Siirry pääsisältöön

Kolmas syksy muutosta - Täällä maaseudulla vielä

Korona-aika synnytti ihmisille suuren kaipuun maaseudulle, mikä konretisoitui mökkien tai talojen ostamisena jostakin kaukaa metsästä, järven rannalta tai pellon reunasta. Etätyö sai ihmiset huomaamaan, että kotona työskentely isommissa neliöissä on paljon rennompaa, eikä työmatkaa varten tarvitse ponnistella ruuhkaisilla teillä ja herätä aikaisin. Työnantajat seurasivat ihmeissään tuottavuuden jopa kasvavan, kun työntekijät eivät höpötelleetkään tuntitolkulla toimistojen kahvihuoneissa. Nyt työnantajat taas ovat sankoin joukoin pakottamassa työntekijät takaisin kaupunkeihin ja avokonttoreihin, koska luovuus ja ideat eivät synnykään yksin laiturin nokassa tai pellon reunalla läppärin kanssa.😅 Kaupunkilaiset taas ovat huomanneet mökkien rasittavuuden ja laittaneet huvilansa taas myyntiin.😁 Mitä me tehdään? Jatketaan täällä asumista edelleen.😀

Iltakävelyllä maaseudun rauhassa

Ollaan opittu kahdessa vuodessa asumaan täällä. Kun pari viikkoa sitten istuskelin Jari Sinkkosen luennolla, huomasin että näin yllättävän monta tuttua kasvoa. Lasten opettajia ja vanhempia, fudismutseja, työtuttavia jne. En olekaan enää täysin vieraassa maailmassa.


Töissä myöskään en ole enää tuntematon ja outo tyyppi jostain kaukaa. Sähköposteihin ja kalenterikutsuihin on alettu vastaamaan, eikä kahvitauollakaan tarvitse istua yksin.😊 
Nuoremman poikani uunituoreissa koulukuvissa hymyilee onnellinen poika kaulakkain parhaan kaverinsa kanssa. Myös toinen poikani on päässyt turvallisesti käynnistämään yläasteuraansa ja viihtyy siellä yllättävänkin hyvin.😍

K:n työura ei välttämättä ole täällä hohdokkain, mutta toisaalta iso työstudio pihalla ja puuhastelumökki 15 km:n päässä ovat varsin jees. 
Kotipaikkakuntamme ei välttämättä ole se kaunein ja modernein, mutta on täällä omat hyvät puolensa. Miten rauhallista täällä onkaan ja turvallista. 🤩
Kunnan liikuntapalvelut ovat ihan huiput. Siinä missä kaupungissa salikortti oli kalllis, täällä järjestetään ilmaisia liikuntakokeiluja kaikentasoisille kuntoilijoille.😍 Luonto alkaa heti takapihalta. Ja miten mahtava tähtitaivas taas lauantaiyönä olikaan.🤩

Viikonloppuna kahviteltiin ja pelailtiin taas äitini kanssa. Huomenna mennään spinningiin ja vesijuoksuun yhden siskoni kanssa. Eilen poikien serkku löytyi talomme rappusilta duunaten jotain leikkihäkkyrää ja sai pojatkin pois kännykän äärestä.🤩
Summasummarum, muutto takaisin kotiseudulle taisi olla päähänpisto: Korona-ahdistuksen seuraus, kaipuu puhtaaseen ilmaan, ikävä perhettä ja lähipiiriä. Näen nämä vuodet seikkailuna, kuten kaikki edellisetkin. Tuijotetaan näitä peltoja, metsiä, vesistöjä ja tähtitaivaita päivä kerrallaan kunnes pakataan taas tavarat.😁



Kommentit

  1. Kiitos blogista! Me päätimme että muutamme takaisin etelä-suomeen, kun vanhin lapsi menee lukioon. Koronan aikana teimme myös muuton pohjoiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja kiva kuulla, että on toinenkin muuttajaperhe😊 Onneksi minkään ei tarvitse olla lopullista ja aina voi palata. Opiskelumahdollisuudet etelässä on kyllä ihan erit.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Neljäs syksy maaseudulla - 10 juttua, mitä en ainakaan kaipaa kaupungista

Tein vuosi sitten blogikirjoituksen asioista, joita kaipaan täällä maalla kaupungista ja ajattelin päivittää nyt neljäntenä syksynä listausta toisin päin, mitä en ainakaan kaipaa kaupungissa asumisesta. Mitkä jutut täällä on oikeasti paljon paremmin? Miksi maaseutu voi kuitenkin olla vaihtoehto tässä maailmassa, missä meidät kaikki halutaan pakata kaupunkeihin. Tässäpä linkki vuoden takaiseen postaukseen maalla asumisen puutteista ja siitä, mitä kaipaan (vieläkin) pääkaupunkiseudulta, mutta tässä postauksessa siis toisinpäin, mitä en kaipaa kaupunkiasumista.  https://kotiseudulle.blogspot.com/2024/10/mita-kaipaan-kolmen-vuoden-maallaolon.html Lestinjoen rannalla syysloistoa 1. Liikenneruuhkat Muistan ne 10 vuotta, jolloin jumitin Vantaan seutubussissa Helsingin ruuhkissa aamuisin ja neljän aikoihin. Aika monesti oli kiire päiväkotiin, töihin, palavereihin ym. ja se bussi seisoi loputtomassa jonossa päärautatieaseman ja Käpylän välillä pysähtyen joka ainoalle pysäkille. Pääsiäis-, j...

Tekonivelleikkaus - Potilas hyvinvoiva

No niin, leikkauksesta ja sairaalareissusta selvitty joten kuten kotiin ja kuntoutuminen alkanut. Omakannasta löytyi tänään perjantain sairaalalähdöstä kirjaus: "Potilas kotiutuu hyvinvoivana". Jep, oksennuskippo kädessä ja 3 varalta repussa. 😰 Kuva sairaalasta lähdön aamuna taksia Kela-taksia odottaessa Keskiviikkoaamuna heräsin klo 03.50 aamusuihkuun ja taksi nouti klo 5.00. Nautin hirveältä maistuvan vitamiinijuoman (ainoan sallitun) ja aamulla hetken mielessä kävi, että juoksenko vielä karkuun. Jos kuitenkin hajalla oleva polvi jotenkin korjautuisi itsestään kävelykuntoon, mutta joo, nokka kohti taksia ja Oulun tekonivelkirurgian polia.  ProvideX-herkkujuoma klo 04:45 turvaamaan päivän ravitsemusta Meidät leikattavat keräiltiin kirurgian odotusaulaan numerolappujen kanssa. Osa potilaista näytti saavan vielä siinä eteishallissa tilattuja verikokeita. Minut nouti ystävällinen nuori hoitaja, joka ohjasi minut tavaroineen naisten pukukoppiin, jossa sain pukea sairaalavaattee...

Töihinpaluu ja laihdutuspohdintaa

 Viikko töitä takana tekonivelleikkauksen 4:n viikon sairasloman jälkeen ja hengissä. 😅 Vaikka kuinka lupasin itselleni, että joka tunti vähintään kerran nousen työtuolistani polkemaan hetkeksi kuntopyörää tai tekemään voimisteluliikkeitä, mutta kuinkas kävikään? Neljänä päivänä sain pidettyä puolen tunnin ruokatunnin kuitenkin, jolloin hain lounassalaattini sohvalle ja nostin jalat suoraan "levähtämään" puoleksi tunniksi. Puheluiden aikana kävelin työhuoneessani ympyrää. Ja jokainen päivä töiden jälkeen raahauduin heti kävelylenkille ennen pimeän tuloa ja sain 5000 askelta täyteen. Onhan sekin jo jotain, mutta siis hyvästi ne pari aurinkoista ulkolenkkiä ja himmailut sohvalla sairaalasta saatujen kuntoutusohjeiden parissa.😁  Kävelyä, kävelyä ja äänikirjoja... Mutta siis jos rehellisiä ollaan, niin kiva oli palata töihin ja päästä juttelemaan työkavereiden kanssa ja tekemään jotain järkevää telkkarin sarjamaratonien sijaan. 😅 Kaiken lisäksi sain olla kotona, jolloin pystyi...