Uusi vuosi ei alkanut yhtään niin mukavasti kuin olin suunnitellut. Ollaan kärvistelty viikko kotona kylmyydessä pörssisähkön ja polttopuiden varassa.🙄
Täällä on ollut koko viikon pakkaset lähes tai yli -30 astetta. Heräsin ensimmäiseen joululoman jälkeiseen työaamuuni klo 5.45, vilkaisin kännykän lämpötilaa (-34) ja VR:n junatilannetta ja päätin olla kuolematta kävellessäni ja odotellessani (ehkä joskus tulevaa) junaa ilman lämmintä odotustilaa. 🥶
Päivä toisensa jälkeen jouduin tekemään uuden etäpäivän lisää. Vanha diesel-automme jäätyi pihalla ja oltiin jumissa täällä kotona lämmittäen takkaa ja seuraten aina vain hurjempia pörssisähkölukemia.🥶 Joinakin öinä oli vähän halvempaa, joten lattialämmitykset ja astianpesut säädettiin pitkin öitä ja Finngridin sähköpörssisovelluksen tsekkaamisesta tuli jokatuntinen päivärutiini.😅
Lisättiin yö yöltä myös peittojen määrää yläkerran makkareissa. Ilmalämpöpumput lakkasivat toimimasta, eikä yläkerrassa ole muuta lämmitystä. Eilen käytiin viimein ostamassa makuuhuoneisiin öljypatterit, kun lämpötila taisi olla kymmenen asteen paikkeilla ja harkitsin pipon pitämistä yöllä päässä.🫣
Onneksi koululaisilla on ollut lomaa eikä ole tarvinnut yrittää saada jäisiä pyöriä liikkeelle ennen kuin huomenna. Ehkäpä kannetaan pyörät yöksi eteiseen.🤔
Etätyöt ovat sujuneet välillä sormia takan kyljessä lämmittäen.😁 Mieheni työpiste siirtyi jääkylmästä autotallistudiosta keittiöön vieden puoli pöytää näyttöineen. Ihan parasta oli seurata hänen työhaastatteluaan kylpyhuoneessa.😅 (ainoa häiriötön ja suhtlämmin paikka)
Hymy hyytyi viimeistään torstaina, kun kuultiin pörssisähkön nousevan yli kahteen euroon kWh perjantaina. Oli pakko päästä lämmittämään puilla myös mökkiä ja saada auto jotenkin käyntiin. 🔥 Oikeasti tämä arktinen pakkasjakso oli hyvä herätys siihen, miksi maalla ei kannata ostaa sähköautoa tai äänestää vihreitä.
Sähkölasku tästä viikosta täällä isossa sähkölämmitteisessä vanhassa talossa + mökillä on todennäköisesti aivan hirveä kaikista säästötoimista huolimatta. Tänään on ensimmäinen päivä viikkoon, kun ollaan pesty pyykkiä ja talon lämpötila ainakin ilmalämpöpumpun alla alkaa lähestyä siedettävää.😊
Liikunta on jäänyt aivan minimiin, koska ulos ei ole tarennut mennä hienoista auringonpaisteista huolimatta. Myös uusi 1.1. käynnistynyt kuntosalikorttini työkaupungissani on jäänyt käyttämättä, kun en ole päässyt toimistolle. Toivotaan, että VR on saanut sulatettua kaukojunansa huomiseen mennessä, niin pääsen aloittamaan lihaskuntokuurini.💪 Tänään tarkenin ekaa kertaa viikkoon lenkille. Luonto näyttää kyllä satumaisen kauniilta, eikä todellakaan tarvitse lähteä Lappiin hakemaan talvifiilistä.😂 Jos olisi mahdollista, lennettäisiin varmasti saman tien puoli maapalloa jonnekin auringon lämpöön.☀️
Mutta siis, milloin sähköstä tuli ylellisyystuote, johon kaikilla ei ole varaa? Tuntuu kuin Suomessa olisi palattu Päätalon tai Ryysyrannan aikoihin, jossa ollaan sään armoilla, hamstrataan polttopuita vajat täyteen ja eletään elämää sähkömittarin mukaan. Jotenkin alkaa tuntua siltä, että alan jo itsekin olemaan ydinvoimalan lisärakentamisen kannalla. Mitään järkeä rakentaa tuuli- ja aurinkopuistoja, joista ei ole mitään hyötyä silloin kun meikäläiset tarvitsisivat lämpöä tänne maapallon pohjoisreunalle. En siis missään nimessä ole "ennen oli paremmin" - naisia, mutta voisitteko poliitikot hoitaa tämän sähköasian asap kuntoon, ennen kuin täältä Suomesta lähtee viimeinenkin asukas asuttavimmille seuduille?
Jos jotakin iloa tästä pakkasjaksosta on, niin ollaan istuskeltu joulupalapelin parissa illat kun menoja minnekään ei ole ollut.🥰 Saatiin poikien kanssa tänään valmiiksi tämä 1000 palan Mauri Kunnas -ihanuus. Laitettiin kehyksiin, mutta onnistuttiin runttaamaan vahingossa rikki lasi, jota teipattiin sitten kontaktimuovilla kokoon.😅 Vähän rustiikkinen kokonaisuus, eikä varmasti aloiteta uutta palapeliurakkaa ennen kesälomaa.
Hei,
VastaaPoistaLuin "Kotiseudulle" -blogin postauksen "Jo riittää tämä sähköpelleily", ja se todella resonoi tämänhetkisen energiatilanteen kanssa. On turhauttavaa kohdata kylmyys ja korkeat sähkön hinnat, erityisesti kun talvi on ollut poikkeuksellisen kylmä. Teidän kokemuksenne lattialämmitysten ja astianpesukoneiden yöllisestä käytöstä ja ilmalämpöpumppujen toimimattomuudesta kuvaa hyvin nykyisten olosuhteiden haasteita. Kiitos, että jaatte näitä henkilökohtaisia kokemuksia. Toivottavasti tilanne kohenee pian ja löydämme kestävämpiä ratkaisuja energian käyttöön.
Ystävällisin terveisin,
Hannu
Kiitos! Toivotaan todellakin tilanteen kohenemista. Meidän kohtalotovereita on paljon ja tämä sähkökriisi niin konkretisoitui tällaisena talvena. Mukavaa talvenjatkoa, koitetaan selvitä.😊
VastaaPoistaMeillä kanssa puulla lämmitys ja patterit vain huoneissa missä on vesipisteitä etteivät ne jäädy, oli mukavat korotukset alkuvuodesta sähkölaskuun kun normisti ollut alle 200€ ja pomppas päälle 600€ :D
VastaaPoistaHuh! Siinä oli kolminkertainen korotus siis kaikista säästötoimenpiteistä huolimatta! Kauhulla taas leppoisan pörssisähkökesän jälkeen odottaa ensi talvea. Tsemppiä sinne! Me jo vähän harkittiin kiinteää hintaa, mutta tuntuu turhauttavalta sitten maksaa aina samaa hintaa voimatta itse mitenkään vaikuttaa.
Poista