Olenkohan jo tottunut tähän kaikkeen? Arki rullaa omien työkuvioiden ja poikien koulun ja harrastusten ympärillä. Itse asiassa edes nuorempi poikamme ei ole ehdotellut joululoman jälkeen poismuuttoa. Ja itse en jaksa valittaa edes jokapäiväisestä lumentulosta. Eiköhän ne ennen toukokuuta lähde?
Tällä viikolla poikien koululla oli hiihtokisat. Meidän hiihtoharrastushan on ollut lähinnä koulun varassa ja Vantaalla suksia ei juurikaan tarvittu.😅 Ihmettelin tästä hiihtokisasta tiedotusta jo monta viikkoa sitten. Ajattelin siis, että lapset vain käyvät opettajien kanssa Kitinkankaalla suksimassa jonkun matkan, eikä käynyt mielessäkään, että vanhempien tulisi ottaa vapaata töistä🤔 Naureskelin nuoremman ilmoittautumista kisaan. Motivaatio tuntui olevan lähinnä siihen, että hiihtäjien ei tarvitse osallistua kouluopetukseen ollenkaan sinä päivänä. Isommalle tämäkään ei ollut riittävä motiivi kisoihin lähtöön.🤣
Opettaja soitti ekaa kertaa ikinä minulle töihin ja kysyi poikani hiihtopäivän järjestelyistä. Koska ollaan töissä hän lupasi järjestää "huolehtijan" mukaan ja ilmoitti poikamme bussikuljetukseen ja retken jälkeen ruokailuun koululle. Vasta, kun kuulin siskonikin ottaneen vapaapäivän kisapäiväksi, alkoi tuntumaan, että ollaanko hirviövanhempia, jotka vain jättävät poikaparan koulun henkilökunnan varaan, eikä olla kiinnostuneita hänen hiihtourastaan. Lopulta pojallemme tarjottiin "huoltoapua" ensin kaverinsa äidiltä, joka vaihtui lopuksi mummoon, joka kuskasi pojat kisoihin ja tarjosi kisapitsat hiihdon jälkeen.😍 Ensi vuonna ehkä tajuan, että nämä kisat ovat spektaakkeli täällä, ja vaatii todellakin ylimääräisen vapaan hiihtoladun varressa.🤯 Oheinen hiihtokuva on siskoni kamerasta maalisuoralla😅 Wilma muisti meitä jälkikäteen tarkoilla tuloslistoilla, jossa ajat oli kerrottu ja lapset pistetty järjestykseen. 🙄
Myös töissä olen alkanut tottumaan jo kaikkeen. En ole kyllä ikinä ollut näin mielenkiintoisessa työssä, jossa pääsee tekemään ihan kaikkea niin paljon kuin ehtii ja mielenkiintoisinta kaikessa on tutustua erilaisiin ihmisiin ja johtamiskäytäntöihin.😁 Perjantaina keskusteltiin uuden työystäväni kanssa siitä, voiko työpaikalla huutaa. Minusta ei, mutta kollegani mukaan se oli kuulemma ihan tavallista hänen edellisessä yksikössään. Mitäääääh! Saan kohta uuden työkaverin, joka kuulemma huutaa. Oikeasti???? Sitä siis odotellessa.🙉
Olen matkalla Tampereelle viettämään kahden päivän kokousta ystävieni kanssa ekaa kertaa koronavuosien jälkeen.🥰 Tämän kunniaksi unohdin laukkuni autoon ja jouduin epätoivoisesti pyytämään junaa lähtöön viheltävältä konnarilta pientä aikaa, kun takaisin hälytetty aviomieheni kaahasi takaisin juna-asemalle. Sain konnarilta 30 ylimääräistä sekuntia ja juoksin maksimisykkeellä laukkuni junaan.😅 Keski-ikä.😁 Ja kiitos VR ❤️, että en vietä kahta päivää samoilla alushousuilla ja eilisen hampailla ja meikeillä.😁
Kommentit
Lähetä kommentti