4 kuukautta etäilyä - Miten etätyö, etäyhteydet ja etätyökalut toimivatkaan täältä 500 km:n päästä?

 

Jokainen työpäiväni alkaa nykyään teekupillisella kotityöpisteelläni ja napsauttamalla Teams, sähköposti ja työpuhelin päälle. Ei enää työrepun pakkaamista ja työkamojen roudaamista edestakaisin, kiirehtimistä bussipysäkille, ajan tappamista bussissa, eikä kävelyä rautatieasemalta toimistolle. Säästän joka päivä 2 tuntia työmatkoista, mitä tein ennen koronaa pääkaupunkiseudulla. Saan joka päivä lähettää rakkaat lapseni kouluun ja olla myös vastaanottamassa heitä koulun jälkeen. En kärsi enää kroonisesta univajeesta, kun herään kuuden sijaan vasta seitsemältä ja olen pirteä ja muistavainen. Stressi ja jatkuva kiire ja säätäminen arjessa ovat poissa. Ehdin ja jaksan iltaisin jumppiin, saan viettää laatuaikaa iltaisin aviomieheni kanssa Viaplayn sarjojen parissa, saan pyöritettyä etäpäivieni aikana tauoilla pyykkejä ja astianpesukonetta. Pystyn valvomaan robotti-imuria ja irroittamaan sen tarvittaessa matonhapsuista.😁 

Elokuinen aamupuuro mökillä

Rakastan myös sitä, että olen saanut hakea aamupalani luonnosta. Kun lapset olivat vielä kesälomalla, tein etätyötä mökiltä käsin, jossa marjapuskat pursusivat marjoja ja luonto alkoi heti astuessani ulos. Etätyössä on kymmeniä hyviä puolia, mutta myös niitä tylsiä. Siinä missä aiemmin Helsingissä kulkiessa sain kevyesti 10 000 askelta täyteen perusarjessani, nyt portaiden kävely alakertaan ja satunnaiset käynnit vedenkeittimellä, ulko-ovella ja jääkaapilla tuovat korkeintaan 1000 askelta mittariini ja loput pitää hankkia jotenkin muuten. Arkiaktiivisuuden lisäksi olen kaivannut niitä nauruntäyteisiä kahvihetkiä työpaikallani. Huippumukavien työkavereiden lisäksi olen ikävöinyt myös kopiokonetta, tulostinta, post-it -lappuja, ja ihan vain sitä, että voisin mennä palaveriin ilman tietokonetta ja ruutuja. Että voisin käydä testaamassa työkavereiden kanssa uusia ruokapaikkoja, jakaa toisten kanssa iloja ja suruja, piipahtaa työkavereiden ovilla ilman "painavaa asiaa".

Sambic-tunnin moderointia työpisteelläni

Itse työ luonnistuu kotityöpisteelläni erinomaisesti. Osallistun palavereihin, chattailen työkavereiden ja asiakkaiden kanssa, kirjoittelen sähköposteja, pidän koulutuksia ja kokouksia, suunnittelen itsekseni tai porukoissa, kuvaan some-postauksia, editoin, etsin tietoa, osallistun seminaareihin, tilastoin, tutkin ja raportoin. 

Erityisen mieleenpainuvaa oli pitää kahden päivän toiminnallista verkkokoulutusta uusille vapaaehtoisille täältä käsin ja juosta ulos tekemään whatsapp-postausta luonnon keskeltä vesisateessa. Löysin tämän lohduttoman märän viljapellon, jonka jaoin lupaukseni kanssa lähteä jatkossa kesken työpäivän minitauoille ulos hengittämään raitista ilmaa. Rakastan omaa työtä, joka imaisee minut useimmiten niin mukanaan, että unohdan pitää minkäänlaisia taukoja ja löydän itseni iltaviideltä sen 1000 askelen kanssa. Jossain vaiheessa tilasin itselleni Selkäliiton oivan taukojumppa-sähköpostin, mutta jostain syystä nekin jäivät avaamatta.🙈

Olen aina aiemmin ihmetellyt ihmisten "nettiongelmia", kunnes muutimme tänne. Täällä Teamsit ja Zoomit ovat katkenneet usein, ja verkkoa on saanut jakaa usein kännykästä. Pääosin verkko on kuitenkin pelittänyt hyvin ja työt sujuneet. Kauhein kokemus oli kuitenkin yksi aamu, kun sähköt katkesivat kokonaan. Istuskelin pimeässä työhuoneessa tietokoneen valossa jakaen nettiyhteyttä kännykästä ja odottaen kauhulla hetken päästä alkavaa Teamsiä "pimeässä"😁 Ehdin jo toivottaa paikallisen sähköyhtiön paikkaan, jonne päivä ei paista, kunnes sähköt palasivat. Eikö verkon korjaustyöt pitäisi tehdä öisin??? Nykyään monen ihmisen työt ovat oikeasti netin ja sähkön varassa. Tästä tuli kuitenkin mieleen, että ehkä meillä pitäisi vastaavia tilanteita varten olla toimiva taskulamppu tai ainakin kynttilöitä?😅