Kannattiko vaihtaa työtä? "Kuin eksynyt ois vääriin juhliin väärän juomapullon kaa..."

Kaksi ja puoli kuukautta uudessa työssä - ja hengissä edelleen.😊 Mikä muuttui?  

1. Työmatka

Uuteen työhön on 42 kilometriä, joten matka-aikaa tähän kuluu. Pyöräilen mun Tunturilla ensin vajaan kilometrin matkan juna-asemalle. Koska en pidä yksityisautoilusta saati sitten pimeässä ja liukkaalla ajamisesta, valitsen aina julkiset. Saan jopa valita 45 minuuttia kestävän bussin tai 20 minuuttia kestävän junan välillä. Eiväthän nämä mitään HSL:n palveluja ole ja vuorovälit ovat hirveät, mutta jokainen työpäivä sieltä on jollakin konstilla toistaiseksi takaisin päästy. 

Työpaikkani portaat

2. Lähityö

Miten ihana on ollutkaan, että minulla on työkaverit, eikä loputtoman yksinäisiä päiviä tietokoneen ja Teamsin äärellä. Olin pitkällä etätyöjaksolla niin kaivannut teehetkiä ja jutustelua mukavien tyyppien kanssa työn lomaan ja nyt niitä siellä on. 

3. Etäpäivät

Ennen olin 5 päivää viikossa etätöissä ja nyt 2. Jos pojilta kysyy, nykyinen työni on karmeinta ikinä, kun olen pitkät päivät poissa kotoa. Toisaalta, nyt osaa eri tavalla nauttia niistä kahdesta työpäivästä, jotka saan tehdä etänä omalla luksus-työpisteelläni, jossa on sähköpöytä ja pääsee välillä seisomaankin. Eikä pidä unohtaa niitä pitkiä yöunia, kun saa nukkua seitsemään. 😁 

4. Järjestöltä julkiselle

Järjestötyö vaihtui isoon julkisen sektorin työpaikkaan. Pienissä järjestöissä on tottunut hoitamaan kaiken itse työpöytien ruuvauksesta atk-hommiin ja viestinnästä kouluttamiseen. Julkisella joka hommaa varten on oma yksikkönsä, josta pyydetään apua. Olen pyöritellyt jo useaan kertaan silmiäni koulutuksissa, missä on erillinen it-ihminen virittelemässä laitteita, viestintä hoitelemassa chattia ja diojen laittoa, iso johtaja avaamassa tilaisuuden ja valtava lössi julkisen puolen asiantuntijoita vastaamassa kysymyksiin. Järjestössä seisoit aivan itse jokatoiminaisena siellä edessä hoitaen niin laitteet, juontamisen, osallistujalistat, kuvaamisen, vieraiden hostaamisen kuin tarjoilutkin.  

5. Mikroeväät

Olen päässyt nauttimaan viimeiset kuusi vuotta lounasedusta niin kuin tiedätkin, jos olet lukenut tätä blogia kauemmin. 😂Ystäväni uhkasi, ettei lue tätä blogia enää, jos vielä puhun lounaista jotain, mutta tässä sitä taas ollaan.🙊 Nyt meillä töissä lähes kaikki syövät mikroaterioita, koska julkisen alan palkat ovat mitä ovat. Olen tähän asti päässyt nauttimaan vielä korona-ajalta säästyneitä lounasetujani ja päättänyt tehdä niin omilla rahoillani tästä eteenpäinkin. Minusta elämä on liian lyhyt tuhlaamaan yhtään päivää mikroeväisiin. Ennemmin vaikka säästän sitten vaatteista tai keräillään vaikka pulloja sitten.😁

6. Työkaverit

Entiset työkaverit olivat huippukivoja, mutta niin ovat nykyisetkin. Olisin varmasti lähtenyt jo ensimmäisen viikon jälkeen pois ilman näitä muutamia kivoja tyyppejä, jotka ovat saaneet tuntemaan itseni tervetulleeksi ja tuoneet työpäiviin ilon hetkiä. Oikeasti olen sitä mieltä, että mitä vain työtä kestää, jos työkaverit ovat mukavia.😁Mutta siis edelleen minulla on ikävä myös "vanhoja" työkavereitani. Terkkuja sinne Stadiin!💓

7. Työtehtävät

Ompa ollut huippua päästä tekemisiin niin laajojen tehtäväkokonaisuuksien kanssa koko sote-sektorilla. Olen saanut pikakasteen ihan kaikkeen ja oppinut valtavasti uutta. Nyt tiedän, mitä on T3, kykyviisari, häiriökysyntä, läpimurtovalmennus, hankesalkkujärjestelmä, yhteistoiminta-alue, TePa, SPK, Apu-nappi, Miepä-palvelu, osastofarmasia, eViljo tai vaikkapa likiosaaminen.😁 Kun työkaverini kirjoitti esittelyposteriinsa T3, kysyin epäilevästi, tietävätkö kaikki mikä tämä T3 on. Kollega vastasi, että kyllä tietää. Kun joku päivä en enää kehtaa kysyä, mitä nämä kaikki oudot termit ovat, kysyn googlelta.😅

8. Mukavuusalue

Entisessä työssäni olin oikeastaan koko ajan mukavuusalueellani. Kun mieheni joskus ahdistuneena sunnuntaina pohti jo seuraavaa päivää, minä jatkoin tyytyväisenä siinä päivässä, koska maanantai oli ihan yhtä mukava päivä kuin kaikki muutkin. Kun vaihtaa työtä, joutuu väkisinkin epämukavuusalueelle. Ei tiedä, eikä tunne ketään. Toisten juttuihin on vaikeaa päästä mukaan ja välillä fiilis on niin kuin tässä Samu Haberin biisissä.

"Joskus tuntuu et kaikki tuijottaa. Kuin eksynyt ois vääriin juhliin väärän juomapullon kaa. Aivan kuin ei kuuluis tänne ollenkaan."

9. Stressinhallinta

Hommasin salikortin, jonne oli tarkoitus hukuttaa juoksumatolle kaikki huolet, murheet ja ahdistukset sekä hioa itseni huippukuntoon. Aika monesti siellä olenkin ollut. Joskus olen istunut kuitenkin lähinnä vain saunassa tai lukenut naistenlehtiä jalkojen pyörittäessä kuntopyörää ilman vastusta.😁 Oikein pahoina päivinä en ole päässyt edes sinne, vaan olen kävellyt vesisateessa sen kuraisen lammikon rantaan tai vaeltanut kirjastoon. Noloimpina päivinä olen istunut Hesburgerissa epäterveelliset eväät edessäni. Etenkin silloin, kun missasin bussin, enkä ehtinyt myöhemmällä junalla edes kotipaikkakuntani pilatekseen. Ranet majoneesilla, kokiksella ja salmiakkijäätelöllä vievät kyllä kaikki murheet ja käyvät lähes pilateksesta, eikä tätä passaa kertoa työterveyshoitajalleni.🙈

10. Koti tuntuu kivemmalta

Edelleen ihmettelen, miksi kaikki tuntuu nyt jotenkin positiivisemmalta kuin viime syksynä. Epäilen, että se johtuu siitä, että vietän kolme päivää seitsemästä siellä kaupungissa toisten ihmisten ja palvelujen parissa. Muistan kuinka aiemmin stressikäyrä ja verenpaine laski heti, kun pääsin Helsingin bussista Vantaalle omiin kotiympyröihini. Nyt sama tapahtuu täällä. Nykyinen "tuppukyläkaupunkini" on mukava, rauhallinen ja turvallinen paikka, jossa on ihanaa käpertyä iltaisin sohvalle takkatulen ääreen ilman kaipuuta kahviloihin tai muuhun sosiaaliseen elämään.