. Hoitaja ystävällisesti infosi, että paita tulee kangasosa etupuolelle ja selän ammottava reikä taakse. Kylpytakissa oli vain toisella puolella nauha ja sukassa varpaiden kohdalla reika. Terveeseen jalkaan sain kireän lentosukan. Työkollegani oli varoitellut, että alushousuni otetaan pois, mutta mitä vielä. Sain pitää alushousut ja niiden päälle vielä froteeshortsit, "jotta olisi leikkauspöydällä kivempaa kuin ilman housuja". 😁
Kun laitoin henkilökohtaisen elämäni sinne säkkiin ja seurasin hoitajaa odotusnojatuoliin, tuli kyllä vahva tunne, että tässä kohtaa ei ole enää pakotietä. Olin sairaalan omaisuutta, ja tein kaiken, mikä käskettiin. Jännitin odotussalissa toisten hiljaisten leikattavien kanssa ehkäpä noin puolitoista tuntia, kunnes alkoi tapahtua. Sain paikalleni mukillisen esilääkkeitä ja minut ohjattiin vessan kautta kävellen sairaalan vanhalle puolelle "toimenpidehuoneeseen."
Pääsin makaamaan ohuelle leikkauspöydälle, jonne minusta ei mahtunut edes kädet. Hoitaja taikoi jostain myöhemmin kädenpidikkeet. Sain päälleni lämpöpeiton, jonka tarkoitus oli ilmeisesti lämmittää potilas. Kun hoitaja alkoi laittamaan tippakanyylia käteeni, hän totesi sen mahdottomaksi, koska käteni olivat kylmät kuin ruumishuoneella. Hän yritti naputella suoniani esiin, ja lopulta iski piikin kipeästi "jonnekin", jossa suoni räjähti saman tien. Tästä seurasi kivulias yritys numero 2 kyynervarteen, joka onneksi onnistui ensiyrittämällä. Tämä kanyyli olikin sitten kädessäni koko sairaalareissun kotiutusaamuun asti ja hyvin toimi.
Samassa toimenpidehuoneessa operoitiin toistakin potilasta leikkauskuntoon, ja yhtä kipeää tuntui sielläkin petillä kaikki sattuvan. Seuraavaksi paikalle kutsuttiin anestesialääkäri, joka iski ennen leikkausta reiteen puudutuspiikin. Piikin paikka etsittiin ultraäänellä ja piikki oli kuulemma "todella ohut", mutta piikkikammoinen potilas lähinnä kalpeana yritti selviytyä huutamatta paikoillaan. Ko. puudutuksen piti kuulemma auttaa saman päivän iltana pahimpien kipujen kanssa. Ei auttanut, tai en tiedä, millaisia kivut olisivat olleet ilman reisipuudutusta. Lopuksi samaisessa huoneessa odotetettiin jännityksellä leikkaussalista viestiä, milloin viimeinen spinaalipuudutus selkärankaan saadaan laittaa. Anestesialääkäri ilmestyi paikalle heti kun soitto tuli ja kaksi hoitajaa yrittivät asetella minut oikeaan asentoon sille hyvin kapealle leikkauspöydälle. Kun kyseinen piikki, (kivuttomin näistä kaikista) saatiin paikoilleen, minua lähdettiin saman tien viemään leikkaussaliin. Ehdin nähdä leikkaussalissa ehkäpä noin 8 ihmistä touhuamassa sekä eri laitteita, josta robottia alettiin asettelemaan paikoilleen. Yhtäkkiä näin jalan edessä ja viimeinen kysymykseni taisi olla, että onko tuo jalka minun, kunnes sammuin kokonaan.
Seuraavaksi heräsin, kun minua kuljetettiin heräämöön. Nuokuin siellä ehkäpä kaksi tuntia leikkauksesta toipuen. Jalan säryt pahenivat hetki hetkeltä ja sain hoitajalta jotain ekstrakipulääkkeitä ennen osastolle vientiä. Tässä kohtaa pääsin yrittämään myös hoitajan avustuksella Eeva-telineellä "roikkuen" vessaan. Kun tämä onnistui, en luojan kiitos saanut niin kuin vieressä makaava miespotilas katetria. (Yksi letku/pussin vähemmän).
Kaksi hoitajaa tulivat hakemaan minut osastolle, jonne minut sijoitettiin arviolta 80-vuotiaan mummelin huoneeseen. Kaapin oveen lätkäistiin kotiutuslappu, jonne ammattilaiset alkoivat piirtämään rukseja, milloin kotiutus on ok. En saanut lähteä ilman hoitajia minnekään, toki en olisi päässyt lähtemäänkään. Sain ensimmäisen ruoan vuorokauden paaston jälkeen, minkä oksensin valitettavasti saman tien ulos.
Pääsin illalla eroon myös tippaletkusta ja leikkaussalivaatteista, jotka vaihtuivat sairaalan perussettiin. Ihana, lämmin leikkaussalipeitto oli turvariepunani ensimmäisen vuorokauden, kunnes lämpö niistä lähti, ja peitto lensi roskiin. Sain pahoinvointilääkettä ja ekstrakipulääkettä. Oksensin myös iltapalan kokonaisuudessaan syönnin jälkeen oksennuskippoon. K kävi kotipuolesta vierailulla osastolla ja sain apua kellon ja puhelimen lataukseen ja omien kamojen saamiseen kaapista ulos. Miten avuton ihminen voikaan olla ilman toista jalkaa???😕
Päivänä kaksi heräsin joten kuten torkkuneena. Jalan päälle ei voinut varata ollenkaan ja nostelin toista jalkaa lähinnä käsien avulla. Kun fyssari tuli antamaan kuntoutusohjausta, jalka oli niin kipeä, että liikkeistä ei tullut yhtään mitään. Sain jotain ooppiumia ja tehosteena pahoinvointilääkettä, jonka jälkeen torkuin puolitiedottomana sängyssä odottaen porrasharjoituksia. Kun kaksi fyssaria tuli tekemään kanssani porrastreeniä olin umpiunessa, enkä muista myöhemmin juuri mitään ohjeista. Fyssari oli kirjoittanut Omaankantaan, että kaikki ohjeistukset annettu kaksikerroksisessa talossa pärjäämiseen, joten porrastreeni meni oletettavasti hyvin. 😂 Kun illalla jotenkin tästä tokkurasta selvisin en suostunut ottamaan iltahoitajalta enää samoja lääkkeitä. Lopulta itkin illalla yöhoitajan tullessa, ja hän antoi ko. lääkettä yöksi uudelleen. Sain nukuttua.
Aamulla kello kuusi yöhoitaja herätti meidät. Aloin valmistautua kotiin lähtöön. Myös jalkani leikannut, mukava kirurgi kävi tervehtimässä ja kertoi leikkauksen sujuneen hyvin ja jalkaa saatiin n. 6,5 cm suorempaan. Yritin epätoivoisesti saada itseäni lähtökuntoon, jotta en näyttäisi aivan ihmisrauniolta poikien silmissä palatessani kotiin. Yritin kantaa kepeillä ja hampailla puhtaita alushousuja ja paitaa vessaan, ja suihkutin ehkäpä käsisuihkulla puoli lattiaa märäksi. 😂 Naapuripetin mummo seurasi operaatiota. Hän ei täyttänyt kotiutusehtoja omatoimisuuden suhteen, ja hänet aiottiin siirtää jonnekin pohjois-Suomesta vapautuvaan terveyskeskukseen. Mummo kiroili itsekseen, että ei kyllä lähde minnekään.
Lopulta pääsin pitkän Kelataksin odottelun jälkeen sairaalasta pois yhdistelmätaksiin. Kiva taksikuski katseli huolestuneesti kädessäni lepääviä oksennuspusseja. En tajunnut itsekään, miten pystyisin pysymään 3 tuntia hengissä taksissa, kun kyytiini yhdistetty Raahelainen potilas tuli myös samaan taksiin ja hänet vietiin ensin pois. Matka kuitenkin sujui vallan hienosti, kun olin ainoana takapenkillä ja sain jalan vinosti nostettua penkille suoraksi. Enkä tarvinnut oksentaa, sairaalan matkaevääksi laittaman pillimehun join kuitenkin. 😀
Miten ihana oli saapua 3 tunnin taksimatkan jälkeen oikeasti kotiin, vaikka todella paljon huoletti pärjääminen kipujen kanssa. Kumpikin poika oli tullut jo koulusta kotiin ja nuorempi oli leipomassa äidille pullaa. 😍 Istuin siis sohvalle juhla-asentoon ja nyt onkin viikonloppu yritetty sopeutua kotioloihin. Kaksi päivää on jumpattukin jo jalkaa kunnolla ja tältä aamulta jätin pahoinvointia aiheuttavan opiaatin pois lääkelistaltani. Saas nähdä onko pakko ottaa se yöksi. Ja ne hirveät hepariinipiikit, jotka potilaan pitää pistää!!! Olen selvinnyt kahden illan pistoksista. Ensimmäiseen meni puoli tuntia, kun hikisesti pidin ruiskua kädessä, enkä antanut kenenkään muunkaan sitä pistää.
Mutta täällä kotona ollaan ja 4 viikon sairasloma/kuntoutumisloma edessä. 😀 En osaa vielä sanoa, onko tästä tekonivelleikkauksesta täysin selvitty. Jalassani on iso mustelma, jalka ei nouse ylöspäin, kaikki liikkuminen sattuu ja on hankalaa, hakaset kiristävät, lääkkeet sekoittavat mahan ja pään, mutta kuitenkin suht hengissä ja muutamasta päivästä leikkauksen jälkeen jo selvitty. 😊
Kommentit
Lähetä kommentti