Siirry pääsisältöön

Oodia, McFlyrrya, junailua, Verkkokauppaa ja Jätkäsaaren rantoja

Yritin epätoivoisesti metsästää pojalleni syntymäpäivälahjaa Helsingin Verkkokaupasta. Google Mapsin kanssa löysin kävellen liikkeeseen, kunnes huomasin, että lähes kaikki olisikin pitänyt katsella ja tilata verkosta ja noutaa Vantaan varastolta tai kahden päivän päästä liikkeestä.😅 Ja minä niin vanhanaikaisena kuvittelin tulevani kivijalkakauppaan, jossa on laaja valikoima. No ei se mitään, löysin poikani puhelinkonsultaation jälkeen kuitenkin jotakin kelvollista, jota olen parhaillaan raahaamassa VR:n hattuhyllyllä kotia kohti. Matkalaukkuni on myös puolillaan istuinalusia "kotivarastooni" odottamaan ensi viikon reissuja. Ja vastamelukuulokkeeni hukkasin hotelliin, joten ei, korviini ei kuulu hyvää musiikkia, vaan iso äijäkööri suomenruotsalaisia, puheliaita kanssamatkustajia, mutta yritetään kestää.😅

Jätkäsaaren kävelyreissun näkymiä, täytyi taas fiilistellä merta😍

Helsingin keskustan lumet olivat mennyttä, ja oli ihana kuvitella pari päivää, että nyt on kesä. Otin uikkaritkin mukaan, mutta jostain syystä en päätynyt mereen, hotellini uima-altaaseen ehkä edes kylpyammeeseen. Sen verran kiirettä piti taas.😅 Yritin bongailla leskenlehtiä tai jotain kaunista. Onneksi nämä kukat löytyivät Sokokselta.😍 Ja niitä luonnonkukkia sitten ehkä kuukauden päästä.


Pidettiin tiimipalaveri Oodissa. Ai että, miten iloiseksi tulen aina, kun näen tämän "koko kylän olohuoneen". Meidänkin kylään pitäisi saada tällainen. Joku kiva paikka, jossa voisi käydä hakemassa inspiraatiota etätöihin. Nykyinen hankkeeni laitettiin aluille juuri Oodissa.😍 
Tällaisiin tyyppeihin törmäsin, kun etsin Verkkokauppaa😍
Käytiin juhlistamassa työkaverini Leenan eläkkeelle jäämistä.💗

Olipa luksusta taas nähdä työkavereita kotona kököttämisen jälkeen. Opin tällä reissulla, että ei kannata käyttää munakoisoa, vesi-emojia eikä persikkaa omissa tai työni somepostauksissa.😂 Vitsit, miten ikälopuksi sitä välillä itsensä tunteekaan. Ehkäpä kokeilen tähän, mitä tapahtuu, jos löydän nämä epämääräiset emojit.😂🍆🍑💧 

Hotellihuoneessa oli keltainen valokeilahylly, ainoastaan etualalla oleva päätyi kurkkuuni.😁

Tässä junassa kun kirjoittelen, niin on vielä ihan pakko ihmetellä yhtä juttua. Miksi joka junareissullani paikallani istuu yleensä joku muu? Tämä muu kertoo, että tuli tähän paikalle, kun siinä oli tilaa, eikä sitten viitsinyt mennä omalle paikalleen, jossa istuu nyt myös joku toinen, joka ei ole mennyt omalle paikalleen. Tästä käynnistyy hirveä härdelli, kun kaikki säntäävät tavaroinensa omille paikoilleen, joissa on jo joku muu ja joille olisi voinut mennä jo heti alkuun. Jos taas olen kauhean kiltti, enkä häädä paikallani olevaa pois, joudun huomaamaan seuraavalla pysäkillä, että joku toinen on varannut taas minun senhetkisen paikkani ja joudun joka tapauksessa lopulta kysymään, pääsisinko kuitenkin sille alkuperäiselle paikalleni. Tämä jokakertainen show pitäisi joskus ottaa nauhalle.😂 Onko joku muu kokenut tätä samaa, vai käykö minulle aina vain huono onni. 
Minun tämänkertainen kortteeri



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nivelrikko osa 7: Leikkauskelpoinen?

Viime perjantaina iski paniikki, kun postilaatikosta löytyi kirje OYS:sta. "Sinulle on varattu aika Oulun yliopistolliseen sairaalaan". Kirjeessä luki, että kyseessä on päiväkäynti, ei sentään suoraan leikkaus, mutta samassa kirjeessä puhuttiin, kuinka ihorikkeet, ihottumat, rikkinäiset varpaanvälit ja tulehdukset ovat esteenä leikkaukselle. Ja kuinka huonokuntoiset hampaat tulee hoitaa ennen leikkaukseen tuloa tai jopa vetää irti 2 viikkoa ennen leikkausta. 😕 Myös hampaattoman suun omaavan kuuluu käydä hammastarkastuksessa. 😮Täytyi nopeasti ryhtyä toimenpiteisiin, jotka toki olisi pitänyt hoitaa jo puoli vuotta sitten, kun sinne jonoon pääsin. 🙊 Eilen kerkesin kuntosalille 1. Hampaat kuntoon Minulla oli jo kuukausia sitten varaamani hammastarkastusaika, mutta vasta siksi päiväksi, kun Ouluun tuli kutsu. Soittelin anelevasti ajanvaraukseen maanantaina ja onnistuinkin saamaan päivystysajan heti tiistaille. Hammaslääkäri arvioi 10 minuutissa suun ongelmakohdat, joissa paikka...

Neljäs syksy maaseudulla - 10 juttua, mitä en ainakaan kaipaa kaupungista

Tein vuosi sitten blogikirjoituksen asioista, joita kaipaan täällä maalla kaupungista ja ajattelin päivittää nyt neljäntenä syksynä listausta toisin päin, mitä en ainakaan kaipaa kaupungissa asumisesta. Mitkä jutut täällä on oikeasti paljon paremmin? Miksi maaseutu voi kuitenkin olla vaihtoehto tässä maailmassa, missä meidät kaikki halutaan pakata kaupunkeihin. Tässäpä linkki vuoden takaiseen postaukseen maalla asumisen puutteista ja siitä, mitä kaipaan (vieläkin) pääkaupunkiseudulta, mutta tässä postauksessa siis toisinpäin, mitä en kaipaa kaupunkiasumista.  https://kotiseudulle.blogspot.com/2024/10/mita-kaipaan-kolmen-vuoden-maallaolon.html Lestinjoen rannalla syysloistoa 1. Liikenneruuhkat Muistan ne 10 vuotta, jolloin jumitin Vantaan seutubussissa Helsingin ruuhkissa aamuisin ja neljän aikoihin. Aika monesti oli kiire päiväkotiin, töihin, palavereihin ym. ja se bussi seisoi loputtomassa jonossa päärautatieaseman ja Käpylän välillä pysähtyen joka ainoalle pysäkille. Pääsiäis-, j...

Tekonivelleikkaus - Potilas hyvinvoiva

No niin, leikkauksesta ja sairaalareissusta selvitty joten kuten kotiin ja kuntoutuminen alkanut. Omakannasta löytyi tänään perjantain sairaalalähdöstä kirjaus: "Potilas kotiutuu hyvinvoivana". Jep, oksennuskippo kädessä ja 3 varalta repussa. 😰 Kuva sairaalasta lähdön aamuna taksia Kela-taksia odottaessa Keskiviikkoaamuna heräsin klo 03.50 aamusuihkuun ja taksi nouti klo 5.00. Nautin hirveältä maistuvan vitamiinijuoman (ainoan sallitun) ja aamulla hetken mielessä kävi, että juoksenko vielä karkuun. Jos kuitenkin hajalla oleva polvi jotenkin korjautuisi itsestään kävelykuntoon, mutta joo, nokka kohti taksia ja Oulun tekonivelkirurgian polia.  ProvideX-herkkujuoma klo 04:45 turvaamaan päivän ravitsemusta Meidät leikattavat keräiltiin kirurgian odotusaulaan numerolappujen kanssa. Osa potilaista näytti saavan vielä siinä eteishallissa tilattuja verikokeita. Minut nouti ystävällinen nuori hoitaja, joka ohjasi minut tavaroineen naisten pukukoppiin, jossa sain pukea sairaalavaattee...