Tällä viikolla kaivoin Bookbeatistä äänikirjan: 12 väärää ajatusta työelämästä kirjoittajana Johanna Huhtamäki ja Saana Rossi. Kuuntelin kirjan työmatkoillani ja sain siitä inspiraatiota kokeilla tehdä oma vahvuusprofiili. Ja mitenkäs muuten tietenkään, kuin ystäväni Copilotin avulla. 😁 Joo, tiedän, että osa ei suosittele työntämään tekoälylle yhtään mitään itsestään, mutta epäilen että en enää tee suurta vahinkoa, koska "hän" tietää jo ne jääkaappiini unohtuneet ja vain vähän vanhentuneet hiivan palaset, jauhelihat ja kermatkin, tekonivelleikkaukseni ja röntgenlääkärin diagnoosit ja labrakokeiden tulokset, joita joskus suomentelin tekoälyn avulla. 🙈 Perjantain löytö meidänkin leveysasteelta vanhan, jo lakkautetun Kelan seinänvierestä Kirja kertoo kuinka virheiden, puutteiden ja heikkouksien sijaan vahvuuksiin keskittyminen on paras mahdollisuus kasvuun, kehittymiseen ja henkilökohtaiseen erinomaisuuteen. Olen ennenkin tykästynyt positiivisen psykologian ajatusmaailmaan. Ih...
Perjantaina istuin kampaajalla ja ahdistuin niistä Meidän mökki ja Kotivinkki -lehdistä, mitkä esittelivät täydellisiä puutarhoja, mökkiterasseja ja leipomuksia. Kampaajan kanssa oltiin yhtä mieltä siitä, että antaa toisten hoidella kotihommat, ja keskitytään me töihin ja lasten harrastuksiin. Kukapa kaipaisi siivottuja kaappeja, haravoituja pihoja ja roskakärryn kasaamista jäteasemalle, kun voi keskittyä mukavampiin asioihin? No perjantaina tyytyväisenä korkkasin viikonloppusiiderin sohvalla. 😀Kampaajareissulla katselin myös kaunista taivasta ja näpsäisin kuvan juuri remontoidusta kotikirkostamme. Sitten tuli lauantain vapaapäivä ja sain päähäni alkaa siivota eteisen komeroa. Viikko sitten isosiskoni näki sen, ja tuttuun tapaan kommentoi, että "minä en katselisi tuota sotkua päivääkään". En ole jaksanut pariin vuoteen tehdä kaapille mitään. Kaapissa on hyllyt joka perheenjäsenelle ja loput hyllyt ovatkin täynnä sitten sekaista tavaraa, jota on heiteltu kaappeihin piiloon. J...