Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2021.

Kun lumpeenkukat eivät avaudu ja maksassa on ongelmaa - kokemuksia uusista, oudoista harrastuksista

  Aiemmassa postauksessa kerroinkin, että ilmoittauduin Feminine Yin-joogaan. Nyt kolmen ryhmäkerran jälkeen mietin, onkohan minussa jotain vikaa? Tunneilla tehdään lempeitä venytyksiä, joissa hengitellään syvään ja keho sekä mieli pääsevät rentoutumaan. Tässä ei olekaan mitään ongelmaa paitsi ne ohjaajan tekemät akupistepainannat, joilla hoidetaan maksaa, sydäntä, keuhkoja, sappea, virtsarakkoa. Maanantaina olin kiljua ääneen, kun ohjaaja koski "maksameridiaaniin" (sallitte maalaisilmaisuni😉) minun maatessa meditatiivisessa asennossa vilttini alla hiljaisessa, pimeässä jumppasalissa. Onko maksassani jotain vikaa? Oikeastaan vertaisin tätä vähän pikkulasten rokotuksiin. Ensin heidät otetaan syliin, annetaan lelu käteen, hymyillään ja leikitellään, jonka aikana terveydenhoitaja salaa vetää piikkinsä esiin ja pistää hyväntuulisen lapsen reiteen rokotteen, joka päätyy kiljuntaan. Erikoista on myös tunneille kuuluvat oudot puheet lumpeenkukkien avautumisesta. Ehkä yksinkertaisen

Kumpi tuntuu kotoisammalta, pääkaupunkiseutu vai Kannus?

  Kävin ensimmäisellä työreissulla Helsingissä sitten kolmeen kuukauteen. Väki oli selvästi alkanut palautua pitkän hiljaiskoronaelon jälkeen kaupunkiin. Oli ihana nähdä ripaus sitä Helsinkiä, josta olen aina tykännyt: iloa, vilinää ja tekemisen meininkiä. Sai taas kävellä huoletta katuja nopeasti ketään erikseen katsomatta ja sai olla varma, että ratikkaan tai bussiin hypätessään, sieltä myös pääsi takaisinkin.😀 Aamujuna Kannuksesta on ihan parasta. Auringon noustessa ja muun talon nukkuessa pääsin hiippailemaan ulos ja asemalle kävellen. Tänä aamuna meitä lähtijöitä asemalla oli kaksi. Ainoa ikävyys matkalla oli kasvomaski, jonka olisin valmis työntämään jo niin menneisyyteen.  Oli kyllä erittäin outoa yöpyä hotellissa. Kävin entisessä kodissamme luovuttamassa avaimemme entiselle naapurillemme, joka vuokraa asunnon vähäksi aikaa. Hotelli tuntui paljon kodikkaammalta kuin tyhjyyttään kumisevat seinät. Osallistuin työyhteisömme ensiapukoulutukseen ja, miten innoissani olin nähdessäni

Kulttuuria Kannuksessa - Pete Parkkonen ja makkaraa pillimehulla

Olipa mahtavaa päästä harrastamaan ulkoilmakeikkaa omassa uudessa kotikunnassani. Aiemmin viikko sitten oli kolahtanut paikallisen sähköyhtiön Korpelan voiman lehti postilaatikkoon, jonka yleensä olen tottunut heittämään heti roskiin (koska sähköasiat eivät lähtökohtaisesti kiinnosta:-)) Nyt avasin lehden ja siellä oli mainos Pete Parkkosen ilmaiskonsertista sähköyhtiön asiakkaille Kannuksen Lestijoki-areenalla. Minäpä tilasin saman tien meille liput, koska epäilin, että tällaista tilaisuutta ei tällä paikkakunnalla tapahdu usein. Katsottiin poikien kanssa "juustuubista" (anopin nimitys Youtubelle, mikä on ihan mainio) Parkkosen videoita, jotta pojatkin tiesivät kuka kaveri on kyseessä.  Minä töppönä tyyppinä ajattelin, että hienolta kuulostava Lestijoki-areena on esim. uimahallin liikuntasali ja onneksi tiedustelin siskolta paikkaa etukäteen. Muuten olisin varustanut itseni ja perheeni jollain muilla vaatteilla, kuin toppatakeilla, lämpöalustoilla ja talvihanskoilla. Kyseess

Digi, digi, digi - "Pihalla" oleva muuttaja keskellä "digitalisoituvaa" Suomea

Ainut tapa saada täällä tietoa paikallisista asioista ja yrityksistä on sanomalehti ja tutut. Muutama viikko sitten leikkasin äitini Lestinjoki-lehdestä pieniä yritysten ilmoituksia saksilla ja tungin paperilippuset takataskuuni. Ilman näitä lippusia en pääse täällä kampaajalle, jalkahoitoon tai shoppailemaan ilman ryntäämistä kesken päivän kyseiseen yritykseen, koska paikallisilla yrittäjillä ei ole täällä kotisivuja tai sitten sivut ovat niin "kököt", että niistä ei selviä mitään. Tietämättä jää mm. mitä huonekaluja tai lautoja paikallisissa rautakaupoissa ja huonekaluliikkeessä on. Paljon helpompaa olisi tilata isoilta valtakunnallisilta ketjuilta tarvittavat tavarat 24/h, mutta sitähän me ei haluta, koska minä kuten varmasti muutkin haluaisivat kannattaa paikallisia yrityksiä. Täällä pienellä paikkakunnalla on valtavasti ja valittavaksi asti postin automaatteja, mikä varmastikin kertoo kasvaneesta verkko-tilausten määrästä. Joten pliis yrittäjät, kannattaa ottaa asiaksi d

"Tulit sitten Tampereelle asti juomaan teetä" - Tuulahdus aiemmasta elämästä

                                      Kävin ensimmäisellä työreissulla maallemuuton jälkeen ja kohteena oli Tampere. Miten mahtavaa olikaan kävellä kuulaana syysaamuna juna-asemalle ja hypätä junaan. Aamujunalla ehtii kymmeneksi Tampereelle ja kahdeksitoista Helsinkiin. Pelottavinta tässä kaikessa innostuksessa oli ehkä se, että meitä oli asemalla aamujunalle lähdössä vain 3 ihmistä. Ethän VR lakkauta näitä junavuoroja ikinä? Oma työni pääkaupunkiseudulla mahdollistuu käytännössä vain kätevien junamatkojen avulla. Jos junat lakkaavat pysähtymästä maaseudulla, etätyön yleistymistä tuskin on odotettavissa.  Tämä maaseutu-kokeilu on oikeastaan kokeilu, voiko elämässä saada sen mitä haluaa? Voinko saada samaan aikaan maaseudun ja kaupunkielämän parhaat puolet? Lähdin kaupungista karkuun saasteita, kiirettä, melua, ruuhkia ja tilanahtautta ja sain tilalle hiljaisuutta, rauhallista elämänmenoa, tilaa, puhdasta ilmaa ja luontoa. Aiemmin tein "trippejä" maalle ja nyt kaupunkiin. Halu

Pelastakaa meidät sairaslomilta - tai tuokaa ainakin Koronabotti meille takaisin!

Tulihan se flunssa meidänkin perheeseen Kiitos poikien viikonloppuna alkaneen flunssan, pääsimme tutustumaan uuden asuinpaikkamme korona-käytäntöihin. Epätoivoinen tunne tuli jo maanantai-aamuna, kun yritin soitella Soiten ruuhkaiseen lastenpäivystyksen puhelimeen varatakseni koronatestiaikaa. Kun sain googlettamalla selville, miten täällä varataan aika, järkytyin taas kerran, miten digitaalinen ajanvaraus ei kerta kaikkiaan onnistu täällä seudulla. Aikani kuunneltuani "olet jonossa" -automaattimusiikkia, otin takaisinsoiton, mikä tapahtui parin tunnin päästä ollessani palaverissa, enkä pystynyt vastaamaan. Ehdin yrittää uutta soittoa takaisin iltapäivällä ja takaisinsoittopuhelu tuli puoli viiden aikaan. Itse ajanvaraukseen kului 15 minuuttia ja saatiin ajat seuraavaan aamuun terveyskeskuksen drive in- pisteelle. Tuoreessa muistissa on pääkaupunkiseudun erittäin toimiva koronabotti, jota on viimeisen vuoden aikana käytetty ahkerasti. Koronabotin kautta ajan sai varattua neti