Siirry pääsisältöön

Maalaiset tsempatkaa edes vähän! 6 vinkkiä kaupunkilaisten houkutteluun

Jo 3 vuotta maalla asuneena ihmettelen edelleen monta asiaa. Viimeksi tällä viikolla näin kunnanjohtajamme kirjoituksen lehdessä, jossa hän voivotteli alueen väestökatoa. Jos täällä aikoo asua tulevaisuudessakin ja jos tänne halutaan uusia sukupolvia tai jopa uusia tulokkaita, laittaisin ensimmäisenä nämä kuntoon.😊 Ja siis kaikella rakkaudella nämä.❤️

1. Kunnan ulkoasu viihtyisäksi

En olisi koskaan muuttanut tänne ilman lähipiiriä. Kotikuntani keskusta näyttää hylätyltä kylältä. Autioituneet ja ränsistyneet liiketilat, auton rikkovat kuopat asfaltissa ja viime kesänä kesken jäänyt katutyömaa ja tyhjänä möllöttävä tori eivät varsinaisesti houkuta tänne ketään.😉

Kotikyläni miljöötä
Autio tori 

2. Kunnan yritysmyönteisyys

Työssäkäyvät veronmaksajat eivät muuta maalle ellei sieltä löydy töitä. Kunnan tulisi tarjota yrityksille tontteja, liiketiloja ja muita "porkkanoita", jotta yritykset tulisivat alueelle ja loisivat työpaikkoja. Itse aktiivisena somen käyttäjänä en ole nähnyt ainuttakaan mainosta, että joku kunta täällä houkuttelisi yrityksiä tai asukkaita tänne. Sinä aikana, kun ollaan täällä oltu, ainakin ainoa vaateliike ja keskustan pitseria sekä kesällä auki oleva jäätelökioski ovat lopettaneet entisten lisäksi, eikä mitään ole tullut tilalle.😮‍💨 Tähän auttaisi myös, että me täällä olevat aktiivisesti ostaisimme yritystemme palveluita.

3. Etätyömahdollisuudet

Vähintä, mitä kunta voisi tehdä etätyöläisten houkuttelemiseksi, olisi tarjota etätyötiloja esim. tyhjistä virastotaloista tai kirjastoista. Kun muutettiin tänne, siskoni nauroi kun kysyin mahdollisista etätyötiloista. 😁 Myös toimivien nettiverkkojen mahdollistaminen kuuluisi kunnanisän ykkösduuneihin. Minulla kesti kuukausia saada nettiyhteys sille tasolle, että pystyn tekemään etätöitä. Tosin kotoa yksin, koska muita paikkoja täällä ei ole.🙄 Lopetin etätyöt edelliseen työpaikkaani, koska en kestänyt yksinäisyyttä ja yksin vietettyjä teehetkiä kuukaudesta toiseen.😬

4. Koulutustason nosto ja opiskelumyönteisyys

Törmään koko ajan täällä puheeseen, että koulut ja opiskelu ovat kurjaa ja välttämätön paha. Jos joku lähtee jonnekin opiskelemaan, hän ei koskaan palaa, eikä koulutusta vaativia työpaikkojakaan juuri ole. Kun nykyinen oppivelvollisuus on nostettu toiseen asteeseen, valitaan 2 vuotta kestävä lyhyin mahdollinen ammattikoulu naapurikaupungista, josta päästään nopeasti "vapaaksi". 

5. Kehittämismyönteisyys tavaramerkiksi

Työskentelen kehittämistehtävissä ja hämmästelen jatkuvasti, miten nuivasti täällä suhtaudutaan kehittämiseen. Yrityksillä ei ole kotisivuja, somekanavia, sähköistä ajanvarausta, sähköpostia, markkinointia, eikä juuri digitaalisia laitteitakaan tai osaamista ja/tai halua niiden käyttöön. Alueen ammattikorkeakoulu vuodesta toiseen yrittää saada lisähaulla luokkia täyteen ja täydennyskoulutuksiin ei halua kukaan. Mitä jos me maaseudulla voitaisiinkiin olla digin edelläkävijöitä ja mahdollistaa niin täällä asuminen? Ja ehkäpä voisimme kannustaa kylän nuoria opiskelemaan ja sitä kautta muuttamaan tätä maailmaa.

6. Jokin uniikki maamerkki

Olisipa mahtavaa, jos täällä olisi jotain hienoa ja uniikkia, mihin voisi vielä vieraita? Vuokrattava saunalautta jokeen ja avantomahdollisuus talveksi, uniikki tapahtuma tai festarit, Suomen pisimmät kuntoportaat, värikkäin kaupungintalo, traktorimuseo, vesitornikahvila tai mitä tahansa, mitä ei ole jokaisessa suomalaisessa tuppukylässä.

6. Satsaaminen markkinointiin

Kun edellä mainitut on laitettu kuntoon, pitäisi satsata markkinointiin. Meille kaupungin meteliin ja kiireeseen tottuneille kaupunkilaisille ja maahanmuuttajille hiljaisuus, luonto, halvat joenrantatontit, asumisen ja elämisen mutkattomuus ja tervetulleeksi toivottaminen toimivat hyvin. Pienet koulut, päiväkodit, turvallisuus, tila ja hyvät lähipalvelut ovat luksusta, mistä voisi kertoa muillekin ja tehdä vaikka pientä videota.😁 Esimerkkiä voisi ottaa vaikkapa Porista, minkä mainoksia on saanut katsella vedet silmissä.😁 


Tällä viikolla törmäsin hammaslääkärissä hoitajaan, joka kertoi innoissaan kuinka olivat saaneet puolitoista hammaslääkäriä. Oli saanut jopa valita hakijoista, joita ei oltu odotettu hakevan ollenkaan. Hakijat olivat olleet innostuneita juuri tästä maaseudun mahdollisuudesta päästä pienissä hammashoitoloissa tekemään ihan kaikkea puuduttavan saman homman sijaan, mikä kaupungeissa on liinattu sellaiseksi tehokkaaksi. Tässäkin yksi nosto, miksi tänne kannattaa muuttaa.😊 Mikä saisi sinut muuttamaan maaseudulle, tai jos jo olet, pysymään siellä?


Mitäkä muuta tällä viikolla? Paljon itkua ja murhetta meidän organisaatiomuutoksesta, A:n peli, tulevaisuuden pohdintaa, vadelmien poimintaa ja nyt latautumassa taas viikonlopun täällä mökillä. Äänikirjana tällä hetkellä kirja, joka opettaa flippaamaan omat ajatukset negatiivisista myönteisiin mahdollisuuksiin. 🤩 Lieköhän Opin mitään.😁

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Painonhallintakurssin tulokset ja vinkit

10 viikon laihdutusurakka loppui maanantaina ja huipentui InBody-mittaukseen ja otettiin meiltä vyötärönympäryskin.😅 Paikalle oli saapunut meistä kymmenestä aloittaneesta vain neljä.🤔 Itsekin hoipuin paikalle koronasta juuri päästyäni takana surkea liikuntaviikko ja ne syysloman pitsaraxit.😅  Olin laihtunut 7,7 kg ja vyötärönympärys oli pienentynyt 7,5 cm.🤩 Tulipa hyvä fiilis noista lukemista. Ei läskien tippuminen paljoa näy ulospäin, mutta fiilis on kyllä huippuhyvä ja yleiskunto selvästi parantunut.😊  Tässäpä hyväksi havaitut vinkit, millä itse sain 10 prosenttia painostani pois.😅 1. Kerroin kaikille Jos olisin ihan hiljaa ja yksin "laihdutellut", olisin varmasti sortunut koko ajan kaikkeen ja lopulta unohtanut koko jutun. Nyt kaikki työkaverini pääsivät seuraamaan matkaani kahvipullien ohi.😆 Samoin nuorin poikani muistutteli sohvalla iltaisin, eikö äitin pitäisi lähteä lenkille tai edes pihalle pyörittämään rengasta.😁 2. Tiukka

Jo riittää tämä sähköpelleily

Uusi vuosi ei alkanut yhtään niin mukavasti kuin olin suunnitellut. Ollaan kärvistelty viikko kotona kylmyydessä pörssisähkön ja polttopuiden varassa.🙄  Täällä on ollut koko viikon pakkaset lähes tai yli -30 astetta. Heräsin ensimmäiseen joululoman jälkeiseen työaamuuni klo 5.45, vilkaisin kännykän lämpötilaa (-34) ja VR:n junatilannetta ja päätin olla kuolematta kävellessäni ja odotellessani (ehkä joskus tulevaa) junaa ilman lämmintä odotustilaa. 🥶 Päivä toisensa jälkeen jouduin tekemään uuden etäpäivän lisää. Vanha diesel-automme jäätyi pihalla ja oltiin jumissa täällä kotona lämmittäen takkaa ja seuraten aina vain hurjempia pörssisähkölukemia.🥶 Joinakin öinä oli vähän halvempaa, joten lattialämmitykset ja astianpesut säädettiin pitkin öitä ja Finngridin sähköpörssisovelluksen tsekkaamisesta tuli jokatuntinen päivärutiini.😅 Lisättiin yö yöltä myös peittojen määrää yläkerran makkareissa. Ilmalämpöpumput lakkasivat toimimasta, eikä yläkerrassa ol

Ostaisitko tämän kakun? Myyjäisstressiä ja isäinpäivää

Eilen seisoin tunnin S-Marketin aulassa myymässä arpoja ja kakkuja poikani luokkaretkirahaston hyväksi. Rehellisyyden nimissä en tällaista varainkeruuta olisi ikinä itse ehdottanut. Miksi kukaan ostaisi epämääräisiä ruuhkavuosivanhempien leivontayrityksiä, saati sitten 10-vuotiaiden lasten räpellyksiä, kun vieressä on kauppa, jonka tuotteista et saa ruokamyrkytystä ja tuoteselosteetkin on kunnossa.😁 Olin jälleen kerran väärässä. Oltiin edellisiltana poikien kanssa saatu leivottua kuvassa näkyvä kakku ja mokkapaloja pellillinen. Kakusta viidesosa tarttui vuokaan kiinni, mitä ei tietenkään oltu jaksettu voidella voilla, mikä tahmaa kädet, vaan kaadettiin öljyä, mikä leviteltiin sudilla, ja siis tässä lopputulos.🤣 Päätettiin yrittää pelastaa kakku, kaatamalla sen päälle loput mokkapalojen kuorrutuksesta, eikä tilanne paljoa kohentunut.🫣 Pojat olivat sitä mieltä, että ehkä kakku olisi hyvä jättää kotiin. Postasin siitä kuitenkin kuvan someen ja kappas. Myyntipäiv