Siirry pääsisältöön

Mun vuosi 2023

Olipa mukava vuosi 2023.😊 Vai muistaako vuodesta vain mukavat asiat ja unohtaa kaiken kurjan? No mutta, yritänpä muistella molempia niin ei mene liian tylsäksi.😁

1. Playa del Curan reissu
Käytiin perheen kanssa Kanarian saarilla talvilomalla. Aurinko, ranta, all inclusive ja perheloma. Siinäpä ne onnistuneen matkan ainesosat. Ja siis joo, seuraava matka jo varattuna. 😁
2. Junailu
Kuljin kaukojunalla töissä kolmena päivänä viikossa. Koko vuoden saldo on 187 matkaa ja 15786 km, eikä yhtään talviautoilua pimeässä ja kurjassa kelissä.😊 

3. Lähdettiin täysillä mukaan A:n jalkapalloharrastukseen ja elettiin siinä ilot ja surut kentän laidalla lähes kaikki pelit seuraten. Samalla tutuksi tuli myös talkoot, makkaran myynti, varusteiden huolto ja värjöttely tai lekottelu milloin missäkin säässä ja lähikunnassa ulkoilmassa.😊 Ostettiin jopa nämä retkituolit tätä harrastusta varten.😅

4. Polvessani todettiin alkava nivelrikko.
Yritin epätoivoisesti liikkua aina vain kipeämmällä jalalla ja pelkkä yläkertaan kiipeäminen tahtoi olla jalalleni liikaa. Myös öisin polvea särki. Sain polveen viime vuoden aikana kaksi kortisonipiikkiä, teippiä ja voimisteluohjeet. Nyt jalka ei ole vaivannut lokakuun jälkeen enää ollenkaan.👌
5. Vietettiin rento kesäloma ilman mitään suorittamista. Viime kesänä en jaksanut istuttaa maalle yhtään mitään vihanneksia ja kasvimaata, vaan tyydyttiin pelkkiin marjapuskiin. Nautittiin omasta uima-altaasta jo kolmatta kesää.😍
6. Pääsin muuttoahdistuksesta eroon. En enää haikaillut takaisin pääkaupunkiseudulle. Kävin viime vuonna Helsingissä ja Vantaallakin 2 kertaa hotellireissuilla, eikä tarvinnut enää nieleskellä oikeasti kertaakaan palatessa kotiin. Varmasti osa sydämestä on aina siellä, mutta täälläkin on ihan kivaa.😊

7. Sairastuin korona nro kakkoseen. 🤧 Hankin työterveyden chatista itselleni sopivat lääkereseptit ja palasin töihin 1 pv sairaslomalla.😆


8. Laihdutin syksyllä 8 kg ja osallistuin 10 vk läskikurssille. Ja siis ei, en pelkästään vähentänyt herkkuja ja hups, kilot karisivat huomaamatta -tyyliin, niin kuin kaikki muut täällä somessa kertovat. Näin nälkää ne kaikki viikot ja laskin jokaisen syömäni kalorin. Lenkkeilin vesi- ja räntäkuuroissa säässä kuin säässä, jotta saisin muutaman ylimääräisen kalorin nautittavaksi. Punnitsin ja mittasin itseäni joka päivä ja elämäni todella pyöri pelkän oman navan ympärillä. Ja mikä parasta, ne 8kg ovat pysyneet jo pari kuukautta pois, vaikka olen joulun aikanakin syönyt kaksin käsin suklaata ja odotellut parempia säitä lenkkeilyyn.😅
9. Hain kahta vakituista työpaikkaa. Kävin kahdessa työhaastattelussa ja onnistuin saamaan niistä toisen. Muutin isosta kulmahuoneesta pienempään huoneeseen ja sain oman sähköpöydän.🤩


10. Kävin siskoni kanssa liikkumassa ja juoruilemassa joka viikko. Alkuvuoden pilateksessa koulun liikuntasalissa ja kesän lopulla vesijuoksemassa ja syksyn spinningissä. Opin tykkäämään vesijuoksusta alun kangertelun jälkeen.😅 

11. Vietettiin aikaa paljon mummon kanssa. Tehtiin yhdessä mm. pari hauskaa YouTube -videota.😁 Kylän Mummot kyselevät vieläkin, murtuiko mummon luut.

12. Luin viime vuonna enemmän kaunokirjallisuutta varmaankin kuin 20 vuoteen. Löysin pari hyvää kirjailijaa ja olenkin kuunnellut lähes kaikki Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -kirjasarjasta.😍

13. Harrastin kulttuuria käymällä teatterireissuilla, stad up -keikoilla ja museoissa. Ehkä mieleenpainuvimmat kokemukset oli Suosalon Sirkusteatteri Oulussa ja Edelfeltin näyttely Ateneumissa. 

14. Järkkäilin lastensynttäreitä. Meidän pikkupojat täyttivät jo 10 ja 13. ❤️

15. Opettelin tiimijohtamista. Ensimmäisten tiimipalaverien jälkeen olin valmis lähtemään tupakalle, juoksemaan karkuun, huutamaan tai vähintään vaihtamaan työtä välittömästi. Vuoden lopussa tulin jo erinomaisesti juttuun kaikkien kanssa ja oltiin siinä välissä saatu aikaiseksi hieno uusi palvelu.🤩 

 
16. Vietin kivaa aikaa perheen, työkavereiden, sukulaisten ja ystävien kanssa. 

Uutta vuotta on eletty jo 13 päivää ja jännä katsella, mitä tänä vuonna keksitään.😁 Mitä sinä olet keksinyt?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Painonhallintakurssin tulokset ja vinkit

10 viikon laihdutusurakka loppui maanantaina ja huipentui InBody-mittaukseen ja otettiin meiltä vyötärönympäryskin.😅 Paikalle oli saapunut meistä kymmenestä aloittaneesta vain neljä.🤔 Itsekin hoipuin paikalle koronasta juuri päästyäni takana surkea liikuntaviikko ja ne syysloman pitsaraxit.😅  Olin laihtunut 7,7 kg ja vyötärönympärys oli pienentynyt 7,5 cm.🤩 Tulipa hyvä fiilis noista lukemista. Ei läskien tippuminen paljoa näy ulospäin, mutta fiilis on kyllä huippuhyvä ja yleiskunto selvästi parantunut.😊  Tässäpä hyväksi havaitut vinkit, millä itse sain 10 prosenttia painostani pois.😅 1. Kerroin kaikille Jos olisin ihan hiljaa ja yksin "laihdutellut", olisin varmasti sortunut koko ajan kaikkeen ja lopulta unohtanut koko jutun. Nyt kaikki työkaverini pääsivät seuraamaan matkaani kahvipullien ohi.😆 Samoin nuorin poikani muistutteli sohvalla iltaisin, eikö äitin pitäisi lähteä lenkille tai edes pihalle pyörittämään rengasta.😁 2. Tiukka ...

Jo riittää tämä sähköpelleily

Uusi vuosi ei alkanut yhtään niin mukavasti kuin olin suunnitellut. Ollaan kärvistelty viikko kotona kylmyydessä pörssisähkön ja polttopuiden varassa.🙄  Täällä on ollut koko viikon pakkaset lähes tai yli -30 astetta. Heräsin ensimmäiseen joululoman jälkeiseen työaamuuni klo 5.45, vilkaisin kännykän lämpötilaa (-34) ja VR:n junatilannetta ja päätin olla kuolematta kävellessäni ja odotellessani (ehkä joskus tulevaa) junaa ilman lämmintä odotustilaa. 🥶 Päivä toisensa jälkeen jouduin tekemään uuden etäpäivän lisää. Vanha diesel-automme jäätyi pihalla ja oltiin jumissa täällä kotona lämmittäen takkaa ja seuraten aina vain hurjempia pörssisähkölukemia.🥶 Joinakin öinä oli vähän halvempaa, joten lattialämmitykset ja astianpesut säädettiin pitkin öitä ja Finngridin sähköpörssisovelluksen tsekkaamisesta tuli jokatuntinen päivärutiini.😅 Lisättiin yö yöltä myös peittojen määrää yläkerran makkareissa. Ilmalämpöpumput lakkasivat toimimasta, eikä yläkerrass...

Nivelrikko osa 5: Potilas lievästi ylipainoinen

Viikko sitten edellinen lääkäri totesi piikkien, Cartexan-kuurin ja kortisonihoitojen ja fysioterapian olevan turhaa, kirjoitti särkylääkereseptin ja kehoitti yrittämään magneettikuvausta ja leikkausarviota "omalta" lääkäriltä. Kävin tämän viikon maanantaina työterveyslääkärillä. Sain uuden piikin, polvestani vedettiin 10 milliä nestettä ja sain kehoituksen aloittaa Cartexan uudelleen, lähetteen erikoissairaanhoitoon ja 3 päivää sairaslomaa.😞  Hoitokertomukseen oli kirjattu teksti: "lievästi ylipainoinen"😁. Kyllä! Lievästi ylipainoinen ja kohta vähän enemmänkin, jos en keksi jotain konstia päästä liikkeelle. Tällä kertaa otin sairaslapun käteeni ja linkutin odotusaulaan ja työterveyshuollon edustalla olevan kiven päälle ja kirjoitin siellä läppärilläni "sataan" paikkaan, että olen out of office ja tilasin kuljetuksen kotiin mieheltäni, asettauduin sohvalle jalka suorana ja aloin paneutumaan suoratoistotarjontaan, jotka tosin olin jo lopettanut. (Koska jo...