Siirry pääsisältöön

Gran Canaria, Playa del Cura, Ocean Beach Club - hotelli - Lapsiperheen paratiisi

 

Meidän rantauinnit auringon laskiessa


Palattiin eilen meidän "hiihtolomalta" Kanarian saarilta. Olipa upea reissu ja mieli tekisi varata jo vuoden päähän seuraava odottamaan. 😎 Tässäpä meidän perheen kokemuksia Tjäreborgin pakettimatkalta.😊 Eikä siis edelleenkään saada rahaa näistä postauksista, joten "muistan" kertoa niistä torakoistakin.😁

Vaasan lentokentällä lähtöä odottelemassa

Asutaan edelleen täällä korvessa, joten Helsinki-Vantaan lentokenttä ei ole enää 3 kilometrin päässä, mistä aiheutuu ongelmia saman päivän aikana matkustuksen suhteen. Joululomalla, kun näitä matkoja googletettiin, löydettiin iloksemme maakuntakentät. Ainakin koululaisten talviloma-aikoina on mahdollisuus päästä suorilla lennoilla maakuntakentiltä aurinkoon. Oltiin varausten suhteen vähän myöhässä, ja haluttiin ajankohta niin, ettei poikien tarvitse olla ylimääräisiä päiviä pois koulusta, ja yllättäen Oulu näytti punaista varausten suhteen. Kuinkahan aikaisin perheet oikeasti varaavat matkat nykyään? No mutta Oulusta viis, koska löydettiin Vaasasta neljälle hengelle paikka perjantai-illan koneeseen. Ehdin tehdä puoli päivää töitäkin vielä ennen automatkaa lentokentälle. Ja miten luksusta olikaan parkkeerata auto pienen kentän viereen ja jättää talvikamppeet autoon ilman erillistä säätämistä. 😍 Ei jonottamisia lähtöselvitykseen ja turvatarkastukseen, eikä ylimääräisiä askeleita oikean koneen löytämiseen, vaan loma sai alkaa heti.😊

Pilviä ihmettelemässä

Lennettiin Sunclass Airlines -lentoyhtiön koneella 6h 40min Gran Canarian saarelle. Lento sujui yhtä mukavasti kuin Finnairillakin. Erikseen varatut ateriat tekivät kauppansa jopa jälkikasvullekin. Pienempi sai erillisen lasten Lollo & Bernie -aterian. 😍 Meno oli mennen tulleen rauhallista ja penkeille mahtui kutakuinkin kaikkien takapuolet ja jalatkin ilman pahempia veritulppia.😁

Meidän hotelli

Oltiin varattu matkanjärjestäjältä etukäteen myös lentokenttäkuljetukset. Ainoa moitittava asia varmaankin koko matkalla. Meidän hotellin asukkaat oli "survottu" pikkuruiseen "tilabussiin", jossa turvavyöt olivat rikki, jokainen penkki täynnä ja siinä sitten yrittiin pysyä kyydissä vain toinen pakara penkillä ja matkatavarat sylissä se 45 minuuttia lentokentältä hotelliin. Takaisin tullessa samainen bussi nouti meidät, eikä tavaratilaan mahtunut edes matkalaukut, joten kaveri joutui tukkimaan myös pienen bussin käytävät isoilla matkalaukuilla ja jännityksellä odotettiin pääseekö auto siinä lastissa mäet ylös.😁 Eli suosittelisin lämpimästi ottamaan oman taksin lentokentältä.🚖

Uima-allas ja Playa del Cura iltaloistossa

Saavuttiin hotellille noin puolen yön aikaan paikallista aikaa. Oltiin varattu all inclusive -paketti koko viikoksi ja hotellihenkilökunta oli varannut meille yöevästä oman huoneistomme jääkaappiin ainakin tuplaporukalle. Mukava yllätys sekin, vaikka sänky taisi olla se ensimmäinen prioriteetti siihen aikaan.😴 Huoneistoomme kantautui ihanat atlantin aallot, joiden ääniin pääsimme nukahtamaan koko viikon ajan.😍 
Näitä aamupaloja jäi kaipaamaan

Aloitettiin hotelliin tutustuminen aamupalalta. Miten ihania värikkäitä juttuja, hedelmiä, jugurtteja ja täysjyväleipääkin notkuvista pöydistä. Toki ne pekonit, nakit ja murotkin.😁Parasta oli joka-aamuiset vastapuristetut hedelmämehut ja pöytiin tarjoillut kuumat juomat koneen käynnistämiseen. 😋 Ai niin ja myös ne joka-aamuiset tuoreet pannukakut vaahterasiirapilla tai suklaakastikkeella. 
Naapuriranta

Aamun pilvet väistyivät ja miten ihana lämmin päivä meitä odottikaan. Ei oltu uskallettu odottaa säältä yhtään mitään ja matkalaukussa oli varattuna aika monta hupparia ja villasukkaa. Nuorempi poikani ihmetteli, mihin niitä pitkiä "varakalsareita" täällä oikein tarvii. Pelkkä päivittäinen "kahlaaminen" aalloissa ja rantahietikolla oli aivan mahtavaa.😀
Pientä patikointia naapurirannoille

Meidän hotellin edustan rannalta pääsi kävelyreittiä seuraavalle vähän isommalle rannalle, jossa käytiin viikon aikana monesti hyppimässä aalloissa. Siltä rannalta taas käveli nopeasti upeissa maisemissa kävellen valkohiekkaiselle Amadores-rannalle, jota pidetään yhtenä Kanarian upeimpana rantana. 
Päädyttiin heti ensimmäisen lomapäivän kunniaksi ostamaan pojille puuharannekkeet Amadoresin rannalla sijaitsevaan "vesipuuhapaikkaan". Olipa hauska katsella poikien touhua vesitrampoliinilla ja seikkailuradoilla ja samalla tuntea aurinko ja lämpö iholla pitkän syksyn ja talven pimeyden ja kylmän jälkeen.🌞

Vesileikkejä Amadores-rannalla

Lounaat hotellilla olivat myös huiput. Pastaa, pitsaa, ranskalaisia, kanarialaisia mojo-perunoita, juustoja, salaatteja, jälkiruokia, hedelmiä, ym. ym. Lapsille oli oma pöytä, jossa oli usein mm. spagettia tomaattikastikkeineen, lihapullia, hotdogeja ym. Jos vanhemmalta pojaltamme kysyy, lounailla ja päivällisillä parasta oli jäätelöallas, josta sai käydä kauhomassa ja tekemässä jäätelöannoksia ihan vapaasti.🍨
Lounashommissa

Hotellin lähistöllä oli muutama ravintola ja yksi Spar-kauppa, josta käytiin lähinnä ostamassa karkkeja, rantasandaalit sekä rantapallo. Meidän hotellilla oli myös pieni Minimarket, josta sai jotain pientä. Täysi suositus kyllä all inclusive-paketille.😊


Hui, mikä kaktus meidän lenkkireitillä

Oli hauska jutella koululaisten kanssa luonnosta ja erilaisista Kanarian kasveista, puustosta ja maaperästä. Kauhisteltiin isoja jalkakäytäville levittäytyviä kaktuksia, joiden piikit olisivat varmasti käyneet nuppineuloista. Nurmikkoja paikasta ei löytynyt ainuttakaan, joten mukaan pakatut nappikset ja jalkapallo jäivät koskemattomiksi ja hiekkaa/suolavettä kestävälle rantapallolle oli enemmän käyttöä. ⛹
Iltapotkimiset rannalla

O.B.C. hotellilla oli Lollo & Bernie -lastenkerho sekä Teen club isommille lapsille. A kävi osallistumassa Teen Clubilla niin Parkouriin, jalkapalloon, polttopalloon kuin etsintäkisaankin mukavassa kansainvälisessä porukassa. A:n sanoja lainatakseni: "Eipä siitä ruotsista mitään saanut selvää, mutta hyvin siellä osasi pelata silti." ⚽ Tosi kivoja juttuja nämäkin. Hotellin aktiviteetit näkyivät kivasti Tjäreborgin sovelluksesta. 
Teen Club

Lollo ja Bernie vierailulla

Majapaikkana meillä oli kahden huoneen huoneisto, jossa oli minikeittiö (kahvinkeitin, hellanlevy, leivänpaahdin ja jääkaappi). Huoneistomme oli maatasossa. Aikuisille oli parisänky ja pojat nukkuivat olohuoneen sohvilla. Wifi toimi loistavasti, joten töitäkin täällä olisi voinut tehdä halutessaan ja mobiilipelejä pelattiin lepohetkinä samaan tyyliin kavereiden kanssa kuin Suomessakin. 😅 Siivooja kävi putsaamassa lattiat hiekoista joka päivä. Perushuonevarustukseen kuului myös harmaat kylpytakit, rantapyyhkeet ja rantakassi. Ihmettelimme hetken, mitä ihmettä tekisimme paksuilla, froteisilla kylpytakeilla, mutta kun viikon aikana katseli muita turisteja, huomasi sen käyvän asusta niin uima-altaalla, rannalla kuin lenkkivarusteenakin eräällä juoksevalla papalla.😁 

Meidän Club Suite

Parhaita hetkiä rantalomallemme oli aamukävelyt. Kävimme tutkimassa aikuisten kesken lähiseutua kävellen ja ihastelemassa upeita maisemia aamuauringon säteissä. 


Aamukävelyillä huikeissa maisemissa

Yhtenä päivänä reissattiin paikallisbussilla Maspalomakseen näyttämään pojille hiekkadyynejä. Törmättiin siellä nudisteihin ja pojilla oli kyllä ihmettelemistä, miksi joku haluaisi tulla polttamaan rannalle vehkeensä.😂 Dyynit olivat ihania ja olo kuin Saharassa, kun kahlattiin ja kierittiin hiekassa dyyniltä toiselle.😁


Maspalomaksen rannalla hiekkajuoksuja

Maspalomaksen rantabulevardilla oli vastassa heti tyrkyt kauppiaat, ravintoloitsijat ja läjä turisteja ja jotenkin tuli kiire päästä paikasta pois meidän rauhallisempiin tunnelmiin. Playa del Curan rannoilla ei nähty koko aikana ainuttakaan kauppiasta tai sisäänvetäjää, eikä huolta tarvinnut kantaa varkaista tai huijareista. Bussit toimivat kivasti omatoimiretkellä ja niillä olisi päässyt aivan hyvin lentokentälle, Puerto del Moganiin ja Playa del Inglesiin ainakin.

Uima-altaalla viihdyttiin vähemmän kuin rannalla. Hotellilla oli yksi iso allas ja toinen katettu allas taaperolapsille. Käytiinpä aikuisten kesken kokeilemassa myös vesiaerobiccia altaalla. Äiti ei kuulemma osannut potkia roiskien yhtä hyvin kuin muut, joten sitä taitoa pitänee vielä harjoitella.😂 Altaalla oli uima-allasvahti, joka kiersi herkeämättä kumpaakin allasta. Olipa työ yrittää kuvata poikien kanssa hauskaa somevideota altaalla odottaen aina, että kaveri kävelee toiselle altaalla, eikä näe, mitä me tehdään. 😁
Harvinainen hetki aurinkotuolissa altaalla

Käytiin kokeilemassa Amaderos-rannalla myös polkuveneilyä hienolla vesiliukumäki-veneellä. Olipa hurja kapistus, joka heilui ja huojui aalloissa lähes kaatuen😁Mutta hauskaa oli, kun perheenisä joutui työntämään perheenäidin takapuolesta takaisin kiikkerään paattiin.


Olipa hauskat polkuveneet nämä

Käytiin lopuksi samaisella rannalla nauttimassa kunnon jäätelöannokset. Eipä niissä muuta vikaa ollut kuin kahvi.🙈 A kertoi, ettei ole koskaan maistanut niin pahaa jäätelöä ja vanhempi kokeili kallistaa kuppia niin, että kahvit valuivat syliin.😂 Valitettiin tarjoilijoille moisista kahvijäätelöistä, jolloin saatiin loppuaika kuittailua "Ronaldosta", joka ei halua kahvia jäätelöönsä. A:lla oli Ronaldo-paita päällä ja kaverit selvästi olivat jalkapalloväkeä. Ronaldo, joka don`t like coffee, muistetaan varmasti pitkään😁
Kahvi-jäätelö maistui perheenisälle ihan eri tavalla.

Olipa siis kaikenkaikkiaan ihana, rentouttava, aurinkoinen perheloma kera hyvien ruokien ja palveluiden. Miten ikävä jäikään sitä rauhallista, leppoisaa tunnelmaa, kauniita rantoja, hyviä ruokia, atlantin ääniä nukkumaan mennessä ja perhe-aikaa Uno-korttien ja uusien seikkailujen kera. Aivan loistopaikka, jota voi suositella ihan kaikille ja lähtisin sinne milloin tahansa uudestaan.

Ai niin ja se torakka. Ensimmäisenä yönä ihmeteltiin kävelyreiteillä vilistäviä ötököitä. Viimeisenä iltana nappasin kuvan ja kysyin googlelta, mikä ötökkä tämä on. Google kertoi, että "ruotsin torakka".🙊Onneksi niitä ei näkynyt kuin muutama pimeässä, eikä sisällä ollenkaan.😃 
"Ruotsin torakka?"




Minun ja A:n kivitaideteos










Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Painonhallintakurssin tulokset ja vinkit

10 viikon laihdutusurakka loppui maanantaina ja huipentui InBody-mittaukseen ja otettiin meiltä vyötärönympäryskin.😅 Paikalle oli saapunut meistä kymmenestä aloittaneesta vain neljä.🤔 Itsekin hoipuin paikalle koronasta juuri päästyäni takana surkea liikuntaviikko ja ne syysloman pitsaraxit.😅  Olin laihtunut 7,7 kg ja vyötärönympärys oli pienentynyt 7,5 cm.🤩 Tulipa hyvä fiilis noista lukemista. Ei läskien tippuminen paljoa näy ulospäin, mutta fiilis on kyllä huippuhyvä ja yleiskunto selvästi parantunut.😊  Tässäpä hyväksi havaitut vinkit, millä itse sain 10 prosenttia painostani pois.😅 1. Kerroin kaikille Jos olisin ihan hiljaa ja yksin "laihdutellut", olisin varmasti sortunut koko ajan kaikkeen ja lopulta unohtanut koko jutun. Nyt kaikki työkaverini pääsivät seuraamaan matkaani kahvipullien ohi.😆 Samoin nuorin poikani muistutteli sohvalla iltaisin, eikö äitin pitäisi lähteä lenkille tai edes pihalle pyörittämään rengasta.😁 2. Tiukka

Kärvistelyä kylmässä - Ketkä idiootit osti ison, vanhan talon sähkölämmityksellä?

  Tervetuloa syyskuu! Enpä uskonut, että tällainenkin päivä tulisi, että pitää alkaa kärvistelemään kylmässä ja säästämään oikeasti sähköä. Tästä masentuneena pyörittelin tiistaina pyykkikonetta, kuivuria, astianpesukonetta ja robotti-imuria halpojen sähköaikojen kunniaksi. Nyt lattialämmitykset on ruuvattu minimiin, sauna on käyttökiellossa, lämmin suihku "kortilla" ja vaatteita + astioita harjoitellaan käyttämään useampi päivä.😟  Sähkönsäästäjän perusvaruste: villasukat 1.9. alkaen sähkön hinta pomppasi paikallisella Korpelan Voimalla ensin 13,07 snt/kWh ja 1.10. alkaen 49,60snt/kWh. Jos maksoimme ennen hinnan korotuksia omakotitalon ja mökin sähkökustannuksia keskimäärin 300 euroa kuussa, lokakuun alusta hinta entisellä kulutuksella on kahdeksankertainen eli 2400e/kk. Tähän aika harvan lapsiperheen rahat riittää, joten innolla odottelemme hallituksen lupaamaa joulukuun lapsilisätuplausta. Niillä kahdellasadalla eurolla ei taida saada palkattua edes välittäjää myymään nämä

Jo riittää tämä sähköpelleily

Uusi vuosi ei alkanut yhtään niin mukavasti kuin olin suunnitellut. Ollaan kärvistelty viikko kotona kylmyydessä pörssisähkön ja polttopuiden varassa.🙄  Täällä on ollut koko viikon pakkaset lähes tai yli -30 astetta. Heräsin ensimmäiseen joululoman jälkeiseen työaamuuni klo 5.45, vilkaisin kännykän lämpötilaa (-34) ja VR:n junatilannetta ja päätin olla kuolematta kävellessäni ja odotellessani (ehkä joskus tulevaa) junaa ilman lämmintä odotustilaa. 🥶 Päivä toisensa jälkeen jouduin tekemään uuden etäpäivän lisää. Vanha diesel-automme jäätyi pihalla ja oltiin jumissa täällä kotona lämmittäen takkaa ja seuraten aina vain hurjempia pörssisähkölukemia.🥶 Joinakin öinä oli vähän halvempaa, joten lattialämmitykset ja astianpesut säädettiin pitkin öitä ja Finngridin sähköpörssisovelluksen tsekkaamisesta tuli jokatuntinen päivärutiini.😅 Lisättiin yö yöltä myös peittojen määrää yläkerran makkareissa. Ilmalämpöpumput lakkasivat toimimasta, eikä yläkerrassa ol