Siirry pääsisältöön

Raha minne menet? Katsaus tiliotteisiin ja budjettilaskuriin

Puolitoista vuotta sitten tallensin budjettilaskurin koneelleni ja tsekkasin silloisia tiliotteita, ja mietin mihin rahani oikeasti kuluvat. Aiempi blogipostaus täällä. Nyt, kun tsekkasin sijoituksiani, palasin takaisin kuukausittaisiin tuloihin ja kuluihin, mistä oikein voisin säästää, jotta saisin sijoitettua palkastani joka kuukausi 1000 euroa osakkeisiin???

Marjojenviljelijä ostelemassa taas kerran ulkomaan marjoja🙈


1. Ruoka

Kaupasta ostettavaan ruokaan kuluu kuukausittain minun palkastani keskimäärin 600 euroa. Puolisolta varmaankin saman verran. Ravintolasyömisiin ja kahviloihin 150 euroa. Oikeasti olen vähentänyt reippaasti ravintolasyömistäni edellisestä tiliotteiden syynäyksestä, kun muutettiin työpaikan kanssa kauemmaksi ravintoloista. Nyt en taida käydä edes kerran viikossa lounaalla, kun aiemmin kävin 3 kertaa viikossa, enkä jaksanut ikinä ottaa eväitä töihin. Mutta nopeasti, kun tsekkaan S-ryhmän ja K-ryhmän sovelluksesta ruokaostoksiani, näyttää siltä, että siellä on yliedustettuna juomat ja karkit, joten vähennettävää varmasti löytyy. 😅 Oma synti on myös tuoreet marjat, joita en vain voi olla ostamatta, vaikka pakaste onkin täynnä oman maan pakastemarjoja. Onhan ne tuoreet pensasmustikat, vadelmat ja mustikat niin paljon parempia, vaikkakin ulkomailta tulevatkin. 😋 Ja poikien sokerimuroja ja maitoa kannetaan päivät pitkät kaupasta kotiin.😅 Eikä 400 gr jauhelihapaketti riitä enää mihinkään. Tai riittää juuri ja juuri siihen yhteen ruokaan, mutta mitään ei jää yli. 😁

Mun suosikkilounaspaikassa joku viikko sitten

2. Vaatteet

Ostan omat ja poikien vaatteet, ja niihin kyllä menee rahaa. Kun tsekkaan laskuria, n. joka toinen kuukausi menee 200 euroa ja joka toinen kuukausi 400 euroa. Koko ajan tarvitsee ostaa uusia nappiksia, ulkohousuja, sukkia, alusvaatteita, paitoja ym. Itselle paljon vähemmän, ja rehellisyyden nimissä täytyisi kyllä vaatekaupassa käydä useammin, kun tuntuu, että kaikki samat työpaidat löytyvät kuvistani viimeisen 10 vuoden ajalla. Minun kahdet mustat luottohousutkin on ostettu edellisen työpaikkani ajoilta Helsingin reissulta. 😁En siis tiedä voiko tästä kuluerästä juurikaan tinkiä???😓 Kun pojat olivat nuorempia, löysin kirpparilta paljon kaikenlaista, mutta tämän ikäisiltä kavereilta polvet kuluvat joka hetki puhki ja kengät kuluvat puolessa vuodessa kävelykelvottomiksi merkistä riippumatta. 

Farkku- ja t-paita -ostoksilla Oulussa

3. Matkat ja liikkuminen

Auton kulut ovat puolisoni harteilla, ja itse liikun lähinnä kävellen, pyörällä, junilla ja busseilla (tai istuen vapaamatkustajana autossa). Ostelen junan sarjakorttia ja hotellihuvireissuillekin mennään yleensä junalla. Nyt kun A on harrastanut jo kaksi vuotta englantilaisen jalkapalloseuran leireillä, hotelli- ja junamaksut näistä ovat aika kamalat. Toisaalta, olen nauttinut joka hetkestä kaatua hotellin täydellisiin sänkyihin. Kun A:n reissut loppuvat, todennäköisesti oma matkabudjettikin vähenee. Tai toisaalta, ehkäpä siinä vaiheessa reissataan sitten mieheni kanssa kulttuurimatkoille jonnekin. 😁 Näihin matkoihin on mennyt tällä hetkellä noin parisataa kuussa, kesäisin lomalla enemmän. Hyödynnän aina kaikki kanta-asiakaspäivät ja pyrin varaamaan VR:n liput niin aikaisin kuin mahdollista, jolloin säästää kyllä huikeasti. Toisaalta poikien kasvaessa, kaikki maksut myös kallistuvat ja pian ollaan edessä, että hotellihuoneita tarvitaan oikeasti kaksi, kun lähdetään koko perheelllä reissuun. 😅

Kotiasemalla

4. Puhelin, netti ja suoratoistokanavat

Maksan näistä n. 150 euroa kuukaudessa. Tähän kuuluu omat ja poikien matkapuhelinliittymät, kodin laajakaistanetti sekä suoratoistokanavista Netflix ja MTV + urheilu. Olen lopettamassa (tai ainakin laittamassa tauolle) Netflixin, koska sen katselu on niin vähäistä. Säästö tästä 14e/kk. 😊

Live-telkkua tulee katsottua todella vähän nykyään...

5. Siivous

Meillä käy kotisiivous 2 krt kuussa ja maksetaan siitä noin 400 euroa kuussa. Jos jompi kumpi jäisi työttömäksi, tämä olisi palvelu, joka lopetettaisiin ihan ensimmäisenä. Nyt nautitaan toistaiseksi tästä luksuksesta, eikä tarvitse riidellä joka viikonloppu väsyneenä kämpän siivouksesta. 😡 Työläintä on varmistaa, että siivousvälineet ovat pestyjä ja puhtaina ja pesuaineita hyllyssä. 😍

Siivousliinat menossa pesuun kotisiivouksen jäljiltä

6. Lääkärikulut ja lääkkeet

Viimeisten vuosien aikana on tullut kaikenlaisia lääkäri- ja apteekkilaskuja liittyen omaan tekoniveloperaatioon sekä poikien astmaan. Näistä ei kyllä voi tinkiä, paitsi että A:n astmatutkimukset olisi voitu tehdä julkisella, mutta ei vain jaksettu siihen hätään. Oma operaatio kuitenkin tehtiin julkisella, missä säästöä taisi tulla kymppitonni. 😅 Ja kiitos työantajan työterveyden, useimmat käynnit ovat olleet maksuttomia. 

Syyskuun tekonivelpolvi

7. Lehdet ja äänikirjat

Olen tilannut kymmeniä vuosia Hesaria ja täällä nyt asuessa Lestinjokea ja verkko-Keski-Pohjanmaata. Muut lehdet taitaakin olla lopetettu jo Aku Ankkaa ja Koululaista myöten, koska poikien lukuinto ei vain ole vieläkään kasvanut ja ehkä lukumakukin vähän muuttunut vuosien myötä. 😁 Lehdistä olen maksanut keskimäärin 75 euroa kuussa, mutta lopetin juuri Keski-Pohjanmaan. Säästääpä siinäkin olikohan 18 euroa kuussa, kun lehti jäi useimpina päivinä lukematta. Hesarin lukeminenkin on vähän siinä ja siinä. Lestinjoki-lehteä kannatan paikallisuuden vuoksi, ja onhan siellä niitä tämän alueen mainoksia, palveluja ja juttuja. Bookbeat äänikirjapalvelusta maksan noin 10 euroa kuussa. Lukutunteja tulee siinäkin aivan liian vähän, mutta kaikki joutoaika tulee kuitenkin kuunneltua, enkä enää taida osata edes lähteä yksin kävelylle, jos minulla ei olisi mitään äänikirjaa ja kuulokkeita. 🙊

Eilisellä kauppakävelyreissulla kuuntelin Lucinda Rileyn Oliivipuu-romaania

8. Kuntosali, konsertit, teatteri ja museot

Maksan kuntosalikortistani 40 euroa kuussa. Aika monesti sen käyttö jää kertaviikkoon, jolloin ei ole mitenkään järkevää maksaa yhdestä kerrasta 10 euroa, mutta toisaalta, jos raahaan itseni edes 4 kertaa sinne kuussa, sehän on jo paljon enemmän kuin mitään ja jokainen käynti sen päälle on plussaa. Laitan taas kesäksi sen tauolle, mikäli se onnistuu, kun viime vuonna pidin taukoa yli puoli vuotta jalkaoperaation jälkeen. 🙏 Teattereissa ja konserteissa tulee käytyä muutenkin vähän, joten niistä ei voi kyllä nipistää yhtään. Nyt olen tosin alkanut ostamaan lippuja lahjoiksi myös, ja sydän sykkii niin vahvasti kulttuurin puolesta, joten tästä ei tingitä yhtään. Uusin museokorttinikin viime viikolla Helsingissä. Kuntosalikortin voisi lopettaa, ja alkaa tekemään kotijumppaa, mutta miksi sitä ei vain tule tehtyä???? 

Amos Rexissä viime viikolla taidenäyttelyssä

9. Kampaaja, hiustenvärjäys ja kosmetiikka

Olen monesti miettinyt, että voisin pidentää kampaajallakäyntivälejä, mutta koska olen niin laiska kulmien nyppijä ja laittaja, niin on aika luksusta saada hiusten lisäksi kulmatkin kuntoon 2 kuukauden välein. Kaiken lisäksi kampaajani on supermukava ja itse saan yhden päivän työt pakostakin loppumaan viimeistään puoli neljältä. 😊 Tähän käytännössä menee siis 720 euroa vuodessa. Meikkaan myös päivittäin, ja meikkeihin menee myös ihan "turhaa" rahaa. Mutta siis mukava kuitenkin voida katsoa peiliin. Kieltämättä joskus etäpäivinä olen alkanut tästäkin lipsumaan, ellei ole ollut pakko avata kameraa etäpalavereissa ja aamulla on ollut kiire. 😂 Naamarasvat ovat kuitenkin markettitavaraa, joten mitään luksustuotteita tähän ei kulu. 

Uusi väri tukassa


10. Poikien jalkapallo, kaverisynttärit, parturit, varainkeruut ym., ym. 

Miten ihanaa, että pojat harrastavat jotain. Jalkapalloon meneviä kuluja ei halua edes yrittää laskea. Kun varattiin viikonloppuna lippuja kesäksi Amsterdamiin jalkapalloturnaukseen, ehkä vähän kirpasi, mutta toisaalta tämä on meidän yhteinen harrastus ja kiva päästä katselemaan uusia paikkoja. 😍 Joten niin kauan, kun jotain harrastetaan me ollaan mukana. Eilen työnsin nuoremman poikani nyrkkiin 25 euron setelit paikalliselle Faro-parturille. Kaveri tuli onnellisena sieltä uuden tukan ja Fanta-pullon kanssa. 😁Aivan mahtava liikeidea tarjota näille nassikoille limu parturikäynnin yhteydessä, sinnehän haluaa kaikki! Jopa 85-vuotias äitini kiinnostui tästä miesten parturista, mutta saatiin kuitenkin hänet muuttamaan mielensä. 😉

Jalkapalloharrastus

Eli mistä säästöt? Sain pudotettua kuukausimaksuista Netflixin ja Keski-Pohjanmaan. Niistä säästöt n. 30 euroa/kk. Muuta en varsinaisesti löytänyt, mistä olisin tässä vaiheessa valmis luopumaan. Tärkeintä olisi varmasti lisätä niitä tuloja. Palkka on junnannut paikoillaan jo vuosia, enkä ole keksinyt mitään lisäansioitakaan??? Sijoitukset tuottavat vähän, tai käytännössä eivät tuota mitään käteen, mutta kasvattavat pääomaa, minkä toivottavasti voi jossain vaiheessa sieltä nostaa "omaksi eläkerahaksi". Jotenkin maailma on alkanut viime aikoina kutsua niin paljoa, että ei millään jaksa odottaa 15 vuotta, jotta ehtisi jonnekin maailmalle, joten siksi tämä säästöpuhe. Jos saisin säästettyä palkastani joka kuukausi 1000 euroa ja sijoitettua sen järkeväksi, tämä unelma voisi toteutua.???

Kuorrutekakku mummolle kotiinpaluun kunniaksi

Mitä muuta? Mummo kotiutui eilen pitkältä sairaalareissulta Oulusta. Leivoin tänään kivan kuorrutekakun mummon iloksi sinne kotiin, ja käytiin pelaamassa taas muistipeliä ja viettämässä naisten päivää. Huomenna täytyisi taas jaksaa lähteä aamuhämyissä tarpomaan työpaikkaa kohti. Täälläkin lumi on alkanut sulamaan. Tänään A putsasi trampan, ja tästä kesäkausi sitten alkaa. Asfaltit alkavat sulaa, ja kevät on täällä, jee!!! Mukavia kevätpäiviä sinne! 🌞










Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nivelrikko osa 7: Leikkauskelpoinen?

Viime perjantaina iski paniikki, kun postilaatikosta löytyi kirje OYS:sta. "Sinulle on varattu aika Oulun yliopistolliseen sairaalaan". Kirjeessä luki, että kyseessä on päiväkäynti, ei sentään suoraan leikkaus, mutta samassa kirjeessä puhuttiin, kuinka ihorikkeet, ihottumat, rikkinäiset varpaanvälit ja tulehdukset ovat esteenä leikkaukselle. Ja kuinka huonokuntoiset hampaat tulee hoitaa ennen leikkaukseen tuloa tai jopa vetää irti 2 viikkoa ennen leikkausta. 😕 Myös hampaattoman suun omaavan kuuluu käydä hammastarkastuksessa. 😮Täytyi nopeasti ryhtyä toimenpiteisiin, jotka toki olisi pitänyt hoitaa jo puoli vuotta sitten, kun sinne jonoon pääsin. 🙊 Eilen kerkesin kuntosalille 1. Hampaat kuntoon Minulla oli jo kuukausia sitten varaamani hammastarkastusaika, mutta vasta siksi päiväksi, kun Ouluun tuli kutsu. Soittelin anelevasti ajanvaraukseen maanantaina ja onnistuinkin saamaan päivystysajan heti tiistaille. Hammaslääkäri arvioi 10 minuutissa suun ongelmakohdat, joissa paikka...

Neljäs syksy maaseudulla - 10 juttua, mitä en ainakaan kaipaa kaupungista

Tein vuosi sitten blogikirjoituksen asioista, joita kaipaan täällä maalla kaupungista ja ajattelin päivittää nyt neljäntenä syksynä listausta toisin päin, mitä en ainakaan kaipaa kaupungissa asumisesta. Mitkä jutut täällä on oikeasti paljon paremmin? Miksi maaseutu voi kuitenkin olla vaihtoehto tässä maailmassa, missä meidät kaikki halutaan pakata kaupunkeihin. Tässäpä linkki vuoden takaiseen postaukseen maalla asumisen puutteista ja siitä, mitä kaipaan (vieläkin) pääkaupunkiseudulta, mutta tässä postauksessa siis toisinpäin, mitä en kaipaa kaupunkiasumista.  https://kotiseudulle.blogspot.com/2024/10/mita-kaipaan-kolmen-vuoden-maallaolon.html Lestinjoen rannalla syysloistoa 1. Liikenneruuhkat Muistan ne 10 vuotta, jolloin jumitin Vantaan seutubussissa Helsingin ruuhkissa aamuisin ja neljän aikoihin. Aika monesti oli kiire päiväkotiin, töihin, palavereihin ym. ja se bussi seisoi loputtomassa jonossa päärautatieaseman ja Käpylän välillä pysähtyen joka ainoalle pysäkille. Pääsiäis-, j...

Tekonivelleikkaus - Potilas hyvinvoiva

No niin, leikkauksesta ja sairaalareissusta selvitty joten kuten kotiin ja kuntoutuminen alkanut. Omakannasta löytyi tänään perjantain sairaalalähdöstä kirjaus: "Potilas kotiutuu hyvinvoivana". Jep, oksennuskippo kädessä ja 3 varalta repussa. 😰 Kuva sairaalasta lähdön aamuna taksia Kela-taksia odottaessa Keskiviikkoaamuna heräsin klo 03.50 aamusuihkuun ja taksi nouti klo 5.00. Nautin hirveältä maistuvan vitamiinijuoman (ainoan sallitun) ja aamulla hetken mielessä kävi, että juoksenko vielä karkuun. Jos kuitenkin hajalla oleva polvi jotenkin korjautuisi itsestään kävelykuntoon, mutta joo, nokka kohti taksia ja Oulun tekonivelkirurgian polia.  ProvideX-herkkujuoma klo 04:45 turvaamaan päivän ravitsemusta Meidät leikattavat keräiltiin kirurgian odotusaulaan numerolappujen kanssa. Osa potilaista näytti saavan vielä siinä eteishallissa tilattuja verikokeita. Minut nouti ystävällinen nuori hoitaja, joka ohjasi minut tavaroineen naisten pukukoppiin, jossa sain pukea sairaalavaattee...