Siirry pääsisältöön

"Aikuisten juomat ovat kylmiä, eikä ruuhkaakaan ole"

Istun taas junassa IC:n yläkerrassa tuntitolkulla ja ravintolavaunu kuulutti juuri mainospalan, joka loppui siihen, että "aikuisten juomat ovat kylmiä".😁 Kieltämättä aikuisten kylmä juoma, mitä se nyt ikinä onkaan, kuulostaa hyvältä ottamatta kantaa siihen, miksi lasten juomat ovat ehkä lämpimiä??? En ole ihan varma, onko tämä monipaikkaisuus ja reissailu terveydelle hyväksi.😁 Nytkin repustani löytyy kokista, vissyä, pillimehu, 8 mandariinia, mansikkarasia, kaksi puolikasta pussia vaahtokarkkeja ja Omareita. Olen istunut tauotta ahtaassa penkissä 3 tuntia yrittäen tehdä töitä VR:n hitaassa verkossa. Selkää särkee ja liikuntamahdollisuudet 3 raskaan vahdittavan kassin kanssa ovat varsin rajalliset. Eilen palasin töistä hotellille kymmenen aikaan illalla, enkä jaksanut edes ruokaa hakea mistään, vaan vedin hotellin kaakaon, sipsejä ja puolikkaan Omar-pussista.😋 Kaksi yötä pyörin mukavassa sängyssäni kuunnellen Punavuoren yöelämää.😉


Ja sitten se toinen puoli. Pääsin ihailemaan Roihuvuoren kirsikkapuistoa. Ikinä etelässä asuessani en sinne muka ehtinyt. Nyt ehdin metroilla Herttoniemeen ja kävellä puistoon syömään ensimmäisen kevään jäätelötötterön. Ehdin myös aamulla kävellä pitkin Esplanadia kuvaamassa kevään kukkaloistoa.😍 

Pääsin työkavereideni kanssa lyhyelle merimatkalle Helsingin edustalle kauniissa auringonpaisteessa.😎 Oli mukava jutella veneen kannella ja nauraa ilman ruutuja.😍 Mukava oli myös tutustua Ruusuniemeen itäisessä Helsingissä ja kuunnella paikan historiaa ja työstää työyhteisön juttuja kerrankin merinäköalalla.

Lopulta päädyin taksin, metron, bussin ja henkilöauton avustuksella Itä-Helsingistä järvenrantaan Nurmijärven ja Hyvinkään puoliväliin luennoimaan illaksi työparini kanssa luonnon hyvinvointivaikutuksista.😅 Älyttömän mukava tavata ihmisiä ja koska emme takamatkalla löytäneet Nurmijärven linja-autoasemaa ajoissa, päädyin Keravalle.😁 K-junassa ja ratikassa Helsingin päässä pääsin ottamaan videopuhelut lasteni nallekuulumisten kera.💗 Samalla päädyin ratikalla jonnekin, mistä selvisin lopulta Google Mapsin avulla hotellille.😂

Tänään kokoustettiin Oodissa ja tässä ollaan nyt matkalla kotiin. Aurinko paistaa junan ikkunoista, pelloilla pyörii kyntäjiä ja mun luureista soi tällä kertaa Sunrise Avenue. Viimein tartuin Samu Haberin omaelämänkertaan Forever Yours ja tästä vaikuttuneena vaunussa oleva kuorsaaja katoaa Thank You For Everythingin alle.😊


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Painonhallintakurssin tulokset ja vinkit

10 viikon laihdutusurakka loppui maanantaina ja huipentui InBody-mittaukseen ja otettiin meiltä vyötärönympäryskin.😅 Paikalle oli saapunut meistä kymmenestä aloittaneesta vain neljä.🤔 Itsekin hoipuin paikalle koronasta juuri päästyäni takana surkea liikuntaviikko ja ne syysloman pitsaraxit.😅  Olin laihtunut 7,7 kg ja vyötärönympärys oli pienentynyt 7,5 cm.🤩 Tulipa hyvä fiilis noista lukemista. Ei läskien tippuminen paljoa näy ulospäin, mutta fiilis on kyllä huippuhyvä ja yleiskunto selvästi parantunut.😊  Tässäpä hyväksi havaitut vinkit, millä itse sain 10 prosenttia painostani pois.😅 1. Kerroin kaikille Jos olisin ihan hiljaa ja yksin "laihdutellut", olisin varmasti sortunut koko ajan kaikkeen ja lopulta unohtanut koko jutun. Nyt kaikki työkaverini pääsivät seuraamaan matkaani kahvipullien ohi.😆 Samoin nuorin poikani muistutteli sohvalla iltaisin, eikö äitin pitäisi lähteä lenkille tai edes pihalle pyörittämään rengasta.😁 2. Tiukka

Jo riittää tämä sähköpelleily

Uusi vuosi ei alkanut yhtään niin mukavasti kuin olin suunnitellut. Ollaan kärvistelty viikko kotona kylmyydessä pörssisähkön ja polttopuiden varassa.🙄  Täällä on ollut koko viikon pakkaset lähes tai yli -30 astetta. Heräsin ensimmäiseen joululoman jälkeiseen työaamuuni klo 5.45, vilkaisin kännykän lämpötilaa (-34) ja VR:n junatilannetta ja päätin olla kuolematta kävellessäni ja odotellessani (ehkä joskus tulevaa) junaa ilman lämmintä odotustilaa. 🥶 Päivä toisensa jälkeen jouduin tekemään uuden etäpäivän lisää. Vanha diesel-automme jäätyi pihalla ja oltiin jumissa täällä kotona lämmittäen takkaa ja seuraten aina vain hurjempia pörssisähkölukemia.🥶 Joinakin öinä oli vähän halvempaa, joten lattialämmitykset ja astianpesut säädettiin pitkin öitä ja Finngridin sähköpörssisovelluksen tsekkaamisesta tuli jokatuntinen päivärutiini.😅 Lisättiin yö yöltä myös peittojen määrää yläkerran makkareissa. Ilmalämpöpumput lakkasivat toimimasta, eikä yläkerrassa ol

Kärvistelyä kylmässä - Ketkä idiootit osti ison, vanhan talon sähkölämmityksellä?

  Tervetuloa syyskuu! Enpä uskonut, että tällainenkin päivä tulisi, että pitää alkaa kärvistelemään kylmässä ja säästämään oikeasti sähköä. Tästä masentuneena pyörittelin tiistaina pyykkikonetta, kuivuria, astianpesukonetta ja robotti-imuria halpojen sähköaikojen kunniaksi. Nyt lattialämmitykset on ruuvattu minimiin, sauna on käyttökiellossa, lämmin suihku "kortilla" ja vaatteita + astioita harjoitellaan käyttämään useampi päivä.😟  Sähkönsäästäjän perusvaruste: villasukat 1.9. alkaen sähkön hinta pomppasi paikallisella Korpelan Voimalla ensin 13,07 snt/kWh ja 1.10. alkaen 49,60snt/kWh. Jos maksoimme ennen hinnan korotuksia omakotitalon ja mökin sähkökustannuksia keskimäärin 300 euroa kuussa, lokakuun alusta hinta entisellä kulutuksella on kahdeksankertainen eli 2400e/kk. Tähän aika harvan lapsiperheen rahat riittää, joten innolla odottelemme hallituksen lupaamaa joulukuun lapsilisätuplausta. Niillä kahdellasadalla eurolla ei taida saada palkattua edes välittäjää myymään nämä