Miksi kirjoitan blogia? "Eihän kukaan enää lue blogia. Vanhanaikaista pitää blogia. Ai onko ne vanhat bloggerit ja wordpressit vielä olemassa? Kaikkihan on nykyään instassa. Ei kukaan jaksa lukea enää mitään. Miksi et äiti tubeta?" Niin, miksi en? Koska sosiaalityön opettajani sanoi minulle, että älä ikinä lopeta kirjoittamista. Koska lukion äidinkielen opettajani sanoi, että olen kirjoittajana hyvä, mutta älä enää kirjoita tällaisia mielikuvitustekstejä. Koska eräs entinen pomoni sanoi, että se blogihan on tosi hauska, mutta laita se salaiseksi. Ja koska yksinkertaisesti tykkään kirjoittamisesta. Joku käyttää vapaa-aikaansa sienestykseen, toinen lenkkeilyyn ja kolmas analysoi täällä uuden kotikuntansa asfalttikuoppia, lounastarjontaa, terveyskeskuksen virtsapurkkeja ja sähkön hinnankehitystä.😁
|
Valo pimeydessäkö hyvä blogiteksti?
|
Millainen sitten on hyvä blogiteksti? Google tietää. Ei kuulemma kannata kirjoittaa minä-minä -tekstiä vaan ennemminkin yrittää kirjoittaa sisältöä, josta lukija hyötyy. Rehellisyyden nimissä, en usko että tästä blogista saa neuvoja elämään sen enempää kuin reseptejäkään. Toki voin inspiroida jotakuta myymään kaupunkiasuntonsa ja ostamaan talon jostakin tuppukylästä. Toisaalta joku saattaa myös perua aikeensa näitä luettuaan.😁 Ruokareseptit, matkakertomukset ja vaatetrendiesittelyt kuulemma "myyvät". Niin näen mielessäni tekemässä muotipostausta Halpahallista ostamistani vaatteista tai meikeistä. 😂 Ehkä kokeilen tätäkin joku kerta.😏
|
Arjen filtteröidyt kuvat pysäyttävät? Subin lounas.
Entäs ne kuvat? Blogit ja Ig muuttuvat päivä päivältä ammattimaisemmiksi. Räpsäisy arjen kiireessä kännykkäkameralla ei varmasti täytä mitään laatukriteerejä. Pitäisi olla järkkäri, erillinen kuvaajansa, filtterit ja runsaasti aikaa editointiin. Tai sitten vain ihan itse otat sillä kännykkäkamerallasi kuvan ja postaat sen tähän.😀
Entäs postauksien positiivisuus tai negatiivisuus? Onko tässä kuvassa meidän vähemmän onnistunut porkkanasato, vai pitäisikö olla iloinen, että jotakin sieltä maasta kuitenkin tuli, vaikka en ikinä ehtinytkään harventaa niitä niin kuin olisi pitänyt?
Olen jotenkin elämässäni tullut allergiseksi kaikelle feikille. Jos kaikki on aina vain niin ihanaa, en jaksa lukea sellaisia. Toisaalta en myöskään mitään "isä hakkasi, äitillä oli 5 sivupersoonaa, veli hyppäsi parvekkeelta ja itselläkin on neljännen asteen syöpä" -juttuja. Mieluummin lukisin rehelliseltä kuulostavaa elämää, missä välillä ollaan peiton alla ja välillä jossain taivaassa. Toisaalta, jos joku maksaisi minulle, että kehun vaikkapa näitä lähikuppiloiden lounaita tai paikallista tienhoitoa, niin tokihan alkaisin "unohtamaan" ne jäätävät ruokien suolaukset ja vuosikausia "seisseet" tiekuopat postauksistani pois. Ruoat olisi varmastikin parhaita ja maukkainta ikinä ja teiden hoitokin priimaa.😁 Eli tänne vain kaikki kaupallisista yhteistöistä kiinnostuneet. 😂
Mun töissä trendisana jo vuosien ajan on ollut tiedolla johtaminen. Tästä innostuneena seuraan toki blogini lukijatilastoja. Jos teen nopeaa analyysiä luvuista, voisin päätellä lukijoiden pitävän sähköpostauksista, uima-allaspostauksista, tapettien maalauspostauksista ja kiinnostaapa virtsan laimennuskin.😁 Luomuvihannesten kasvatus, legojen säilytysongelmat tai maalaisharrastukset eivät niinkään.😅 Eilen oltiin Ylivieskan Akustiikassa Ismo Leikolan Ei mitään vakavaa -showta kuuntelemassa. Ismo kertoili jo alkuun K18-näytöksensä tarkoittavan sitä, että hän voi näyttää meille munan ja me emme voi valittaa. Ihan sama vapaus näissä blogeissakin. 😁
|
Kommentit
Lähetä kommentti