Siirry pääsisältöön

Saako aatonaatonaattona vain istuskella sohvalla?

Viivasin eilen viimeisenkin tehtävän työlistaltani, laitoin joulutervehdyksen työyhteisölle, poissaoloilmoitukset sähköpostiin ja leimasin itseni ulos reiluksi viikoksi. 

Kokonainen viikko hitaita aamuja, jokailtaisia tunnelmasaunoja, tähtitaivaita mökin pimeydessä, takkatulen tuijottelua, maailman parannusta mummolassa, mäen laskua poikien kanssa. Sitä ennen pitäisi kuitenkin saada pakattua koko elämä autoon ja saada meidän piparistadion tehtyä.😅  Ja nyt jaksan istua vain sohvalla jouluvaloissa ja kuunnella YouTubesta joulumusiikkia.😍

Tällä viikolla olen hankkinut loput lahjat, tehnyt taatelikakun, leiponut pipareita ja fiilistellyt kauniista talvimaisemista. Kun keskiviikkoaamuna kahlasin auraamatonta tietä kilometrin juna-asemalle, en jaksanut edes kiroilla paikallisesta lumen aurauksesta. 😅 
Eilen kävin ostamassa S-marketin piparikoristehyllyn tyhjäksi. Tehdään poikien kanssa Real Madridin Stadion piparista. Ilta leivottiin tarpeellisia osia tähän installaatioon ja vähän piirreltiin jopa kaavioita.😅 Muuten palloa ei vain saa tehtyä piparista.🫣
Kävin investoimassa lopuilla E-passi -rahoillani myös kuntosalikortin ensi vuoden alkuun. Siitä alkaa sitten kehonrakennus-kampanjani 2024. Täytyypä kaivaa joutilaina joululomapäivinä joku kehonrakennusopas esiin.😅 
Ideat poikien loppuihin joulukalenteriyllätyksiin ovat vähissä. Tungin eiliseen luukkuun 2 munkkia ja miten iloisia ilmeitä tästä ylläristä sain kun pojat tulivat viimeisestä kouluaamusta kotiin.🤣
Mummo siellä odottelee jo meitä kaikkia joulun viettoon. Eilisestä puhelusta päätellen kuusi oli jo kannettu sisään ja ehtinyt sen jälkeen jo kaatuakin.🫣 Sunnuntaina mummolassa oli vielä hulinaa, kun nuori polvi oli siellä leipomassa mummon kanssa joulupullia.😍
Tämä lumen jatkuva sataminen täällä maalla on luistanut meidän kierrätystouhut ihan hankeen. Heitin siivousinnossani kaikki tyhjät pahvilaatikot ja pullokassit terassille - ja siellähän ne odottavat lumen alla kevättä kuten myös keittiön matto joka jäätyi kiinni kaiteeseen.🫣 Myöskään biojäteasemasta ei ole tällä hetkellä iloa.🤣 Olisipa hauskaa myydä talo talvella ja kesällä paljastuisi laiskat edelliset asukkaat, jotka eivät ole tottuneet tällaiseen talveen. Myös kesäkukat "unohtuivat" talven alle ja vesiämpäri on jäätynyt terassiin kiinni.😉
On oikeastaan tosi hauskaa lukea muiden blogien postauksia täydellisistä kattauksista ja joulun ruokavalmisteluista ja ihanista jouluasetelmista kiiltävissä kodeissa.😍 Meidän jouluruoat on vielä kaupassa ja elämä ihan keskeneräinen. Omalla tavalla rakastan tätä jatkuvaa sekamelskaa, keskeneräisiä projekteja, 10 joulukalenteria lattialla, kinkkua sulamassa autossa (jotta ei unohdeta sitä kodin pakkaseen), pyykkejä siellä täällä ja joulupaketteja kaikissa valmiusasteissa. Tämä kaikkihan kertoo vain elämästä, jota tulee varmasti kaipaamaan joskus, kun koti on harmonisen tyhjä ja tiskipöytä kiiltelee.😇
Viisi vuotta sitten oltiin tässä Tikkurilan asemalla odottamassa joulujunaa pohjoiseen.
Tässä muutama vuosi vielä aiemmin keinuttiin Vantaan Ruskeasannalla vähemmän talvisissa merkeissä kuin nyt.
Vastaus kysymykseeni, voiko aatonaatonaattona vain istuskella sohvalla tunnelmoimassa ja kirjoittamassa blogia, on että voi, mutta vain hetken.😅 Sen jälkeen odottaa piparistadikan koristelut, kodin siistiminen, pakkaus, pakettien kääriminen, kauppareissu ja muu perhesähläys, jotta jouluaatosta tulisi täydellinen.🤩 Iloista joulunaikaa kaikille!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nivelrikko osa 7: Leikkauskelpoinen?

Viime perjantaina iski paniikki, kun postilaatikosta löytyi kirje OYS:sta. "Sinulle on varattu aika Oulun yliopistolliseen sairaalaan". Kirjeessä luki, että kyseessä on päiväkäynti, ei sentään suoraan leikkaus, mutta samassa kirjeessä puhuttiin, kuinka ihorikkeet, ihottumat, rikkinäiset varpaanvälit ja tulehdukset ovat esteenä leikkaukselle. Ja kuinka huonokuntoiset hampaat tulee hoitaa ennen leikkaukseen tuloa tai jopa vetää irti 2 viikkoa ennen leikkausta. 😕 Myös hampaattoman suun omaavan kuuluu käydä hammastarkastuksessa. 😮Täytyi nopeasti ryhtyä toimenpiteisiin, jotka toki olisi pitänyt hoitaa jo puoli vuotta sitten, kun sinne jonoon pääsin. 🙊 Eilen kerkesin kuntosalille 1. Hampaat kuntoon Minulla oli jo kuukausia sitten varaamani hammastarkastusaika, mutta vasta siksi päiväksi, kun Ouluun tuli kutsu. Soittelin anelevasti ajanvaraukseen maanantaina ja onnistuinkin saamaan päivystysajan heti tiistaille. Hammaslääkäri arvioi 10 minuutissa suun ongelmakohdat, joissa paikka...

Neljäs syksy maaseudulla - 10 juttua, mitä en ainakaan kaipaa kaupungista

Tein vuosi sitten blogikirjoituksen asioista, joita kaipaan täällä maalla kaupungista ja ajattelin päivittää nyt neljäntenä syksynä listausta toisin päin, mitä en ainakaan kaipaa kaupungissa asumisesta. Mitkä jutut täällä on oikeasti paljon paremmin? Miksi maaseutu voi kuitenkin olla vaihtoehto tässä maailmassa, missä meidät kaikki halutaan pakata kaupunkeihin. Tässäpä linkki vuoden takaiseen postaukseen maalla asumisen puutteista ja siitä, mitä kaipaan (vieläkin) pääkaupunkiseudulta, mutta tässä postauksessa siis toisinpäin, mitä en kaipaa kaupunkiasumista.  https://kotiseudulle.blogspot.com/2024/10/mita-kaipaan-kolmen-vuoden-maallaolon.html Lestinjoen rannalla syysloistoa 1. Liikenneruuhkat Muistan ne 10 vuotta, jolloin jumitin Vantaan seutubussissa Helsingin ruuhkissa aamuisin ja neljän aikoihin. Aika monesti oli kiire päiväkotiin, töihin, palavereihin ym. ja se bussi seisoi loputtomassa jonossa päärautatieaseman ja Käpylän välillä pysähtyen joka ainoalle pysäkille. Pääsiäis-, j...

Tekonivelleikkaus - Potilas hyvinvoiva

No niin, leikkauksesta ja sairaalareissusta selvitty joten kuten kotiin ja kuntoutuminen alkanut. Omakannasta löytyi tänään perjantain sairaalalähdöstä kirjaus: "Potilas kotiutuu hyvinvoivana". Jep, oksennuskippo kädessä ja 3 varalta repussa. 😰 Kuva sairaalasta lähdön aamuna taksia Kela-taksia odottaessa Keskiviikkoaamuna heräsin klo 03.50 aamusuihkuun ja taksi nouti klo 5.00. Nautin hirveältä maistuvan vitamiinijuoman (ainoan sallitun) ja aamulla hetken mielessä kävi, että juoksenko vielä karkuun. Jos kuitenkin hajalla oleva polvi jotenkin korjautuisi itsestään kävelykuntoon, mutta joo, nokka kohti taksia ja Oulun tekonivelkirurgian polia.  ProvideX-herkkujuoma klo 04:45 turvaamaan päivän ravitsemusta Meidät leikattavat keräiltiin kirurgian odotusaulaan numerolappujen kanssa. Osa potilaista näytti saavan vielä siinä eteishallissa tilattuja verikokeita. Minut nouti ystävällinen nuori hoitaja, joka ohjasi minut tavaroineen naisten pukukoppiin, jossa sain pukea sairaalavaattee...