Joskus lapsettomana mietin perheitä katsellessani, että voi kauhea, miten koko perheen elämä pyörii lapsen urheiluharrastuksen ympärillä. Ehkä joskus ajattelin myös hiljaa itsekseni, että vanhempien ja sisarusten ajan "tärvääminen" hikisissä pukukopeissa ja koleiden urheilukenttien reunamilla on pahinta mahdollista ajan haaskausta ja vielä rahojenkin, kun pelivermeet ja -reissut tuntuivat maksavan tuhansia. Nyt ajatukset ovat vähän muuttuneet, kun oma lapsi harrastaa. 😁
Kirjoitan tätä lauantai-iltana, jolloin meillä on takana tällä viikolla kaksi sarjapeliä ja Kokkola Cupia 3 kokonaista päivää. A on pelannut 10 ottelua eri vastustajia vastaan ja me vanhemmat ja isoveli ollaan katsottu niistä kaikki 10 kenttien laidalla jännittäen.
Tässä muutama pointti, miksi nykyään tykkään jalkapallopelien katselusta. 😅
1. Rakas lapsi
Ehkä meille kaikille vanhemmille tapahtuu jotain, kun vanhemmiksi tullaan. Jonkinlainen sekoaminen, mikä saa tussilla paperille piirretyn töherryksenkin näyttämään mestariteokselta. Sama pätee kaikkeen. Kun oma lapsi juoksee missä tahansa urheilulajissa, hän on se kentän paras oman vanhemman silmissä.
2. Jännitys
Ihan oikeasti junnujenkin pelit voivat olla viihdyttäviä. Itse olen tällä viikolla itkenyt, nauranut ja kokenut kaikkia tunteita siltä väliltä. Jännitys on ennen peliä ja pelin aikana sellaista, että hengitys salpautuu ja nitropurkki voisi olla ainakin varulta ihan lähellä.
3. Kehittyminen
Ihan oikeasti jo vuodessa tapahtuu lapsen kehityksessä ihmeitä, kun lajia sitkeästi harjoittelee. Meidän lapsen joukkue on aivan huikea ja ylittää itsensä kerta kerran jälkeen. Myös vanhempi kehittyy tässä lajissa. Kun seuraa pelejä kymmenittäin, oppii väkisinkin lajin sääntöjä. Vaikka tosin se paitsiosääntö ei ole vieläkään oikein auennut minulle, mutta sujuvasti kyllä ymmärrän tuomarin viheltäessä pelin poikki, että todennäköisesti syynä on joko paitsio tai joku muu rike.😅
4. Rakkaus lajiin
Minä en ole minkäänlainen urheiluihminen, ja käännän kanavat saman tien urheilulähetyksistä pois, paitsi nykyään seuraan jalkapallo-otteluita. Katselin jalkapallon EM-kisojen kaikki loppupelit ja seuraanpa vielä Instagramissakin Messiä, Mbabbea, Kanea ja Beckhamia, jotta näkisin, millaisia poikani ihailemat jalkapallotähdet ovat. 😅 Ja meillähän seuraa näitä pelejä nykyään koko perhe.
5. Myös minun ja koko perheen harrastus
Kuvailen A:n pelejä ja tilanteita puhelimellani. Katsellaan niitä pelien jälkeen ja poikani jakaa niitä omilla some-kanavillaan ja pelikavereilleen. Perustettiinpa viikko sitten pojalle myös oma IG-tili, jonka käytössä autan. Metsästän myös kuukausittain jalkapallopaitoja, suojia ja uusia nappiksia verkkokaupoista. Vanhempi poikani pelaa Fifaa ja käy lähes päivittäin potkimassa myös palloa. Hän istuu vieressäni lähes jokaisessa pikkuveljensä pelissä ihan vapaaehtoisesti. Mieheni on ollut syksystä alkaen joukkueen apuvalmentajana ja roudailee kentälle ensiapuvälineitä, pitää harkkoja, kantelee taktiikkatauluja ja pallokasseja ja kyyditsee lapsia otteluihin.
6. Ulkoilmaa
Oikeasti kököttäisin nekin hetket sisällä, kun istuskellaan tai seisotaan ulkokenttien vieressä. Jotenkin siellä vesisateessa, tuulessa, kylmässä ja välillä paahteessakin tuntee ainakin elävänsä enemmän kuin kotona sohvalla Ruutu plussan ääressä.
7. Tutustuu kotiseutuun
En ihan oikeasti tunne tätä Keski-Pohjanmaata ja Pohjanmaata kunnolla. Jalkapalloharrastus on vienyt meidät mm. tänään Kruunupyyhyn, jossa en ole koskaan eläissäni käynyt. Ehkäpä ei monesti nähdä vieraalta paikkakunnalta kuin juuri se tekonurmikenttä ja vähän ympäristöä, mutta kuitenkin sen verran. Mukava syy tutustua näihin pikkupaikkakuntiin.
8. Sosiaaliset taidot
Joukkuepelit tunnetusti kehittävät yhteistyötaitoja. Jos kestät sitä mokaavaa joukkuekaveriasi, niin ehkäpä tulevaisuuden työelämässäkään et ala ensimmäisenä haastamaan riitaa työkavereidesi kanssa. Myös toisten kavereiden tsemppaaminen kuuluu olennaisesti lajiin. Vanhemmatkin ovat pakotettuja vaihtamaan ajatuksia muiden futisvanhempien kanssa ja tekemään yhteistyötä junnujen kuljetuksessa ja rahojenkeruussa. 😅
9. Kilpailuhenki
Vaikka kaikki eivät pidä kilpailuista, niin näkisin kuitenkin että itsensä haastaminen, kova harjoittelu, sitkeys ja periksiantamattomuus kuuluvat peliin kuin peliin niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.
10. Hauskuus
Ei kai mikään maailmassa ole niin kovin tärkeää. Aina, kun äitini kysyy, että "pitääkö A:n taas mennä pelaamaan", mietin että ei, ei pidä, mutta hän haluaa mennä pelaamaan. Niin kauan kuin pelaaminen on hauskaa, ja lapsi haluaa itse sitä tehdä, meidän aikuisten tehtävä on mahdollistaa se. Ja useimmiten myös siellä pelikenttien reunoilla on hauskaa muiden vanhempien kesken ja J:n teräviä lausuntoja kuunnellen.
Huomenna pelataan finaalipelit ja Kokkola Cup päättyy. Meidän joukkueen sijoitus on 3 tai 4. Hävittiin tänään viimeisin peli, josta olisi ollut mahdollisuus sijoille 1 tai 2, mutta siis pronssista lähdetään taistelemaan. A:n "palkintokaappiin" olisi ihan pakko saada uusi mitali. 😍 Ja jos sitä mitalia ei tule, mennään sitten lohdutushampurilaiselle Mäkkäriin ja yritetään toipua koettelemuksesta. Seuraavia sarjapelejä ei taida olla viikoon ja aiotaan oikeasti lähteä latautumaan mökille mansikkaviljelmien viereen ja katsella vaikkapa sitä Ruutu plussaa sateen sattuessa. 😁 Kaksi viikkoa lomaa vielä jäljellä.😅
Kommentit
Lähetä kommentti