Siirry pääsisältöön

Pepsi Maxia Oulun torilla ja lämmittelyä ammeessa


Käytiin Oulussa. Oulun muuten autiolla ja pimeällä torilla kökötti Pepsi Maxin reki ja iloisia myynninedistäjiä jakamassa Pepsi Max -tölkkejä. Eihän tämä ihan Coca Cola -rekka ollut, johon jonoteltiin Tammistossa pari vuotta sitten muutaman tunnin ajan yhden Kokis Lightin tähden - ja taidettiin saada muutama pimeä ja suttuinen kuva + melkein varvas-amputaatio.🥶 Nyt saatiin jonottamatta ja lämpimin varpain neljä tölkkiä, vaikka ikäraja "tapahtumaan" oli kuulemma kuusitoista. Hyvä PepsiMax ja kiitos!😊  Sekoitetaanko Pepsi Maxiin nykyään viinaa?😟 Poikamme joi kaksi tölkkiä ihan iloisesti ja vaikutti ihan normaalilta. 😁

Yöpaikkamme Oulussa

Majoituimme Oulun Radisson Blu -hotellissa. Heti ovella oli vastassa kunnon pikkujoulumeininki ja Marlboromiehiä yökerhotunnelmineen. Kun pääsimme sen 2000-luvun tupakansavun, viinahöyryjen, hajuveden ja yökerhoportaiden ohi respaan, saimme kivan perhehuoneen hyvillä näkymillä torirantaan.😍  


Huone oli ihanan lämmin ja pääsimme sulattelemaan Korpelanvoiman jäädyttämää kroppaa normaalilämpoiseen hotellihuoneeseen. 😅 Lopunkin jään sulatti kylpyhuoneessa ollut amme vaahtoineen ja hotellin sauna, jossa perheenisä vietti tuntikausia aamuin illoin.😁


Lauantaita vietettiin pitkälti joulushoppaillen Oulun Ideaparkissa. Pojat piti lahjoa kympillä eri puolelle ostoskeskusta jäätelöhommiin. 😂 Seuraavan kerran, kun jossain mielenhäiriössä ajattelen varaavani perheloman joulushoppailuun, muistan miettiä asiaa toisen kerran. 😅



Kävimme lauantaina myös kylässä siskontytöllä Niinalla, jossa nähtiin myös hänen veljeään Ollia ja siskoani Marjaa. Päästiinpä osallistumaan Haluatko miljonääripeliin "Kysy yleisöltä" -muodossa. Hei mehän tiedettiin, että Ruisrockkia ei järkätä Seinäjoella, Joensuussa eikä Vaasassa vaan Turussa. 😁Olipa mukava nähdä taas ja jouluna mummolassa sitten uudelleen.😍 Kävelyreissulla keskustassa bongattiin myös komeita tiernapoikia.

Tiernapojat rotuaarilla

Meillä nykyään maalaisilla oli ihmeteltävää Oulun iltaelämässä. Nuorempi poikani katseli hetken keskustaelämää lauantai-iltana ja totesi ihmisten juoneen varmaankin kaljaa.😂 

Oulun komia joulukuusi ja talvimiljöö

Illalla käytiin vielä leffassa katselemassa kotimainen Kulkuset, kulkuset. Olipa mukava päästä leffaan taas pitkästä aikaa.  Sen jälkeen etsittiin Oulun komein joulukuusi, josta siskoni oli vinkannut. Hieno oli😍 

Katettu aamupala

Aamupalalla katseltiin kauniita jokimaisemia. Täältäkään ei löytynyt niitä kaivattuja Flamingon suklaadonitseja, mutta appelsiinipuristin ja pannukakkuja vaahterasiirapilla kyllä.😋

Sunnuntai-aamun kävelyretkellä 

Tänä aamuna fiilisteltiin vielä pienellä kävelykierroksella Pikisaareen ennen kotiinlähtöä. Oululaiset ovat kyllä aktiivista kävely- ja pyöräilykansaa, kun ohi kiisi jatkuvasti monenlaista aktiivitallaajaa. Muistan kuinka edellisillä terveysliikuntapäivillä hehkutettiin Oulua ja Joensuuta, jotka olivat hyvällä pyöräilyinfrastruktuurilla onnistuneet nostamaan kaupunkilaisten aktiivisuuden "pilviin" ja se näkyy täällä aidosti. Oululaiset olivat pystyttäneet jopa komean mittarin keskelle kauneinta puistoa motivoimaan kuntalaisia pysymään pois OYS:sta.😂 (paikallinen sairaala) Hei kokeilkaapa innovatiivisena teknologiakapunkina myös tällainen samanlainen laskuri Marlboroihin ja pussikaljoihin.😉

Aktiivisia kuntalaisia Oulussa










Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Painonhallintakurssin tulokset ja vinkit

10 viikon laihdutusurakka loppui maanantaina ja huipentui InBody-mittaukseen ja otettiin meiltä vyötärönympäryskin.😅 Paikalle oli saapunut meistä kymmenestä aloittaneesta vain neljä.🤔 Itsekin hoipuin paikalle koronasta juuri päästyäni takana surkea liikuntaviikko ja ne syysloman pitsaraxit.😅  Olin laihtunut 7,7 kg ja vyötärönympärys oli pienentynyt 7,5 cm.🤩 Tulipa hyvä fiilis noista lukemista. Ei läskien tippuminen paljoa näy ulospäin, mutta fiilis on kyllä huippuhyvä ja yleiskunto selvästi parantunut.😊  Tässäpä hyväksi havaitut vinkit, millä itse sain 10 prosenttia painostani pois.😅 1. Kerroin kaikille Jos olisin ihan hiljaa ja yksin "laihdutellut", olisin varmasti sortunut koko ajan kaikkeen ja lopulta unohtanut koko jutun. Nyt kaikki työkaverini pääsivät seuraamaan matkaani kahvipullien ohi.😆 Samoin nuorin poikani muistutteli sohvalla iltaisin, eikö äitin pitäisi lähteä lenkille tai edes pihalle pyörittämään rengasta.😁 2. Tiukka

Jo riittää tämä sähköpelleily

Uusi vuosi ei alkanut yhtään niin mukavasti kuin olin suunnitellut. Ollaan kärvistelty viikko kotona kylmyydessä pörssisähkön ja polttopuiden varassa.🙄  Täällä on ollut koko viikon pakkaset lähes tai yli -30 astetta. Heräsin ensimmäiseen joululoman jälkeiseen työaamuuni klo 5.45, vilkaisin kännykän lämpötilaa (-34) ja VR:n junatilannetta ja päätin olla kuolematta kävellessäni ja odotellessani (ehkä joskus tulevaa) junaa ilman lämmintä odotustilaa. 🥶 Päivä toisensa jälkeen jouduin tekemään uuden etäpäivän lisää. Vanha diesel-automme jäätyi pihalla ja oltiin jumissa täällä kotona lämmittäen takkaa ja seuraten aina vain hurjempia pörssisähkölukemia.🥶 Joinakin öinä oli vähän halvempaa, joten lattialämmitykset ja astianpesut säädettiin pitkin öitä ja Finngridin sähköpörssisovelluksen tsekkaamisesta tuli jokatuntinen päivärutiini.😅 Lisättiin yö yöltä myös peittojen määrää yläkerran makkareissa. Ilmalämpöpumput lakkasivat toimimasta, eikä yläkerrassa ol

Kärvistelyä kylmässä - Ketkä idiootit osti ison, vanhan talon sähkölämmityksellä?

  Tervetuloa syyskuu! Enpä uskonut, että tällainenkin päivä tulisi, että pitää alkaa kärvistelemään kylmässä ja säästämään oikeasti sähköä. Tästä masentuneena pyörittelin tiistaina pyykkikonetta, kuivuria, astianpesukonetta ja robotti-imuria halpojen sähköaikojen kunniaksi. Nyt lattialämmitykset on ruuvattu minimiin, sauna on käyttökiellossa, lämmin suihku "kortilla" ja vaatteita + astioita harjoitellaan käyttämään useampi päivä.😟  Sähkönsäästäjän perusvaruste: villasukat 1.9. alkaen sähkön hinta pomppasi paikallisella Korpelan Voimalla ensin 13,07 snt/kWh ja 1.10. alkaen 49,60snt/kWh. Jos maksoimme ennen hinnan korotuksia omakotitalon ja mökin sähkökustannuksia keskimäärin 300 euroa kuussa, lokakuun alusta hinta entisellä kulutuksella on kahdeksankertainen eli 2400e/kk. Tähän aika harvan lapsiperheen rahat riittää, joten innolla odottelemme hallituksen lupaamaa joulukuun lapsilisätuplausta. Niillä kahdellasadalla eurolla ei taida saada palkattua edes välittäjää myymään nämä