Siirry pääsisältöön

Niin lomalla - etuoikeutettujen ihmisten lesottamista?

Joku viikko sitten törmäsin somessa kirjoitukseen, jossa sairaseläkkeellä oleva kirjoittaja syytti meitä työläisiä loma-hehkutuksista. Hänen mielestään lomat ovat etuoikeutettujen ihmisten leuhkimista, ja asettavat muut ihmiset eriarvoiseen asemaan. Oli ihan pakko lukea kirjoitus pariin kertaan ja yrittää ymmärtää. Työläinen minussa sanoo, että aika moni meistä vaihtaisi tämän 5 viikon vuosiloman 12 kuukauden "palkalliseen vuosilomaan", jota eläkkeet, työttömyyskorvaukset ym. jollain tavalla ovat. Useimmat meistä haluaisivat nukkua aamuisin pitkään, samoilla joka päivä luonnossa ja nauttia talvisinkin luonnonvalosta, katsella öisin leffoja, rupatella perheen, sukulaisten ja ystävien kanssa pitkät päivät ja hengata erilaisissa ilmaistapahtumissa, mitkä vähävaraisillekin on Suomessa mahdollista. Työ useimmiten estää tai ainakin vähentää näitä "harrastuksia" ja pakottaa muunkin elämän valmistautumaan seuraavan aamun työrupeamaan. Mutta onneksi meillä on nämä lomat.😁


Itselläni on takana 3 viikkoa lomaa ja yksi vielä edessä. Valtaosa lomapäivistä ihan täällä Pohjanmaalla hengittäen näitä maisemia, nukkuen pitkään ja osallistuen stressittömiin kesätapahtumiin ja perheen kanssa puuhailuun.


Ollaan nautittu uimisesta omalla uima-altaalla. Mökillä ollessa saunotaan joka päivä ja fiilistellään altaalla. Hyvin on allas pelittänyt nyt neljättä kesää ja tuonut iloa mökkikesään. 



Pojat halusivat yksi kesäilta myös Eskolan maauimalaan, joten käytiinpä siellä myös. Maauimala on pieni kunnan ylläpitämä uimapaikka kotiseudullamme, jossa on hieno hyppypaikka ja jonne pojat säännöllisesti haluavat joka kesä vähintään kerran. Joskus parhaimpana helle-iltana hyppyvuoroa saa jopa odottaa, mutta useimmiten maauimala on aivan tyhjä, mitä ei tapahtuisi koskaan siellä etelä-Suomen ruuhkaisilla uimarannoilla. Terveisiä Vantaan Kuusijärvelle! Vitsit kun saataisiin tännekin ympärivuotinen uimapaikka savusaunoineen. 😍


Tällä viikolla käytiin myös Kalajoella viettämässä hellepäivää. Miten mukava oli kahlata kilometritolkulla matalaa hiekkarantaa, eikä merivesikään ollut ihan jäätävää näin vilukissallekaan. Huippupaikka.


Käytiin koko perheellä katsomassa kesäteatteria Eskolan kesäteatterissa. Ja olihan siellä myös kolme siskoani miehineen ja äiti. Lusikan mitta oli Arto Ojaniemen kirjoittaman näytelmän nimi. Hauskaa oli ja loppuunmyyty koko iltanäytös. 


Samassa paikassa järkättiin myös yhteislaulutilaisuus, jossa käytiin laulamassa siskoni kanssa perinteisiä, suomalaisia kansanlauluja. 😍 Siinä vaiheessa, kun mikki tuotiin minulle ja siskolleni, siskoni tosin työnsi mikin pois, että ei todellakaan lauleta siihen.😁


Yksi päivä vietettiin tyttöjen reissulla Ylivieskassa alennusmyyntishoppaillen siskoni ja äitini kanssa. Ostettiin kassikaupalla tuikitarpeellisia kenkiä ja puseroita, käytiin syömässä buffetissa ja vietettiin laatuaikaa. Jostain syystä miehistä ei ole yhtään tähän hommaan tutkimaan satoja puseroita ja istumaan sovituskopeissa, mutta meiltähän se onnistuu. 😂


Aika paljon on käyty ulkona syömässä sitä sun tätä poikia kuunnellen. Syötiin tosin myös siskon Muttimarkkinoilta haalimaa muttiakin pussillinen yhdeksi iltapalaksi. Nuoremman poikani piti vielä tarkistaa, että eikö tähän tosissaankaan laiteta mitään ketsuppia tms. Joo ei laiteta. 😁 Mutti on paikallista perinneruokaa, joka valmistetaan vedestä, vehnäjauhosta, suolasta ja voista keittelemällä. Kalajoella on poikien suosikkipitsapaikka rantapäivän jälkeen, johon pitää aina mennä katselemaan vielä merta ja upeita rantoja.


Säät ovat olleen ihan mahtavat koko heinäkuun. Toissapäivänä tosin satoi enemmän kuin ikinä. Pojat ryntäsivät mökillä ulos heti luonnon omaan suihkuun ja oli kuulemma tunnelmallista altaalla kuunnella sateen rummutusta katteeseen.😁


Tämän vuoden mansikkasato on ihan surkea. Taimista kuoli viime vuoden pakkasissa kolmasosa ja loputkaan eivät ole tuottaneet kuin satunnaisia litroja heti syötäväksi. Aamupuuromarjat on silti saatu jo parin viikon ajan mökillä ollessa. 😋



Yksi päivä vein vanhemman poikani X-boxin äärestä "seikkailukävelylle" perehtymään kotiseutuni kesäharrasteisiin. Yritettiin osua vanhantien varressa olevaan kolmioliikennemerkkiin pikkukivillä. 😂 Jotenkin tämä harrastus ei vakuuttanut 14-vuotiasta teiniä. Olisi pitänyt kokeilla se toinenkin ajanviettotapa vuosikymmeniä sitten ennen digiviihdettä, kun käveltiin helteellä maantietä ja etsittiin tienpaikkauspikikohtia, mihin painettiin paljaat varpaat ja pikeen tuli omien varpaiden jäljet, ja toki myös ne varpaat meni mustiksi.😅Seuraavalle reissulle sitte, jos vielä niin lämmintä tulee.


Unohtui mainita myös, että A:n futisjoukkue voitti Kokkola Cupin sarjassaan kolmannen sijan. Kyllä oli makea saada mitalit kaulaan 4 päivän taistelujen ja tiukkojen pelien jälkeen. Äiti ei tosin pystynyt kuvaamaan rankkareita, johon kisa päättyi, eikä hädin tuskin katsoakaan sinne päin.😬 Voitettiin siis lopulta rankkareilla se pronssipeli.😍 Nyt on pidetty pientä taukoa jalkapallosta 5 päivää paitsi, että tänään jatkuu taas sarjapelit meidän kotikentällä.


Nyt ollaan pari päivää kotona. K lähti töihin ja me kolme lojutaan vielä yövaatteissa täällä. Ajatuksena olisi lähteä kuvaamaan pientä videolta, mitä täällä maalla voi oikein tehdä. A tarvitsee jotain sisältöä omalle kanavalleen. Saas nähdä mitä siitä tulee. Poikani ehdotti, että hänen kaverinsa voidaan kutsua hyppäämään autotiesillalta jokeen. Sehän on paikallisten harrastus. Tähän en suostu. Heitetään sinne jokeen vaikka ennemmin joku nalle valjaissa.😬 Ja joo, onhan tämä loma luksusta ja "etuoikeutettujen ihmisten lesottamista". Vähän niin kuin Irwin lauloi aikanaan Työmiehen lauantai: "Viideltä saunaan ja kuudelta putkaan..." Vähän pidempänä putkena tämä lauantai.😁 

Ensi viikonlopuksi suunnitellaan vielä pientä Tampereen reissua. Poikani yritti myydä ajatusta minulle YouTube-starojen jalkapallo-ottelusta argumentilla: "Sieltä äitikin saa varmaan kaljaa". Hänelle oli jäänyt mieleen Iisalmen Limu-festareilta se äitinsä harmitus, että äiti ei saanut tapahtumassa edes yhtä tuoppia tai lasillista mitään muuta kuin Olvin limuja.😂



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Painonhallintakurssin tulokset ja vinkit

10 viikon laihdutusurakka loppui maanantaina ja huipentui InBody-mittaukseen ja otettiin meiltä vyötärönympäryskin.😅 Paikalle oli saapunut meistä kymmenestä aloittaneesta vain neljä.🤔 Itsekin hoipuin paikalle koronasta juuri päästyäni takana surkea liikuntaviikko ja ne syysloman pitsaraxit.😅  Olin laihtunut 7,7 kg ja vyötärönympärys oli pienentynyt 7,5 cm.🤩 Tulipa hyvä fiilis noista lukemista. Ei läskien tippuminen paljoa näy ulospäin, mutta fiilis on kyllä huippuhyvä ja yleiskunto selvästi parantunut.😊  Tässäpä hyväksi havaitut vinkit, millä itse sain 10 prosenttia painostani pois.😅 1. Kerroin kaikille Jos olisin ihan hiljaa ja yksin "laihdutellut", olisin varmasti sortunut koko ajan kaikkeen ja lopulta unohtanut koko jutun. Nyt kaikki työkaverini pääsivät seuraamaan matkaani kahvipullien ohi.😆 Samoin nuorin poikani muistutteli sohvalla iltaisin, eikö äitin pitäisi lähteä lenkille tai edes pihalle pyörittämään rengasta.😁 2. Tiukka

Jo riittää tämä sähköpelleily

Uusi vuosi ei alkanut yhtään niin mukavasti kuin olin suunnitellut. Ollaan kärvistelty viikko kotona kylmyydessä pörssisähkön ja polttopuiden varassa.🙄  Täällä on ollut koko viikon pakkaset lähes tai yli -30 astetta. Heräsin ensimmäiseen joululoman jälkeiseen työaamuuni klo 5.45, vilkaisin kännykän lämpötilaa (-34) ja VR:n junatilannetta ja päätin olla kuolematta kävellessäni ja odotellessani (ehkä joskus tulevaa) junaa ilman lämmintä odotustilaa. 🥶 Päivä toisensa jälkeen jouduin tekemään uuden etäpäivän lisää. Vanha diesel-automme jäätyi pihalla ja oltiin jumissa täällä kotona lämmittäen takkaa ja seuraten aina vain hurjempia pörssisähkölukemia.🥶 Joinakin öinä oli vähän halvempaa, joten lattialämmitykset ja astianpesut säädettiin pitkin öitä ja Finngridin sähköpörssisovelluksen tsekkaamisesta tuli jokatuntinen päivärutiini.😅 Lisättiin yö yöltä myös peittojen määrää yläkerran makkareissa. Ilmalämpöpumput lakkasivat toimimasta, eikä yläkerrassa ol

Ostaisitko tämän kakun? Myyjäisstressiä ja isäinpäivää

Eilen seisoin tunnin S-Marketin aulassa myymässä arpoja ja kakkuja poikani luokkaretkirahaston hyväksi. Rehellisyyden nimissä en tällaista varainkeruuta olisi ikinä itse ehdottanut. Miksi kukaan ostaisi epämääräisiä ruuhkavuosivanhempien leivontayrityksiä, saati sitten 10-vuotiaiden lasten räpellyksiä, kun vieressä on kauppa, jonka tuotteista et saa ruokamyrkytystä ja tuoteselosteetkin on kunnossa.😁 Olin jälleen kerran väärässä. Oltiin edellisiltana poikien kanssa saatu leivottua kuvassa näkyvä kakku ja mokkapaloja pellillinen. Kakusta viidesosa tarttui vuokaan kiinni, mitä ei tietenkään oltu jaksettu voidella voilla, mikä tahmaa kädet, vaan kaadettiin öljyä, mikä leviteltiin sudilla, ja siis tässä lopputulos.🤣 Päätettiin yrittää pelastaa kakku, kaatamalla sen päälle loput mokkapalojen kuorrutuksesta, eikä tilanne paljoa kohentunut.🫣 Pojat olivat sitä mieltä, että ehkä kakku olisi hyvä jättää kotiin. Postasin siitä kuitenkin kuvan someen ja kappas. Myyntipäiv