Tiedätkö kuka olet, tiedätkö mitä haluat ja hallitsetko itse omaa elämääsi?

Olen viettänyt joululomaani edesmenneen Aki Hintsan Voittamisen anatomia -kirjan parissa. Kiitos Marja-siskolle, joka johdatti minutkin äänikirjojen pariin ja päädyin vannoutuneena paperikirjojen ystävänä vihdoin ostamaan kuukausimaksullisen BookBeatin. Kätevää muuten nukahtaa sänkyyn kuunnelleen tarinoita, sen sijaan että tuijottelisi some-kanavia.👍 Hintsan kirjassa kerrataan moneen kertaan seuraavaa kysymyspatteria: "Tiedätkö kuka olet, tiedätkö mitä haluat ja hallitsetko itse omaa elämääsi? Aika vaikeat kysymykset, eikö? Oma haahuiluni lukuisten työpaikkojen, asuntojen ja kaupunkien välillä ei välttämättä anna tasapainoista kuvaa siitä, kuka olen. Lapsiperheen arjessa taitaa jokainen ruuhkavuosiaan elävä kadottaa itsensä ja mitä ikinä elämältään on halunnut. Omat lapset kirjasivat joskus päiväkodin äitienpäiväkorttiin, että "äiti pitää siivouksesta". Kyllä varmasti pitää, tai siltä se taitaa etenkin näyttää lasten silmiin, jos äidin vapaa-aika näyttää kuluvan siivousrätti kourassa pesukoneita täytellen.😁 

Jokapäiväinen frisbeegolf-treeni pellolla

Toinen kohahduttava kohta kirjassa oli Hintsan jollekin toimitusjohtajalle pitämä "puhuttelu" siitä, mitä tj aikoo tehdä 23 vuoden kuluttua 70 -vuotiaana. Jo muistutus siitä, että reiluna nelikymppisenä ihan kohta kuuluu jo vanhus-ikäluokkaan järkyttää. Toimitusjohtaja maalaili kuvan aktiivisesta eläkeläisen arjesta, jolloin lääkäri Hintsa kysyi häneltä, mitä hän tänä päivänä tekee saavuttaakseen sellaisen vanhuuden. Tämä keski-ikäinen mies teki lähinnä pitkää päivää töissä, stressasi, matkusteli, oli ylipainoinen, söi huonosti, liikkui vähän jne. Tämä sama tuttu tarina. Mitä minä teen tänä päivänä ollakseni 70-vuotiaana virkeä ja aktiivinen eläkeläinen? En varmaankaan mitään, kunhan yritän selviytyä. Tästä innostuneena aion sadannen kerran aloittaa kuntosalilla käymisen ja lupaan raahautua myös sinne outoon joogaan, jota syksyllä sitkeästi yritin kestää, kunnes sain loppuvuoden kestävän flunssan ja patalaiskuuden. 

Kalajoen Superparkissa testaamassa tramppaa

Täällä maalla aktiivisuuden ylläpito on paljon vaikeampaa kuin kaupungissa. Aurattuja väyliä on muutama missä kunnossa nyt ikinä sattuvat olemaan, katulamput ovat "kortilla" tai ainakin joka toinen pimeänä, kuntosaleilla ei ole kuin muutama laite ja etätöissä työtuolin ja jääkaapin väli on aivan liian pieni. Ikävöin edelleen Elixiaa ja etelän pyöräteitä. Etelässä myös kaikin puolin aktiivisempi elämä menoineen kerrytti väkisinkin askeleita. Nyt minun pitäisi siis keksiä täälläkin "menoja", jotta selvitään tästä kylmästä ja pimeästä ajankohdasta.🤨 Lapset hinkuivat sisäleikkipuistoihin. Täällähän ei niitä ole, paitsi Kalajoella on minikoossa oleva Superpark. Seuraavat sisäleikkipuistot löytyvät 200 kilometrin päästä Oulusta. Miten ihana oli päästä ekaa kertaa yli puoleen vuoteen hyppimään kunnon trampoliinille.😅 Meidän "naapurissa" Vantaalla oli pitkään Trampoliini-puisto, missä tuli usein käytyä hyppelemässä. Sellaista olen haaveillut tännekin, mutta poikani torppasi idean meidän omasta puistosta. "Se on kallista rakentaa iso halli, ja tylsää seistä siellä myymässä muille lippuja." No joo, niinhän se on. Ensi kesänä ostetaan meidän pihalle kunnon talven kestävä tramppa.😀

Kannuksen uimahallissa polskuttelemassa

Käytiin joku välipäivä Kannuksen uimahallissa koko perheellä. Ihastuin terapia-altaan virtuaaliseen jumppaohjaukseen. Vedessä tuli tunne, että tässähän on hyvässäkin kunnossa, kun tämä vesivoimistelu on niin helppoa. Oma nuorempi poikani pudotti eilen minut tästä ajatuskuplasta. Hän halusi pitää äidilleen jumpan, jotta pääsisin parempaan kuntoon. Siinä sitten yritin epätoivoisesti punnertaa ja kyykätä, ja totesin, että lihaskuntoni on varmasti nolla. Kannuksen uimahalli on ihan luksus-paikka liukumäkineen, johon muuten uskaltaa tämänkin ikäinen rouva kiivetä. Uimaradoilla ei tarvitse uida kilpaa muiden niskassa läähättävien kuntoilijoiden kanssa, eikä pelätä että joku tulee valittamaan sinulle liian hitaasta tai tempoilevasta vauhdista. Siellä radallahan ei ollut ketään muita. Ne viisikymmentä lasta palloineen löytyivät lämpimämmistä altaista.😀

Poikien lammaskuusi pelottelemassa lähistön susia

Mietin myös Hintsan oppien mukaan ruokavaliotani. Kaksi lounaspaikkaani rasvoittavat maksani varmastikin lopullisesti ja on pakko alkaa tehdä lounasta itse. Siskoni kuvasikin oivallisesti toista lounaspaikkaani toteamalla, että "en minä ainakaan kykenisi enää töihin tämän jälkeen, mutta pari kertaa vuodessa tämä menee." Yritin siinä selitellä, että normaali ihmiset käyvät lounaalla ja menevät sen jälkeen töihin, mutta jos lounas on täynnä voita, kermaa, suolaa ja makeita jälkiruokia, on loppusijoituspaikka varmasti lääkäri tai hautausmaa. 

Mukavaa uutta vuotta! Ja ensi viikolla palataan taas töihin ja arkeen. Ehkäpä teen silti etätöitä täältä mökiltä käsin, koska tässä pellolla on paras frisbeegolf-kenttä poikien lomailulle, ja täällä on edelleenkin se meidän perheen paras nettiyhteys. Elisan 5G:stä ei ole toistaiseksi kuulunut kuin lasku.🙄