Kävin ensimmäisellä työreissulla Helsingissä sitten kolmeen kuukauteen. Väki oli selvästi alkanut palautua pitkän hiljaiskoronaelon jälkeen kaupunkiin. Oli ihana nähdä ripaus sitä Helsinkiä, josta olen aina tykännyt: iloa, vilinää ja tekemisen meininkiä. Sai taas kävellä huoletta katuja nopeasti ketään erikseen katsomatta ja sai olla varma, että ratikkaan tai bussiin hypätessään, sieltä myös pääsi takaisinkin.😀
Aamujuna Kannuksesta on ihan parasta. Auringon noustessa ja muun talon nukkuessa pääsin hiippailemaan ulos ja asemalle kävellen. Tänä aamuna meitä lähtijöitä asemalla oli kaksi. Ainoa ikävyys matkalla oli kasvomaski, jonka olisin valmis työntämään jo niin menneisyyteen.
Oli kyllä erittäin outoa yöpyä hotellissa. Kävin entisessä kodissamme luovuttamassa avaimemme entiselle naapurillemme, joka vuokraa asunnon vähäksi aikaa. Hotelli tuntui paljon kodikkaammalta kuin tyhjyyttään kumisevat seinät.
Osallistuin työyhteisömme ensiapukoulutukseen ja, miten innoissani olin nähdessäni monta työkaveriani pitkästä aikaa livenä. Olipa hauska Marita kokeilla sinuun Heimlichin otetta ja hyvä Miranna, kun huomasit, että pistin adrenaliinit vahingossa omaan peukalooni kynän ollessa väärinpäin🙈 Ja Leena, rakas entinen kämppikseni, jonka kanssa jaettiin vuosien ajan ilot ja surut.💗 Tässä kuvassa kokeillaan työparini Jennin kanssa, miten vauvaa elvytetään oikeaoppisesti ja tuttuun tapaan kuvataan sitä samalla meidän some-kanaviin.
Kävin vanhassa kotimarketissani Jumbossa ja löysin taas ensimmäistä kertaa 3 kuukauteen suosikki-irtokarkkini samasta K-Citymarketin valikoimasta kuin ennenkin. Kiitos Jumbon maailman paras City market, jota minun on ollut kova ikävä, etkä pettänyt taaskaan👍 Myöhään illalla raahasin töihin ostamiani kuntoiluvälineitä ja omaa hyvinvointiani edistäviä irtokarkkeja Vantaalta Helsinkiin, koska Helsingin keskustastahan ei löydy kunnon kauppoja.😅
Syksy oli saapunut Helsinkiinkin ja kesäkukat vaihtuneet syksyisiin. Kävelin parin päivän aikana pääkaupunkiseudulla askelmittarin mukaan 50 000 askelta ja mietin moneen kertaan, miten kotoiselta "isokirkko" vielä tuntuukaan. Rakas HSL kätevine mobiililippuineen ja Forum, Kamppi ja Jumbo. Kuitenkaan tämä "koti" ei tunnu omalta kodilta, jos perhe on toisella puolella Suomea. Siksipä suuntasin perjantain junalla takaisin Kannukseen, ja miten mukava olikaan löytää oma perhe pimeältä asemalta perjantai-iltana ja käveleskellä sieltä sateen kastelemia hiljaisia katuja kohti kotia ja takkatulta. Joku on joskus sanonut, että tarvitaan seitsemän vuotta kotiutuakseen johonkin. Sen jälkeen ihmiset eivät kuulemma yleensä muuta pois. Minun seitsemän vuotta ovat vielä Vantaalla, mutta kolmesta kuukaudesta kasvaa pian vuosi ja vuodesta seitsemän.😊
Kommentit
Lähetä kommentti