Siirry pääsisältöön

Alkusyksyn puuhaa, 7 viikon juttua

Tämän viikon 7 juttua

1. Pirteänä töihin

Olen ihan oikeasti yrittänyt saada 7 tunnin yöunet ja herätä vähän virkeämpänä alkusyksyn aamuihin. Miten mahtavaa polkea juna-asemalle aurinkoisina kirpeinä aamuina. Ja evääksi tietenkin omien puskien marjoja.😊

             Aamupyöräilyä virkeänä

2. Kehittämispäivä

Sain maaliin tiistain kehittämispäivän. Paikka, aikataulut, tarjoilut, ohjelma ja fiilis oli mielestäni ok ja iloisia ilmeitä ja puheensorinaa. Palautekin hyvää ja valtaosa 40 osallistujasta kesti siellä loppuun asti.🤩 No muutama taisi tosi karata välillä Teamsiin.🫣

3. Siivoussoppari

Nyt se unelma viimein toteutuu. Saadaan meille siivouspalvelu.🤩 Toivottavasti saadaan vähemmän väsynyttä riitelyä siitä, kun meidän kodissa on aina sekamelska, eikä kukaan jaksa eikä ehdi siivota. Sovittiin aloitus ensi perjantaille ja todellakin odotan sitä päivää. Ja siis joo, maksaa ihan sikana, mutta karsitaan sitten jostain muusta. Lopetin ensialkuun meidän Keski-Pohjanmaa -lehden ja Ruutu plussan.😅

4. 25-v hääpäivä

Vietettiin meidän häitä 25 vuotta sitten ja nyt siis jo hopeahääpäivä. ❤️ Mitään erikoista ei ehditty tehdä ja toteuttaa arkipäivänä muuta kuin kiirehtiä töiden jälkeen Kälviälle A:n jalkapallopeliä katsomaan.😁

                 Hääpäivää kentän reunalla

5. Muuttohommat töissä

Muutetaan töissä nykyisistä kalliista vuokratiloista halvempiin tiloihin. Minulla ei ole enää jatkossa omaa huonetta eikä toimistomme sijaitse rautatieaseman ja kauppojen vieressä. Vähän haikein mielin painoin oven kiinni viimeistä kertaa, kun sain kaiken pakattua muuttolaatikoihin. Tehtiinpä työkamujen kanssa muutosta hauska IG-videokin ja rokki soi koko viimeisen päivän toimistolla.😍 Maanantaina siis yritän löytää uudet toimitilamme kaupungista ja viritellä omat työkamat kuntoon -ja olla liikaa kaipaamatta entistä.😅

                 Hyvästi työhuone! 

6. Verenpaineen laskua mökillä

Tultiin taas perjantaina viikonlopuksi mökille. Kun saa purettua kauppakassit jääkaappiin ja lähdettyä vadelmakipon kanssa puskiin hengittämään raikasta ilmaa, jotenkin maadoittuu ja verenpaine laskee. Puusauna, kiireetön hengaus ja pitkät yöunet hengittävässä hirsimökissä ovat ihan Best.

                  Elokuun lopun luontoa                

7. Peltofutista 

Siskoni lapset eli poikien serkut saapuivat Oulusta mummolle kylään ja marjoja poimimaan. Miten hauskaa oli taas seurata nuorison futispeliä meidän pellolla mummon kanssa.😍 Oma polvi ei kestä enää pelaamista ja muistan vielä sen muutaman vuoden takaisen peltomatsin, jossa mummo kaatui ja housut menivät vereen, isosiskoni joutui tekonivelleikkaukseen. Sen jälkeen me "vanhukset" ollaan pysytty katsomossa.😁

             Peltofutista serkkuporukalla

Ensi viikolla luvassa ainakin Toholammin pelireissu, muuton järjestelyä töissä ja sopeutumista avokonttoriin. Ja huomenna pitäisi muistaa ilmoittautua paikkakunnan ainoaan kansalaisopiston järkkäämään spinningiin, jonka ilmoittautuminen alkaa klo 10 ja paikat menevät heti loppuun jopa täällä maalla. Aiotaan siskon kanssa jatkaa keskiviikon spinning/uinti-iltoja, missä viime vuosikin ahkerasti kuljettiin.😊 Mutta tällaista täällä. Mukavaa viikonalkua!




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nivelrikko osa 7: Leikkauskelpoinen?

Viime perjantaina iski paniikki, kun postilaatikosta löytyi kirje OYS:sta. "Sinulle on varattu aika Oulun yliopistolliseen sairaalaan". Kirjeessä luki, että kyseessä on päiväkäynti, ei sentään suoraan leikkaus, mutta samassa kirjeessä puhuttiin, kuinka ihorikkeet, ihottumat, rikkinäiset varpaanvälit ja tulehdukset ovat esteenä leikkaukselle. Ja kuinka huonokuntoiset hampaat tulee hoitaa ennen leikkaukseen tuloa tai jopa vetää irti 2 viikkoa ennen leikkausta. 😕 Myös hampaattoman suun omaavan kuuluu käydä hammastarkastuksessa. 😮Täytyi nopeasti ryhtyä toimenpiteisiin, jotka toki olisi pitänyt hoitaa jo puoli vuotta sitten, kun sinne jonoon pääsin. 🙊 Eilen kerkesin kuntosalille 1. Hampaat kuntoon Minulla oli jo kuukausia sitten varaamani hammastarkastusaika, mutta vasta siksi päiväksi, kun Ouluun tuli kutsu. Soittelin anelevasti ajanvaraukseen maanantaina ja onnistuinkin saamaan päivystysajan heti tiistaille. Hammaslääkäri arvioi 10 minuutissa suun ongelmakohdat, joissa paikka...

Neljäs syksy maaseudulla - 10 juttua, mitä en ainakaan kaipaa kaupungista

Tein vuosi sitten blogikirjoituksen asioista, joita kaipaan täällä maalla kaupungista ja ajattelin päivittää nyt neljäntenä syksynä listausta toisin päin, mitä en ainakaan kaipaa kaupungissa asumisesta. Mitkä jutut täällä on oikeasti paljon paremmin? Miksi maaseutu voi kuitenkin olla vaihtoehto tässä maailmassa, missä meidät kaikki halutaan pakata kaupunkeihin. Tässäpä linkki vuoden takaiseen postaukseen maalla asumisen puutteista ja siitä, mitä kaipaan (vieläkin) pääkaupunkiseudulta, mutta tässä postauksessa siis toisinpäin, mitä en kaipaa kaupunkiasumista.  https://kotiseudulle.blogspot.com/2024/10/mita-kaipaan-kolmen-vuoden-maallaolon.html Lestinjoen rannalla syysloistoa 1. Liikenneruuhkat Muistan ne 10 vuotta, jolloin jumitin Vantaan seutubussissa Helsingin ruuhkissa aamuisin ja neljän aikoihin. Aika monesti oli kiire päiväkotiin, töihin, palavereihin ym. ja se bussi seisoi loputtomassa jonossa päärautatieaseman ja Käpylän välillä pysähtyen joka ainoalle pysäkille. Pääsiäis-, j...

Tekonivelleikkaus - Potilas hyvinvoiva

No niin, leikkauksesta ja sairaalareissusta selvitty joten kuten kotiin ja kuntoutuminen alkanut. Omakannasta löytyi tänään perjantain sairaalalähdöstä kirjaus: "Potilas kotiutuu hyvinvoivana". Jep, oksennuskippo kädessä ja 3 varalta repussa. 😰 Kuva sairaalasta lähdön aamuna taksia Kela-taksia odottaessa Keskiviikkoaamuna heräsin klo 03.50 aamusuihkuun ja taksi nouti klo 5.00. Nautin hirveältä maistuvan vitamiinijuoman (ainoan sallitun) ja aamulla hetken mielessä kävi, että juoksenko vielä karkuun. Jos kuitenkin hajalla oleva polvi jotenkin korjautuisi itsestään kävelykuntoon, mutta joo, nokka kohti taksia ja Oulun tekonivelkirurgian polia.  ProvideX-herkkujuoma klo 04:45 turvaamaan päivän ravitsemusta Meidät leikattavat keräiltiin kirurgian odotusaulaan numerolappujen kanssa. Osa potilaista näytti saavan vielä siinä eteishallissa tilattuja verikokeita. Minut nouti ystävällinen nuori hoitaja, joka ohjasi minut tavaroineen naisten pukukoppiin, jossa sain pukea sairaalavaattee...