Pari viikkoa sitten bongasin netistä artikkelin suomalaisten unelma-asunnosta. Melkein meinasin laittaa siskoilleni viestiä, että katsokaapas, miten unelma-asunnoissa tässä elellään kaikki, vaikka kukaan meistä ei niin varmaankaan ajattele. Mitä siis suomalaisten ihanneasumiseen oikein kuuluu, ja miten meidän vähän kulahtanut ja aikaa nähnyt maalaiskaupunkiasunto tässä kategoriassa sijoittuu?
1. Omakotitalo
Suosituin suomalaisten unelma on omakotitalo, josta noin 38 % haaveilee. Syinä omakotitalon suosioon on: oma piha, enemmän tilaa, vähemmän naapureiden häiriöitä ja mahdollisuus omaan rauhaan. Samalla ihmiset kuitenkin haluavat luonnon läheisyyden lisäksi kaupungin palvelut lähelle, joten ihanne onkin usein pientalo kaupungin reunalla tai lähiössä.
Tästä saadaan pisteet. Meillä on omakotitalo, jossa on oma piha, enemmän tilaa, ei yhtään naapureiden häiriöitä ja omaa rauhaa vaikka kuinka paljon. Omakotitalo sijaitsee kilometrin päässä palveluista. Tosin palvelut ovat pikkukunnan palvelut, mutta joka tapauksessa kävelymatkan päässä on ruokakaupat, kampaaja, kunnantalo, uimahalli, koulut ja liikuntapaikat.
2. Ihanneasumisen tärkeimmät arvot
Suomalaisten ihanneasumisen tärkeimpiä arvoja ovat luonnon läheisyys, rauhallinen ympäristö, hyvät palvelut kohtuullisen matkan päässä, turvallinen asuinalue ja hyvät kulkuyhteydet
Meillä taitaa olla niistä kaikki. 😊Monesti töistä vähän stressaantunut minä lähtee töiden jälkeen kävelemään tähän suuntaan, missä saa kävellä aivan yksin tuulen humina korvissa ja luonto konkreettisesti ympärillä. Jos taas kävelen kilometrin toiseen suuntaan, sieltä löytyy palvelut ja kulkuyhteydet, joita tarvitsen päästäkseni täältä pois töihin ilman autoa. Muutama bussi ja juna vuorokaudessa mahdollistaa edes jonkinlaiset kulkuvälineet täältä pois, vaikkakin eihän ne mikään HSL ole ja myöhästyä ei todellakaan voi tai joudut odottamaan seuraavat 4 tuntia seuraavaa. 😂

Turvallisuus täällä on sitä, että ikinä täällä ei pelota kulkea mihin vuorokauden aikaan tahansa, koska ihmisiä on niin vähän, eikä yhteiskunnan ongelmat näy täällä oikeastaan ollenkaan. En ole kertaakaan tänne muuton jälkeen törmännyt tappeluihin, huutoihin, päihteiden käyttöön jne. Huvittuneena tosin seuraan paikallista Facebook-ryhmää, jossa aina valitetaan mm. uuden vuoden raketeista tai mopoilla/mönkijöillä ajelijoista. 😁 Ehkä valituksen määrä on vakio, sama missä asuu???
3. Mitä asunnossa pitää olla?
Suomalaisten ihannekodissa on sauna, parveke tai piha, riittävästi tilaa ja erillisiä huoneita ja hyvä säilytystila. Mukavuutta halutaan tuomaan iso tai toimiva keittiö, kodinhoitohuone, hyvä äänieristys ja oma autopaikka. Lisäksi unelmakodin tulee olla energiatehokas ja siinä on hyvä ilmanvaihto ja moderni talotekniikka.
Kun muutettiin tähän taloon, olin erityisen innostunut juurikin säilytystiloista entisen meidän todella ahtaan kodin jälkeen Vantaalla. Yhtäkkiä meillä olikin arkieteinen, jossa lojuu yleensä ne parikymmentä paria kenkiä, poikien palloreput, koulureput, omat työlaukut, toppavaatteet jne. Eteisessä on iso kattoon asti menevä säilytyskaappi, joka on täynnä kausivaatteita, kenkiä ja urheilukamoja. Toinen asia, mistä olin innostunut oli kodinhoitohuone, mihin saa piilotettua pyykkihuollon, siivousvermeet, lakanakaapit jne.

Meidän takapihalla olisi hyvät mahdollisuudet rakentaa täydellinen terassi tms. Edellisen omistajan villiintynyt puutarha valuu vihreänä pusikkona terassin ympärillä ja tontti päättyy metsikköön, joten ainakaan takapihalla ei naapurien uteliaista silmistä ole vaaraa, ja luonto tulee lähes sisälle. 😂 Saadaan siis täydet pisteet saunasta, pihasta, tilasta, erillisistä huoneista, säilytystilasta, autopaikasta, kodinhoitohuoneesta ja äänieristyksestä. Miinusta tulee keittiöstä, joka ei ole toimiva, eikä iso. Tilaan on mahdotonta saada mahtumaan isoa pöytää, keittiö on vanha ja seinä olohuoneeseen pitäisi "räjäyttää". Vaihdettiin tasot, hommattiin oikealla oleva apupöytä sekä uusittiin uuni ja jääkaappipakastimet tänne tullessa, ja maalasin karmean ruututapetin piiloon, mutta muuten keittiö on alkuperäisessä kunnossa. Myöskään talotekniikka ei varmasti täytä mitään tämän päivän vaatimuksia, eikä talo ole energiatehokas, mutta näillä nyt mennään.
4. Ihanneasunnon koko ja kerrokset
Suomalaiset pitävät 3-4 huoneen asuntoja sopivina. Tyypillisiä toiveita perheille on 90-140 m2 ja pariskunnille 60-90 m2. Meillä on vähän isompi, mutta ei kuitenkaan liian iso, joten täytetään tämäkin ihanneasunnon toive. Suomessa jutun mukaan arvostetaan enemmän tilaa kuin monissa muissa Euroopan maissa. Toisaalta suomalaiset haluavat yksitasoisen talon. Noin 70 % talomalleista on yksikerroksisia, mikä koetaan käytännölliseksi ja esteettömäksi. Meidän talo on kaksikerroksinen ja perheen 3 makuuhuonetta, vessa ja parveke ovat yläkerrassa, mikä on minusta tosi siistiä, mutta siis valtaosan mielestä ei. Nyt kaikki huonesotkut saa olla huoletta ylhäällä. Poikien peliluola on myös yläkerrassa, ja alakerran sohvalla saa lojua aikuiset ihan rauhassa, kun jälkikasvu pelailee yläkerrassa. 😉
4. Iän vaikutukset ihanneasumiseen
Nuoret aikuiset 18-30 -vuotiaat arvostavat asumistutkimusten mukaan sijaintia ja liikkumista. Tyypilliset toiveet ovat kerrostaloasunto, hyvät joukkoliikenneyhteydet, keskustan ja palvelujen läheisyys, kohtuulliset asumiskustannukset sekä kahvilat, harrastukset ja työpaikat halutaan lähelle. Lapsiperheet taas (30-50 v) arvostavat taas omakotitaloa ja enemmän neliöitä, omaa pihaa ja rauhallista asuinaluetta, jossa on lähellä koulut ja päiväkodit. Tässä vaiheessa suomalaiset muuttavat usein kaupungin keskustasta lähiöihin ja kehyskuntiin. Keski-ikäiset (50-65 v) taas arvostavat pienempää ja helpommin hoidettavaa asuntoa sekä hyviä palveluja ja esteettömyyttä sekä harrastusmahdollisuuksia. Tällöin omakotitalon hoito alkaa tuntua jutun mukaan raskaammalta. Eläkeikäiset (65+) taas arvostavat arjen helppoutta ja turvallisuutta. Silloin toiveena on esteetön kerrostaloasunto, hissi ja palvelut (etenkin terveyspalvelut) kävelyetäisyydellä. Tällöin kuulemma muutetaan omakotitalosta pienempään kerrostaloasuntoon.

Eli tämän jutun mukaan, meidän ihanneasunto just nyt on tämä, missä ollaan, mutta kohta alamme kaipaamaan helpompaa asuntoa kerrostalosta lähellä harrastuksia. Ja loppusijoituspaikka on varmastikin terveyskeskusta ja krematoria vastapäätä oleva kerrostalo. 🙊 Tunnistatko oman asuntosi näistä ihanneasunnon kuvauksista?
Mitäs muuta tällä viikolla? Ehdin vain kerran kuntosalille, kun työpäivät taas kerran venähtivät, kun ollaan hakemassa ulkoista rahoitusta, jonka deadline oli perjantaina. Harmikseni ehdin vasta perjantaina Sotkaan ja Askoon katselemaan vielä jäljellä olevia -80 % huonekaluja. Enää ei ollut kuin muutama sohva. Tarvittaisiin niin uusi sohva, kun olohuoneen sohva alkaa vedellä viimeisiään. Maanantaina töiden jälkeen ehdin fiilistellä ihanassa kevätauringossa vesilätäköitä kierrelleen työkaupungissani.

Viikon aikana lumet sulivat melkein kokonaan ja hei, mä pääsen eroon minun nastakengistä. 😁 Eilen kävin ensimmäistä kertaa kävelyllä tennarit jalassa sitten lumen tulon ja miten ihana päästä vähentämään vaatteita. Kaikeksi riemuksi myös poikien jalkapallokenttä suli viikossa pelikuntoon ja siellä J onkin sitten lähes asunut koko viikonlopun. Käytiin tänään K:n kanssa kahdestaan katsomassa appia ja anoppia, joka oli juuri kotiutunut leikkauksesta ja Emma Rovaniemeltä oli päässyt muutamaksi päiväksi avustamaan yksikätistä. Käytiin myös Mammuttimarkkinoilla hamstraamassa pesuaineita ja salaatteja. Ja lopuksi äidillä pelaamassa siskoni kanssa muistipeliä. Olipa jännä aikuisporukalla pelata muistipeliä, kun pojat eivät kerrankaan olleet mukana. 😄
Huomenna taas arki kutsuu ja työt. Käydään työporukan kanssa katsastamassa meidän mahdollisia uusia toimistotiloja ja toivotaan todellakin, että ne eivät ole homeessa. Mukavaa viikkoa sinulle!
Kommentit
Lähetä kommentti