Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2022.

Hetken tie on kevyt kulkea

  Hyvästi lumet pihalla Viime syksyisestä ja talvisesta ahdistuksesta ei ole jälkeäkään. Tämähän on maalla asumisen parasta aikaa ja olen innoissani, että saan viettää tämän kevään/kesän täällä.😍 Rehellisyyden nimissä viime viikkoinen Helsingin reissu ahdisti enemmän. Ainakin mömmöissä oleva heppu metrossa, ajan tuhlaaminen K-junassa, jossa edessä oli loputon määrä pysäkkejä, taistelu kirsikkapuiden kuvausvuorosta Roihuvuoressa, olematon äänieristys hotellissa, tyly Nurmijärven bussikuski, joka ei halunnut kertoa, missä pysäkillä minun pitää jäädä ja taksikuski joka ei osannut Vuosaaren metroasemalle. Täällä ei ahdista nyt mikään. Toissapäivänä tosin mökkinaapurimme oli levitellyt p:aa ympäriinsä. Ehkä sen verran voi valittaa.😁 Meidän linnunpöntössä on asukas. Kun kysyin pojaltani, mikä lintu siellä on, vastaus kuului että "lintu". Kyselin taas boomeri-sävyyn, että "eikö koulussa ole opetettu tunnistamaan mitään lintuja?". Kuulemma punatulkku oli piirretty kuvikse

"Aikuisten juomat ovat kylmiä, eikä ruuhkaakaan ole"

Istun taas junassa IC:n yläkerrassa tuntitolkulla ja ravintolavaunu kuulutti juuri mainospalan, joka loppui siihen, että "aikuisten juomat ovat kylmiä".😁 Kieltämättä aikuisten kylmä juoma, mitä se nyt ikinä onkaan, kuulostaa hyvältä ottamatta kantaa siihen, miksi lasten juomat ovat ehkä lämpimiä??? En ole ihan varma, onko tämä monipaikkaisuus ja reissailu terveydelle hyväksi.😁 Nytkin repustani löytyy kokista, vissyä, pillimehu, 8 mandariinia, mansikkarasia, kaksi puolikasta pussia vaahtokarkkeja ja Omareita. Olen istunut tauotta ahtaassa penkissä 3 tuntia yrittäen tehdä töitä VR:n hitaassa verkossa. Selkää särkee ja liikuntamahdollisuudet 3 raskaan vahdittavan kassin kanssa ovat varsin rajalliset. Eilen palasin töistä hotellille kymmenen aikaan illalla, enkä jaksanut edes ruokaa hakea mistään, vaan vedin hotellin kaakaon, sipsejä ja puolikkaan Omar-pussista.😋 Kaksi yötä pyörin mukavassa sängyssäni kuunnellen Punavuoren yöelämää.😉 Ja sitten se toinen puoli. Pääsin ihailema

Entä jos olinkin väärässä? - Tarvitaanko koulunkäyntiin intohimoa?

Sula Lestinjoki ja puut odottamassa lehtiä😍 Yksi iso muuttoperusteeni oli koulu. Halusin, että lapseni saisivat kunnollisen koulupolun. Turvalliset koulutiet, pienemmät ryhmät, päihdevapaat ympyrät, liikuntakentät, pulpetit, omat koululuokat, pysyvät opettajat ja ongelmattomat oppilastoverit, jotka loistivat haavekuvissani täällä. Näin mielessäni oman turvallisen kyläkoulun, kirjojen muovittamisen, koulunäytelmät, haravointitalkoot, suvivirret ja voikukat toukokuussa koulun pihalla. Kun juttelin nuorimman poikani kanssa yksi ilta, aloin miettimään olinko kuitenkin ollut aivan väärässä? Koulu etelässä näytti vanhemman silmissä ja korvissa todelliselta sekamelskalta, mutta nuoremman poikani mielestä siellä oli hauskempaa. Kun entisessä koulussa teki sovitut tehtävät sai lähteä käytävälle, portaisiin tai ulos. Täällä taas saa kuulemma lisätehtäviä. Siinä missä etelässä sai käyttää violettia tussia koulutöihin, täällä pitää käyttää lyijykynää. Täällä kaikille on pöytäpaikat, etelässä työs