Meidän viimeinen viikko Vantaalla sisälsi muuton järjestelyjä, mutta yhtä lailla myös paljon viimeisiä kertoja ja haikeita tunnelmia. Pojat viettivät aurinkoisia päiviä kavereidensa kanssa uima-altaalla ja trampalla. Koti alkoi näyttää enemmän pahvilaatikköröykkiöltä kuin kodilta. Öisin pohdin, teemmekö järkyttävän virheen. Kaikkihan muuttavat maalta kaupunkiin, jossa on paremmat mahdollisuudet töihin, palveluihin ja koulutukseen. Jos olisi ollut kyse mistä tahansa muusta paikasta, oltaisiin varmasti käännetty laivan suunta välittömästi takaisin. Mehän rakastetaan Vantaata:-) Kun keskusteltiin muutosta poikien kanssa, nuorempi tokaisi aika hienosti, että "elämässä pitää mennä eteenpäin". Niin...elämässähän voi kokeilla kaikenlaista. Miksi meidän pitäisi jämähtää jonnekin? Eikö jokainen päivä voisi olla seikkailu ja mahdollisuus kokeilla uusia asioita?
Viimeiset leffat katseltiin pahvilaatikköröykkiöiden keskellä |
Palveluiden puute maaseudulla näkyi jo muuttoa suunnitellessa. Kun aiemmin oltiin muutettu etelässä, oli kätevää tilata muoviset muuttolaatikot. Nyt käytännössä muutto olisi pitänyt operoida etelän muuttofirmoja käyttäen, jos olisimme halunneet vuokrata kunnolliset muuttolaatikot ja näiden laatikoiden saanti 500 km päästä takaisin etelään olisi maksanut hunajaa. Siispä ostimme tyhjäksi paikallisen Puuilon, K-Raudan ja Tokmannin koottavista muuttolaatikoista ja koko omaisuutemme sullottiin niihin ja vaatteet mustiin jätesäkkeihin.
Parasta omassa asuinalueessamme oli päästä kävellen syömään, leffaan, kauppaan, kylpylään ja vaikka minne. Autoa ei tarvinnut oikeastaan minnekään ja jos tarvitsi, onneksi oli HSL. Kun teki mieli hampurilaista, siitä vain sitten tallustelemaan muutama satametriä Jumboon tai Flamingoon. Viimeisenä Vantaa-viikkona hyödynsimme erityisen paljon Jumbon "äitien" kokkailuja. Eipä uskoisi, että Burger Kingiäkin jäi ikävä. Viimeinen kerta Burger Kingissä lasten kanssa. Pääsemmekö tänne enää koskaan? Ainakaan lompakossa ei tarvitse säilöä hampurilaispaikkojen aleseteleitä:-)
Piti ottaa kuva viimeisestä työmatkasta Aviapoliksesta Helsinkiin. Miten tätäkin voi jäädä ikävä? Kuinka tuhannet kerrat olen seissyt näillä pysäkeillä odottamassa bussia Helsinkiin? Miten useasti olin jumissa ruuhkabusseissa, kun piti rientää ennen viittä päiväkotiin. Miten paljon muistoja voi liittyä näihin tuttuihin paikkoihin? Kuinka monesti kipaisinkaan tästä puiston poikki ja kastelin samalla tennarini? Vasta talvellahan kahlattiin tässä pulkkia perässä vetäen Backaksen kartanolle?
Lenkkimahdollisuudet olivat pitkälti moottoriteiden varsilla ja lentokentän laitamilla. Viimeistä kertaa tälläkin "lenkkipolulla". Vanhemman pojan kanssa ihan vasta rämmittiin näissä ojissa etsien Horsmia ja Lupiineja koulun kasvitehtävään.
Täällä nuorimmaisemme oppi pyöräilemään ilman apurattaita joskus vuosia, vuosia sitten. Nappulakengät valmiiksi jalassa oli kätevä pyöräillä futis-treeneihin tai kaverin kanssa potkimaan palloa Kartanonkosken kentälle. Tässä ekaluokkalaisemme menossa viimeistä kertaa potkimaan palloa ystäviensä kanssa Teemu Pukin paita päällä.
Viimeisenä aamuna A kävi viemässä lempikeppinsä kaverinsa kodin eteen. Näillä kepeillä poikamme on leikkinyt kaverinsa kanssa lähimetsissä. Nieleskellen lähdimme kohti juna-asemaa ja uutta elämää kaukana täältä.
Aina on haikeaa muuttaa paikasta, jossa on asunut kauan. Mutta kun yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa. Meillä on muutto Helsinkiin edessä, etsitään vielä edullista vuokra-asuntoa. Tähän saakka olemme Sipoossa asustellut, nyt on aika kuitenkin lähteä.
VastaaPoistaJuurikin näin. Aina kannattaa lähteä ja takaisinhan voi myös palata, jos siltä joskus tuntuu. :-) Onnea teille muuttoon Helsinkiin!
Poista