Siirry pääsisältöön

Äiti-teini -reissu Iisalmessa

Työkaverini kertoi joskus talvella tekevänsä joka vuosi synttärilahjareissun kunkin lapsensa kanssa kahdestaan jonnekin. Minusta idea kuulosti aivan loistavalta tässä maailmassa, jossa lapset katoavat jo pienenä äärettömään digimaailmaan kauaksi vanhemmistaan. Pystyisikö pienellä reissulla päästä sukeltamaan teinin maailmaan?


Mutta mihin lähteä? Juuri tehdyn etelän laivareissun jälkeen Etelä-Suomi ei houkuttanut ja pitkä matka-aika. Kohteen piti sijaita junareittien varrella, suhteellisen lähellä ja siellä piti olla jotain hauskaa tekemistä pariksi päiväksi. Tsekkailin hotellien ja junalippujen tilannetta viikon varoajalla Seinäjoelle, Ouluun, Rovaniemelle, Tampereelle ja Kuopioon. Seinäjoen ja Oulun hotellit olivat täynnä, Kuopiossa oli kovat hinnat, Rovaniemen junaosuus bussikuljetuksin ja Tampereella teini oli pörrännyt vuosi sitten kutos-luokan luokkaretkellään. Seuraavaksi googlailin erikoisia hotelleja tai majoituksia. Jossain 10 kohdan listauksessa mainittiin Iisalmi ja Golden Dome -hotelli. Kun googletin, miten Iisalmeen pääseekään ja onko siellä jotain tapahtumia haluttuna aikana ja ko. hotelliin tilaa, päädyttiin nopeasti lukitsemaan kohde. 😅



Varasin meille junaliput Ylivieska-Iisalmi kiskobussista. Pieni pätkäjuna ilman mukavuuksia ja äidin tekemät munakinkkuleivät.😋 Junista aina tykänneelle pojalle eka kerta kiskobussissa.😍 


Junamatkalla ehdittiin kartoittaa, minne ollaan oikeasti menossa. Wikipedia kertoi, että Iisalmi on Pohjois-Savoa ja noin 22 000 asukkaan kaupunki. Välillä pysähdyttiin myös Kiuruvedelle, jonka juna-asema näytti niin ränsistyneeltä, että teini ihmetteli, voiko tällaisessa paikassa oikeasti asua joku.😁 Täytyi sekin tsekata ja vastaus on kyllä. Kyseessä on ihan kaupunki, jossa asuu 1500 henkeä enemmän kuin meidän nykyisessä kotikunnassa. 

Google Mapsin avulla löydettiin varaamamme Golden Dome -hotelli. Erityisen  hauskaa tällä koko reissulla oli meidän suunnistaminen. Sellainen poika mikä äitikin. Luojan kiitos nykyään on toimivat karttaohjelmat.


Hotellihuone ei ollut kummoinen. Peruspieni huone, josta huonekalut täyttivät kaiken tilan, mutta siis meille ihan ok.


Hotelli oli sisustettu vanhoilla kalusteilla kauttaaltaan. Hienoin tila (minkä takia sinne päädyttiin) oli mahtava ruokasali, jossa oli korkeat kattoon asti ulottuvat freskot ja sipulikatto. 


Olipa mahtavaa syödä aamupalaa aamulla tuolla salissa. Aamupala oli ihana käsin tehtyine karjalanpiirakoineen ja sämpylöineen. Empä muista myöskään saaneeni koskaan missään hotellissa aiemmin aamupalalla tuoreita mansikoita ja kirsikoita. 😍


Hotelliin päästyämme lähdimme suunnistamaan paikallisille Limuset -festivaaleille. Olin ostanut meille VIP-liput tilaisuuteen. Paikassa kiemurteli sellainen 100 metrin jono sinne mennessä. VIP-jonossa meitä kymmenen. VIP-lipulla luvattiin oma sisäänpääsy, ruokabuffetti ja istuma-alue tilaisuuteen. 


Illan pääesiintyjinä (ja ainoina) festareilla olivat ZoneVD ja Herbalisti. Tyypit juttelivat lavalla tunnin ja jakelivat nimikirjoituksia ja ottivat yhteiskuvia seuraavat kaksi tuntia. Ei tajuttu näin uusina, mikä idea oli, ja odotettiin jotain bändejä tms. paikalle, mutta ohjelmanumero siis kahden tunnin ajan oli jonottaa YouTube-tähtien kanssa samaan kuvaan. Ei jaksettu jonotella vesisateessa, vaan ostettiin hattarat ja lähdettiin tutkimaan kaupunkia. 😁



Festarit olivat kivalla paikalla Iisalmen sataman vieressä.


Perjantaina suunnistettiin torille vuokraamaan Iisalmen kaupunkipyörät. Olin googlettanut meille helpon ja lapsille soveltuvan pyöräreitin Koljonvirran matkailunähtävyyteen. Ei taidettu ihan oikeaa reittiä mennä, kun ainakin päästiin kävelyttämään jyrkkiä mäkiä sekä ylös- että alaspäin. Jalkajarruton vieras kaupunkipyörä vaati ainakin äidiltä varovaisuutta. 



Löydettiin viimein vesisateesta märkänä Koljonvirta, missä käytiin kuuluisa taistelu 1800-luvun alkupuolella. Siellä oli kesäteatteri, Juhani Ahon museo, yksi sotapatsas ja vanhoja rakennuksia sekä uimaranta.



Pyöräiltiin takaisin ison autotien reunaa takaisin huomattavasti vähemmällä stressillä ja päästiin Iisalmen torille nauttimaan jonkun uskonlahkon tervehdyksistä lavalla + toki poikani sai houkuteltua meidät jätskille. Olipa mukava hengata lämpimässä kesäpäivässä ulkona, eikä sadettakaan joka hetki tullut. 




Pyöräreissun jälkeen katsastettiin vielä Iisalmen Kauppahalli ja muutamia kauppoja sekä Hesburger, jonka myötä lähdettiin kotimatkalle samaisella kiskobussisysteemillä kuin tullessakin.


Mukava kulttuurireissu, hauska matkaseura ja seikkailua kahden vuorokauden ajan Iisalmessa. Täytyy ehdottomasti jatkaa näitä kaupunkiseikkailuja poikien kanssa ja päästä yhdessä hengaamaan uusiin maisemiin. 😍 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Painonhallintakurssin tulokset ja vinkit

10 viikon laihdutusurakka loppui maanantaina ja huipentui InBody-mittaukseen ja otettiin meiltä vyötärönympäryskin.😅 Paikalle oli saapunut meistä kymmenestä aloittaneesta vain neljä.🤔 Itsekin hoipuin paikalle koronasta juuri päästyäni takana surkea liikuntaviikko ja ne syysloman pitsaraxit.😅  Olin laihtunut 7,7 kg ja vyötärönympärys oli pienentynyt 7,5 cm.🤩 Tulipa hyvä fiilis noista lukemista. Ei läskien tippuminen paljoa näy ulospäin, mutta fiilis on kyllä huippuhyvä ja yleiskunto selvästi parantunut.😊  Tässäpä hyväksi havaitut vinkit, millä itse sain 10 prosenttia painostani pois.😅 1. Kerroin kaikille Jos olisin ihan hiljaa ja yksin "laihdutellut", olisin varmasti sortunut koko ajan kaikkeen ja lopulta unohtanut koko jutun. Nyt kaikki työkaverini pääsivät seuraamaan matkaani kahvipullien ohi.😆 Samoin nuorin poikani muistutteli sohvalla iltaisin, eikö äitin pitäisi lähteä lenkille tai edes pihalle pyörittämään rengasta.😁 2. Tiukka

Jo riittää tämä sähköpelleily

Uusi vuosi ei alkanut yhtään niin mukavasti kuin olin suunnitellut. Ollaan kärvistelty viikko kotona kylmyydessä pörssisähkön ja polttopuiden varassa.🙄  Täällä on ollut koko viikon pakkaset lähes tai yli -30 astetta. Heräsin ensimmäiseen joululoman jälkeiseen työaamuuni klo 5.45, vilkaisin kännykän lämpötilaa (-34) ja VR:n junatilannetta ja päätin olla kuolematta kävellessäni ja odotellessani (ehkä joskus tulevaa) junaa ilman lämmintä odotustilaa. 🥶 Päivä toisensa jälkeen jouduin tekemään uuden etäpäivän lisää. Vanha diesel-automme jäätyi pihalla ja oltiin jumissa täällä kotona lämmittäen takkaa ja seuraten aina vain hurjempia pörssisähkölukemia.🥶 Joinakin öinä oli vähän halvempaa, joten lattialämmitykset ja astianpesut säädettiin pitkin öitä ja Finngridin sähköpörssisovelluksen tsekkaamisesta tuli jokatuntinen päivärutiini.😅 Lisättiin yö yöltä myös peittojen määrää yläkerran makkareissa. Ilmalämpöpumput lakkasivat toimimasta, eikä yläkerrassa ol

Ostaisitko tämän kakun? Myyjäisstressiä ja isäinpäivää

Eilen seisoin tunnin S-Marketin aulassa myymässä arpoja ja kakkuja poikani luokkaretkirahaston hyväksi. Rehellisyyden nimissä en tällaista varainkeruuta olisi ikinä itse ehdottanut. Miksi kukaan ostaisi epämääräisiä ruuhkavuosivanhempien leivontayrityksiä, saati sitten 10-vuotiaiden lasten räpellyksiä, kun vieressä on kauppa, jonka tuotteista et saa ruokamyrkytystä ja tuoteselosteetkin on kunnossa.😁 Olin jälleen kerran väärässä. Oltiin edellisiltana poikien kanssa saatu leivottua kuvassa näkyvä kakku ja mokkapaloja pellillinen. Kakusta viidesosa tarttui vuokaan kiinni, mitä ei tietenkään oltu jaksettu voidella voilla, mikä tahmaa kädet, vaan kaadettiin öljyä, mikä leviteltiin sudilla, ja siis tässä lopputulos.🤣 Päätettiin yrittää pelastaa kakku, kaatamalla sen päälle loput mokkapalojen kuorrutuksesta, eikä tilanne paljoa kohentunut.🫣 Pojat olivat sitä mieltä, että ehkä kakku olisi hyvä jättää kotiin. Postasin siitä kuitenkin kuvan someen ja kappas. Myyntipäiv