Jokainen työpäiväni alkaa nykyään teekupillisella kotityöpisteelläni ja napsauttamalla Teams, sähköposti ja työpuhelin päälle. Ei enää työrepun pakkaamista ja työkamojen roudaamista edestakaisin, kiirehtimistä bussipysäkille, ajan tappamista bussissa, eikä kävelyä rautatieasemalta toimistolle. Säästän joka päivä 2 tuntia työmatkoista, mitä tein ennen koronaa pääkaupunkiseudulla. Saan joka päivä lähettää rakkaat lapseni kouluun ja olla myös vastaanottamassa heitä koulun jälkeen. En kärsi enää kroonisesta univajeesta, kun herään kuuden sijaan vasta seitsemältä ja olen pirteä ja muistavainen. Stressi ja jatkuva kiire ja säätäminen arjessa ovat poissa. Ehdin ja jaksan iltaisin jumppiin, saan viettää laatuaikaa iltaisin aviomieheni kanssa Viaplayn sarjojen parissa, saan pyöritettyä etäpäivieni aikana tauoilla pyykkejä ja astianpesukonetta. Pystyn valvomaan robotti-imuria ja irroittamaan sen tarvittaessa matonhapsuista.😁
Elokuinen aamupuuro mökillä |
Rakastan myös sitä, että olen saanut hakea aamupalani luonnosta. Kun lapset olivat vielä kesälomalla, tein etätyötä mökiltä käsin, jossa marjapuskat pursusivat marjoja ja luonto alkoi heti astuessani ulos. Etätyössä on kymmeniä hyviä puolia, mutta myös niitä tylsiä. Siinä missä aiemmin Helsingissä kulkiessa sain kevyesti 10 000 askelta täyteen perusarjessani, nyt portaiden kävely alakertaan ja satunnaiset käynnit vedenkeittimellä, ulko-ovella ja jääkaapilla tuovat korkeintaan 1000 askelta mittariini ja loput pitää hankkia jotenkin muuten. Arkiaktiivisuuden lisäksi olen kaivannut niitä nauruntäyteisiä kahvihetkiä työpaikallani. Huippumukavien työkavereiden lisäksi olen ikävöinyt myös kopiokonetta, tulostinta, post-it -lappuja, ja ihan vain sitä, että voisin mennä palaveriin ilman tietokonetta ja ruutuja. Että voisin käydä testaamassa työkavereiden kanssa uusia ruokapaikkoja, jakaa toisten kanssa iloja ja suruja, piipahtaa työkavereiden ovilla ilman "painavaa asiaa".
Kommentit
Lähetä kommentti