"Sirpan kanssa landelle muutettiin, rahat ei riittänyt jäädä kaupunkiin..."

 En tiedä mistä johtuu, että löydän nykyään Arttu Wiskarin lauluista omaa mielenmaisemaani. 

"Sirpan kanssa landelle muutettiin. Rahat ei riittänyt jäädä kaupunkiin. Tää tila oli puoli-ilmainen. Kylänraitti täysin hiljainen. Uusi alku meille avautui. Kylppärin seiniä remppailtiin. Pois mustat pilkut laatoista hangattiin. Sirpa löysi Elloksen kuvaston. Eikä ollut viikkoon onneton. Syksyn myötä lehdet lakastui..."

Isäni omin käsin rakentama puulato

Toisaalta olen moneen kertaan hyräillyt myös tätä Wiskarin biisiä:

"Tässäkö tää oli? Levii nelostielle lasten monopoli. Jää juomatta se kylmä alkoholiton olut. Joita Soliferin jääkaappiin ostin kuus. Tässäkö tää oli? Valuu asfaltille autosta glykoli. Vaikenee radiossa nuorisoidoli ja nyt. Meitä ympäröi tää totaalinen hiljaisuus." 

Erityisesti tää biisi tulee mieleen joka kerta, kun käydään läpi mieheni kanssa kahden paikallisen lounasravintolan ruokalistaa valiten kumpaan mennään. Näen samalla edessäni kahdenkymmenen vuoden aikajanan, mikä meillä ehkä on työuraa vielä jäljellä, jos verisuonet kestää voita, suolaa, lihaa ja kermaa sen ajan.🤔 Kampaajani tokaisikin muutama viikko sitten, että "eihän niitä voi joka päivä syödä, mutta joskus kyllä". Nähdessään ilmeeni, hän varovaisesti kysyi, että onko niitä lounasseteleitä joka arkipäivälle?😂

Lumisateisen aamun influenssapiikkikuljetus

Torstai-aamuna tarvoin nuoremman poikani kanssa koululle sakeassa lumipyryssä influenssa-piikki repussa. Oltiin jemmattu ainutta paikkakunnan jäljellejäänyttä piikkiä apteekin jääkaapissa kolmisen viikkoa. (Koska aiempi piikityspäivä meni ohi poikien ollessa flunssassa ja koska ei voitu hakea piikkiä apteekista omaan jääkaappiin, joka siis jäädyttää joka toinen päivä maitopurkitkin jäähän.)

Torilla kaupungin komea kuusi jouluvaloissaan

Perjantaina tutustuttiin paikalliseen mieheen ranskanperunoiden ja uunifileen ääressä paikallisessa lounaspaikassa. Naapuripöydässä istuva raksa-asuun pukeutunut noin nelikymppiseltä näyttävä mies kyseli, että tiedämmekö millaista säätä tänne on luvattu huomiseksi. Kaivelin nopeasti puhelimeni esiin katsoakseni sääkarttoja, josta puhe kääntyikin älypuhelimeen, jonka omistamista mies ei kokenut millään lailla tarpeelliseksi. Hänestä oli ihanaa viettää vapaata elämää ilman älylaitteita. Ei varmasti tajunnut vielä siinä vaiheessa, että jutteli digiasioita rakastavien tyyppien kanssa.😀 Tunnustin hänelle poistaneeni kaksi kertaa Facebook ja Instagram-sovellukset älypuhelimestani ja kestäneeni olotilaa maksimissaan viikon.😁 Mitä kauemmin juttelin hänen kanssaan, sitä enemmän vaikutuin siitä, että selvästi fiksu yliopistoa käynyt mies oli vaihtanut akateemisen uransa haalarihommiin ja kertoi, ettei heidän työnantajansa edellytä tietokoneen ja digilaitteiden käyttöä. Omat laskut hoituvat tyttären koneella ja tarvetta muuhun ei tuntunut olevan. Kun huikkasin lähtiessäni, että hei nyt on Black Friday ja edullisia älypuhelimia on joka puolella tarjolla, hän purskahti nauruun.😀

Marraskuun lopun auringonsäteet 

Tällä viikolla olen oikeasti rakastunut lumeen ja talveen täällä. Ei suolaajia, hiekoittajia eikä auraajia missään, vaan selkeää talvikeliä pakkasineen, ja aurinkokin on näyttäytynyt melkein joka päivä.🌞 Vielä pari viikkoa sitten nieleskelin lukiessani postauksia entisen kotipaikkakuntani tekojäiden avaamisesta. Perjantaina innokas tokaluokkalaisemme tuli koulusta huudahtaen, että koululla oli jäädyttäjä. Tänään pikkukaveri raahasi muuttolaatikoista kaivamamme hokkarit ja lähti jääkiekkokypärä päässä fillaroimaan kohti jäätä serkkunsa kanssa. Ei tarvinnut kuulemma väistellä kiekkoja ja sataa luistelijaa mailoineen niin kuin viime talvena, vaan ihan kahdestaan pääsivät luistelemaan.